Venäjä, Ukraina ja kuluttajan ja sijoittajan valinnat

Liputus johtunee ketjuvalinnasta. Mainehaitan vaikutuksista yhtiön liiketoimintaan voi varmaan täällä keskustella, mutta henkilökohtaiset fiilikset ja niiden vaikutukset sijoituspäätöksiin sopii paremmin kahvihuoneeseen? Ellei hallitse suurta osakepotttia ja siten valtaa yhtiössä, ei fortumin toimintaan henkilökohtaiset myynnit vaikuta.

4 tykkäystä

Moikka 771!

Siirsin viestisi sopivampaan ketjuun yhtiöketjusta ja siirsin samalla myös Niinpaljonturskaan vastauksen. :slight_smile:

-Suomen valtio, eli myös sinä jos olet veronmaksaja, rahoittaa tällä hetkellä joka päivä Putinin sotaa ostamalla kaasua ja öljyä.

2 tykkäystä

Onko tuo oikein vai onko parempi omistaa ja vaikuttaa omistajana? Vaikutusvaltaa ei ole hiukan vertaa kummallakaan tavalla, ainoa vaikutettava on oma mieli. Fortum on uhri siinä kuin kaikki muutkin yhteisöt ja yksilöt tässä “erikoisoperaatiossa”.

Yksilön tasolla jokainen uhraus on konkreettinen, päättäjät pelaavat kokonaisuuksilla ja kantavat vastuun siitä. Osakeyhtiön tavoite on tuottaa voittoa laillisesti ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Sama hyödyn tavoittelu koskee urheilua, kulttuuria jne. Kuluttajajoukko (äänestäjä, asiakas, katsoja) viime kädessä päättää, mikä on hyväksyttävää.

Oi Lahti

Lahden kaupunki on päättänyt häätää Teboilin pois mailtaan – ”Myös kunnissa pystytään osallistumaan”

Teboil-aseman häätäminen toteutetaan sopimuskeinoin. Päätöksen tehneen lautakunnan puheenjohtaja toivoo vastaavia toimia myös muilta Teboilille tontin vuokranneilta maanomistajilta.

– Myös kunnissa pystytään osallistumaan omalla pienellä osalla Venäjän rikollisten toimien sanktioimiseen, Lahden kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtaja Francis McCarron (kok) sanoo Ilta-Sanomille ja jatkaa:

– Jätimme Teboilin rutiinivuokrasopimuksen jatkamatta. Ei ole suomalaista kauppiasta välissä, niin ei tarvitse murehtia. Tämä menetys koskettaa Lukoilia suoraan. Pieniä juttuja, mutta tässä on symboliarvo. Lisäksi tällainen (irtisanomis)toiminta on laajetessaan Teboilille tuntuva osuma.

48 tykkäystä

No niin nyt puhuu Nokia sosiaalisesta vastuusta Venäjän vetäytymisen yhteydessä. Onhan se tärkeää, että rintamalta voi soitella kotia tapoista, ryöstöistä, raiskauksista tai kommunikointi muuten huonojen yhteyksien takaa auttaa itse toiminnassa. Veristä vastuuta ja selittelyä.

Eikö se auttaisi enemmän, jos puhelut ei toimi ja yhteiskunta joutuu satsaamaan kotimaan pyörittelyyn, eikä tappamiseen naapurimaassa ja vaikuttamiseen verkossa?

Ihmisoikeus on muka nettiin pääsy. Entäpäs jos puhelin/netti ei toimisi esim voitonpäivänä. Menisikö mahd. tuleva sodanjulistus, liikkeellepano jne. hankalaksi. Välittyisikö voittaja fiilis vai kuva rapautuvasta yhteiskunnasta ihmisille. Mikä siis on Nokian pysymisen sosiaalinen hinta Ukrainalle?

6 tykkäystä

Onko mahdollista ajatella Nokian Venäjällä pysymisellä olevan myös positiivinen sosiaalinen hinta Ukrainalle?

