Trainers' House - Sarasvuon kolmas renessanssi

Ei Venäjäriskiä, mutta markkinariski on osakkeella.

3 tykkäystä

Pikakommentti: Vähän pehmeät luvut ainakin omiin odotuksiin verrattuna. Liikevaihto kasvoi myös H2:lla, mutta kannattavuus selvästi alas. Rahaa on kuin rakennusmestarilla ja sitä tullaan myös jakamaan isosti ulos: osinkoa 7snt/osake (vajaa 10% tuotto). Iso käsi myös annetusta ohjeistuksesta, joka toki aika laajalla asteikoilla :clap: Yhtiökokoukselle ehdotetaan 1:10 käänteistä splittiä.

6 tykkäystä

Sitten paremmin pureskeltu kommentti. Huom. suurin täysin vastuutonta spekulaatiota ja vastuu siirtyy lukijalle :grinning_face_with_smiling_eyes:

Alkuun pieni nootti firmalle. En löytänyt mistään milloin vuosikertomus 2021 julkaistaan. Eilen tuli siis pelkkä tiivistetty tiedote.

Liikevaihto
Kasvu jatkui myös H2:lla hyvänä (5,9%). H1 kasvu oli peräti 13,6%, mutta silloin vastassa oli heikot koronaluvut. Todennäköisesti kasvu tästä rauhoittuu, kun myös H2/2020 ollut todennäköisesti vielä vähän pehmeä. Itse en ainakaan pidä Trainer’s Housea kovan kasvun yhtiönä vaan olen tyytyväinen jos lv kasvaa tasaisesti yli 5% vuosittain. Henkilöstömäärä on kasvanut vuodessa 12,5% prosentilla, joka lupailee hyvää ja tukee liikevaihdon kasvua.

Kannattavuus
H2:lla (6,6%) selvä lasku H1:n huippuluvuista (17,7%) ja myös H2/2020:sta (9,9%). Firma on tiedottanut, että H1 on heille aina H2:sta vahvempi, joten vuosipuolikkaat eivät ole vertailukelposia. Näyttää siltä että H2/2020 & H1/2021 olivat todella kovia kannattavuuden osalta ja nyt kun työnteko palaa lähemmäs normaalia niin kannattavuus tulee myös alas. Tiedotteessa oli maininta, että Espanjan toimisto avattiin uudelleen H2:lle. Voisi kuvitella, että uudelleen avaaminen on synnyttänyt extrakuluja, jotka näkyvät kannattavuudessa.

Rahavirta, osinko ym.
Rahaa siis riittää. Yhtiö on nettovelaton ja rahaa on velat poistettuna 2,7 M€. Ja markkina-arvo on eilisen päätöskurssilla alle 15 M€. Rahavirta on myös vahva. Toiminta ei pääomaa juurikaan sido ja investointitarpeet on hyvin pieniä. Yhtiön, eli omistajien, rahaa on tyhmä makuuttaa tilillä (tai jossain lyhytaikaisissa sijoituksissa) ja yhtiö on tämän huomannut. Kassaa tullaan tyhjentämään osinkojen kautta. Tavoitteena on jakaa 1,0-1,5 M€ osinkoa vuodessa ja vuonna 2022 siis asteikon ylälaidasta 1,5 M€. Viime vuodelta tulos oli 1,3 M€ ja rahavirta 1,8 M€ eli osinkoa jaetaan yli tuloksen, mutta alle rahavirran. Toinen vaihtoehto olisi tietysti löytää rahalle investointikohteita (orgaaniseen kasvuun tai yrityskaupat), mutta jos järkeviä kohteita ei ole, niin jakaminen omistajille on ihan ok. Myös omien osakkeiden ostot ja mitätöinnit voisi ottaa työkalupakkiin ainakin niin kauan, kun osakkeen arvostus on tällä tasolla.

Arvostus
Viime vuoden luvuilla:

  • P/E 11-12
  • EV/EBIT 9-10
  • Osinkotuotto 2022 n. 10%

Muuta

  • Yhtiökokoukselle ehdotetaan käänteistä splittiä 1:10 ja kurssi siis silloin kymmenkertaistuu. Hyvä veto niin päästään pois senttisarjasta. Toki euron rajan olisi mieluusti rikkonut ilman tuotakin, mutta se ei näytä tapahtuvan.
  • Kvartaaliraportointi alkaa tänä vuonna ja raportit tulee myös englanniksi.
  • Yhtiö ei (ainakaan tuossa tiedotteessa) raportoi eri osa-alueiden lukuja, mutta kommentti ”Ignis-palveluiden kannattavuus oli erinomainen.” kertoo jotain. Todennäköisesti me sijoitamme hyvin pitkälti Ignikseen ja muut osat tulevat kaupan päälle.

Yhteenvetona
Kyllä H2 jää pettymyksen puolelle, mutta silti näen omistamisen myös jatkossa erittäin kiinnostavana. Kannattavuuden kannalta parhaat kvartaalit/vuosipuolikkaat saattavat olla takana päin, mutta firma jauhaa hyvää kassavirtaa maltillisella arvostuksella.

8 tykkäystä

KUTSU TRAINERS’ HOUSE OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

Sijoitustiedon puolella Aki Pyysing kertoo ostaneensa 180 000 Trainers’ Housen osaketta tehtyään oman päätelmänsä yhtiön tilanteesta. Tavoite oli ollut 200t osaketta, mutta ostettava oli loppunut kesken.

Tämän kokoisessa yhtiössä tuollaisen potin hakeminen markkinoilta on tarkoittanut sitä, että muun pörssin pudotessa 20%, oli TH pahimmillaankin vain noin 10%:n laskussa ja monelle isohkon suomalaissijoittajan liittyminen merkittäväksi omistajaksi on hyvä uutinen.

13 tykkäystä

Ehkä voisi kuvailla omaa liikettä jossa möin TH pois ja ostin Fortumia, hemmetin huonoksi liikkeeksi.

-Kun TH julkaisin osingon, oli osinkotuotto sen päivän kurssilla yli 10%.
-TH on hiukan vaikea arvioitavaksi mutta itse aloitin ostot jo jokunen kk sitten kun aistin “positiivista pöhinää” kun Jari oli TV:ssä ja usealla Youtube-kanavilla haastateltavana ja sivusi niissä hiukan TH:n tilannetta myös, erittäin positiivisia näkemyksiä.
Tunne positiivisesta kehityksestä on vahvistunut koko ajan ja ostin hiukan lisää sotadipistä vaikka ei Ukraina dippitä tällä oikeastaan ollutkaan, toki sekin kertoo paljon(Vai oliko se Aki P. vaan joka aiheutti ostoillaan ettei dipannut?). Olen Akia peesannut yritysmyyntitapauksissa menestyksellisesti useammankin kerran ja tällä kertaa hän tuli mukaan minun jälkeeni mukaan joten lisää luottamusta firmaan. Vaikuttais että Jarilla (Sarasvuo) on yhä vielä joku iso jokerikortti takataskussa, epäilen että se on firman myynti, eli lunastaminen pois pörssistä vielä tämän vuoden aikana. Siksi kassaa maksetaan nyt ulos ja sillä nostatetaan osaketta korkeammalle kun markkinatilanne ei suosi kovempaa kasvua ja tuloksen tekoa tällä hetkellä. Itsellä mietinnässä kevennänkö osinkonousuun jonkin verran, vaiko ei, koska epävarmuutta ilmassa muutoin markkinassa paljon…toisalta, let your profits run.

2 tykkäystä

Yhtiökokous lähestyy.Mitä mieltä ollaan tuosta käänteisesti jaosta? Itse en pitäisi sitä tarpeellisena.

Ehdottomasti positiivinen asia. Ns. senttiosakkeisiin (kurssi alle euron) kohdistuu (syystäkin) laajaa skeptisyyttä. Mikään yhtiö ei listaudu senttihinnoittelulla, joten firman osakekurssin ollessa senttisarjassa on jotain mennyt historiassa pieleen. Ihan kuten Trainer’s Housella. Hankaloittaa myös tunnuslukujen laskemista, kun esim. osakekohtainen tulos ilmoitetaan vain sentin tarkkuudella.

Meille osaketonkijoille senttisarja saattaa tarjota hyviä löytöjä, mutta moni näitä välttää. Tietysti hienointa olisi nousta pois senttisarjasta ilman käänteistä splittiä, mutta ei euron nurkilla pyörivä kurssi vielä kaikkea skeptisyyttä poista. Nythän näyttäisi siltä, että tuon euron rajan puhkaisemin ennen käänteistä splittiä ei ole edes mahdotonta, vaikka aiemmin näin arvelin.