Sitku Ukrainan tilanne rauhoittuu, nousee ilo ja green stock taas arvoonsa.
Josse WW3 esiintyy siinä välissä, voi rakennus- ja perusteollisuus olla ihan paras sijoitus.
Mutku näyttää siltä, että tilanne pitkittyy ja mutkistuu, joten sotaisat , teräs- ja ruokaosakkeet jaksavat paksusti.

Tämä johtajien sosiaalisesta vastuusta ja ihmisoileuksista ja ties mistä höpiseminen on vain hieman uudelleen muotoiltua yt-liirumlaarumia. Asioita mietitään aika pitkälle omasta pesästä lähtien.

Sosiaalistavastuuta, ihmisoikeuksien kunnioittamista olisi miettiä ja analysoida firman toimintaa tässä tapauksessa Ukrainan kannalta ja kertoa oman yrityksen toiminnan vaikutus siihen suoraan ja välillisesti. Onko Venäjän toimivasta televerkosta hyötyä vai haittaa Ulrainalle? Käytetäänkö firman tuotteita disinformaatioon, sodanjohtoon, vakoiluun, tiedusteluun? Edistääkö firman toiminta Venäjän taloutta, yhteiskuntarauhaa ja näin auttaa sodassa? Siis rehellistä analyysiä toiminnan mahdollisista vaikutuksista ja riskeistä. Katse riskeihin Ukrainan kannalta.

1 tykkäys

Pakko vastata tuohon positiiviseen sosiaaliseen hintaan Ukrainalle: Asiaa voisi harkita, jos yhtiö olisi selvittänyt Ukrainan hallinnon kannan asiaan ja julkaisisi sen.

Muistuttaisin vielä, että tehokkain tapa boikotoida Venäjää (ja Uniper/Fortumia) on energian säästäminen. Itse luovuin kotona saunomisesta toistaiseksi. Kaikkea energian kulutusta ei voi kuitenkaan lopettaa, mutta sitä voi vielä yrittää siirtää tapahtumaan silloin kun sähkön hinta on halpaa. Kun kysyntä on suurta ja sähkö siten kallista, sitä joudutaan tuottamaan fossiilisella energialla ja tuomaan Venäjältä. Näin vihjeenä voin sanoa, että sähkön pörssihinta on huomenna klo 8-17 välillä 3,09-4,95snt/kWh. Muutenkin huomannut, että sähkön hinta on lauantaisin tuohon aikaan pörssissä edullista, joten hoidan nykyään imuroinnin ja pyykinpesun tuohon aikaan. Tällä tavalla optimoimalla voi myös säästää rahaa, kun ottaa pörssisähkösopimuksen (jos ei ole onnistunut tekemään edullista määräaikaista sähkösopimusta ja välillä korkeat pörssihinnat ei pelota)

Sähkön pörssihintaa voi seurata:

6 tykkäystä

Mielestäni olin lukevinani yhtiön johtajan kommentin, jossa kertoivat saaneensa asiaan ohjeistusta eri tahoilta läntistä maista. Eli suomeksi uskoisin tämän tarkoittavan ensisijaisesti USA hallintoa sekä mahdollisesti myös Ukrainan näkemystä (tosin Ukrainalla tuskin aikaa resursseja alkaa arvioida jokaisen eri yrityksen vaikutusta heidän tilanteeseen).

Miksi uskon Venäjän verkkojen ylläpidolla olevan sodalle positiivisia vaikutuksia:

  • Puhelimella mahdollista hakea tietoa Internetistä eikä tarvitse luottaa Venäjän tiedotusvälineisiin → etenkin Moskovan ja Pietarin asukkailla mahdollisuuksia vaikuttaa hallintoon ja toisaalta levittää tietoa sellaisille jotka eivät kykene ulkomailta hakea tietoa
  • Voisi myös kuvitella että lähellä Ukrainan rajoja Venäjän verkko voisi joissakin tilanteissa ihan suoraan olla Ukrainalaisille iloksi.Tiedä sitten toki miten roamingit tuolla nyt toimii tai on toimimasta. Miten muuten onko verkko-operaattoreisaa päällekkäisyyksiä tuolla rajan eri puolilla?

Varmaan paljon muitakin näkökohtia voi löytyä. Valitettavasti nämä ei välttämättä ole ihan yksinkertaisia sidonnaisuuksia.

Sitten voi olla erilaisia juridisia seikkoja joilla voi olla merkitystä (minkä lakien mukaan toimitaan, mitä mahdollisesti lukee sodista, irtisanomisajat jne.). Yrityksen johdon toivoisi kuitenkin kunnioittavan lähtökohtaisesti lakia ja sopimuksia.

2 tykkäystä

Kohta pääsee taas valitsemaan ostoskoriin Fazerin tuotteita. Hienoa, että saivat asian hoidettua.

Raisio on myös edennyt vetäytymisessä.

Näissä ilmoituksissa olisi todella hyvä olla selkeä viesti: Homma hoidettu, kauppa tehty/maksettu, palkanmaksu lopetettu jne. Yhtiöllämme ei enää ole toimintaa maassa. Emme myöskään osta tavaraa, energiaa tms. Venäjältä.

Energian osalta kannattaa myös vilkasta millä kotikunta hoitaa kaukolämmön ja mahdollisen energialaitoksen. Poliitikkoja voi lähestyä Itä-energiasta, Fennovoimasta jne. Katuvalojen päälläoloihin voisi vaikuttaa, toimistojen, koulujen, urheilutilojen lämmityksiin. Jäähallien, uimahallien jne. lämmitys ja jäähdytyksiä voisi myös miettiä.

6 tykkäystä

7 viestiä yhdistettiin ketjuun: Inderesin kahvihuone (Osa 4)

Jaahas, HeZburgerin lähtö Venäjältä tarkoittikin, että ravintolat jatkavat toimintaa normaalisti, mutta tuloja HeZburger ei enää Venäjältä saa. McDonaldsissa lukioikäisenä työskenneellä ihmettelen, miten tämä on mahdollista? Kaikki raaka-aineet ja keittiötarvikkeet tulivat McDonadlsin omilta toimittajilta ja toimitusketjut olivat melko kansainväliset.

6 tykkäystä

Kyseessä tweeti sarja erään venäläisen ex-sotilaan mielipiteistä.

Kertoo mielestäni huolestuttavia asioita siitä mitä sodasta Venäjällä paikoin ajatellaan.

Loput löytyy jatkona twitteristä, en tuki koko foorumia 11 kuvalla :sweat_smile::new_moon_with_face:

4 tykkäystä

Ukrainan sota osoittaa sotimisen luonteen muuttuneen. Suvereeni ilmatilan hallinta ei välttämättä perustu jyriseviin superlentokoneisiin. Pienempi voi olla parempi, kun sitä käyttää viisaasti, sanoi joku jossakin. Sijoittajalla pohdinnan paikka. Varmuuden vahvistamiseksi

1 tykkäys

No Venäjähän ei ole saanut ilmatilaa haltuun, ilmeisesti kleptokratian seurauksena eivät saa paljon koneita ilmaan.

Kaupan myötä Pauligin toiminta Venäjällä, mukaan lukien Tverin kahvipaahtimo ja Pauligin 200 työntekijää, siirtyvät uudelle omistajalle. Yhtiön brändit ja reseptit eivät sisälly kauppaan.

Pauligin mukaan brändi poistuu asteittain Venäjältä seuraavien kuukausien aikana, ja uudelle omistajalle toimitetaan raakakahvia korkeintaan kolmen kuukauden siirtymäajan verran.

21 tykkäystä
7 tykkäystä