5 tykkäystä

Yhtiökokouksen päätöksen myötä tämä lappu siirtyy pois senttisarjasta, vaikka ehkä niin olisi käynyt pian muutenkin. Osakkeiden yhdistämisen jälkeen osinko on 70 senttiä per osake ja se maksetaan kahdessa erässä, 60 senttiä 14.4.2022 ja 10 senttiä 22.12.2022.

3 tykkäystä

Siellä taas sekoillaan huolella.
Ostin 7eurolla ison potin kun kerran tarjottiin mutta eipä uskalla myydä ainakaan vielä.

Componentalla kävi splitissä samanlainen tilanne ja alihintaiset kaupat peruttiin illalla.
Olin ehtinyt jo myymään iltapäivällä aamun dipistä ostamani osakkeet pois, ja kun osto peruttiin, jouduin ilman omaa syytäni tilanteeseen jossa olin jo myynyt osakkeet iltapäivällä joita minulla ei ollutkaan. Minut pakotettiin ostamaan seuraavana päivänä selvästi korkeammalla hinnalla osakkeet takaisin jotta salkun osakemiinus kumoutui. Menetin useita satoja euroa toisen sijoittajan virheen vuoksi eikä niitä hyvitetty minulle lainkaan. Säännöt vaan ei ole samat kaikille.
Mitenhän tässä käy…

12 tykkäystä

Miten tuon kanssa kävi, peruttiinko vai ei? Itse myös huomasin hetkellisen sekoilun, mutta en ehtinyt kyytiin :smiley: Evlin kanssa oli vastaavat sekoilut, toki selvästi isommassa mittakaavassa, ja siellä oli kaupat peruttu.

Kauppoja ei peruttu.

4 tykkäystä

Mielenkiintoinen rekry ilmoitus. Laajentuminen Tallinnaan

Markkinoija B2B-tiimiin Tallinnaan - Trainers’ House (trainershouse.fi)

2 tykkäystä

Capital Markets Day 2022 – Trainers’ House (trainershouse.fi)

2 tykkäystä

TRAINERS’ HOUSE OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 20.7.2022 KLO 18:15

Aikaisemmin 24.2.2022 julkaistussa tilinpäätöstiedotteessa yhtiö antoi ohjeistuksen vuoden 2022 näkymästä:

”Yhtiö arvioi vuoden 2022 operatiivisen tuloksen olevan 1,0–1,5 miljoonaa euroa.”

Toimintaympäristön vaikeutumisesta johtuen yhtiö alentaa vuoden 2022 näkymää.

Yhtiö arvioi vuoden 2022 operatiivisen tuloksen olevan 0,7–1,0 miljoonaa euroa.

*Yhtiö julkaisee puolivuosikatsauksen huomenna torstaina 21.7.2022.

https://otp.tools.investis.com/clients/fi/trainers_house1/omx/omx-story.aspx?cid=2727&newsid=74674&culture=fi-FI

Sieltä hienosti negari juuri ennen osavuosikatsausta :man_facepalming:

18 tykkäystä

Tilauskanta ja projektien määrä heikkenee hurjaa tahtia samalla kun konsulttifirmat koittavat elää viimeisten parin vuoden aikana hurjaa tahtia kasvaneiden henkilöstön palkkojen kanssa. Jälki nähdään tiedotteessa.

7 tykkäystä

Trainers’ House Oyj: Johdon liiketoimet | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

Sakukin käynyt pikkuisen “tankkaamassa” pitkästä aikaa.

1 tykkäys

Karmakisat – Jari Sarasvuon kirje Kilimanjaron pyhiinvaellukselta – Trainers’ House (trainershouse.fi)

Viimein kappale kertoo tulevasta.

2 tykkäystä

Trainer’s Housen CMD alkaa n. tunnin päästä: Trainers’ House järjestää tänään 28.9.2022 virtuaalisen pääomamarkkinapäivän

Keskustelu täällä aika lailla tyrehtynyt. Osakemarkkina yleisesti luisussa ja myös yhtiön tekeminen niiannut, kuten kesän negarista voi lukea. Itse hyppäsin jo pois kyydistä enkä pidä nykyistä hinnoittelua suhteessa yleiseen markkinaan houkuttelevana. Sivusilmällä tulee kuitenkin seurattua miten firmalle menee enkä sulje mahdollisuutta omistamiseen tulevaisuudessa pois.

7 tykkäystä