Zaptec - Älykästä sähköautolataamista

Eipä isompia yllätyksiä omaan silmään osunut ennakkolukujen olessa tiedossa. Kannattavuuden lasku oli odotettavissa tuotantopysähdyksen vuoksi, mutta palautunee loppuvuodesta takaisin.

6 tykkäystä

Muutama nopea poiminta konffacallissa. Kaikki omat 5 kysymystä meni läpi niin eipä näytä olevan ruuhkaa näissä :grin:

USA:n markkinat. Palkattu M&A henkilö jonka tehtävä on katsoa USA:sta mahdollisuuksia. Samaan aikaan tuotteita on alettu muokkaamaan sopimaan sinne.

Päälistalle siirtyminen - edelleen suunnitelmissa tälle vuodelle

Osakkeen kehitys vs kilpailijat - uskovat että päälistalle siirto tulee auttamaan ja valuaatio olisi samaa tasoa kuin kilpailijoilla.

Alan konsolidaatio - 24-36kk tapahtuu varmasti paljon, vakuuttivat että Zaptec haluaa olla siinä kuskin paikalla

-Saksassa mennyt hitaammin kuin odotettiin

26 tykkäystä

Hyviä uutisia oli, että komponentteja varattu nyt reippaasti ja tuotannon pitäisi pystyä vastaamaan kysyntään 2023, eikä ainakaan lähitulevaisuudessa ole vastaavia tuotannon pysähtymisiä näköpiirissä.

21 tykkäystä

Q2 luvut vihdoin ulkona:

  • Q2 liikevaihto kasvoi 65 % 151,5 miljoonaan (92,1 M). Kasvua myös Q1:n 132,2 miljoonasta.
  • Q2 EBITDA 7,7 MNOK (11,7 M)
  • Bruttokate 41,9 % (35,8 %)

Liikevaihto kvartaaleittain ja ennusteet Q3 ja Q4:

Konsensusennusteet Q3:lle (219 M → 210 M) ja Q4:lle (265 M → 250 M) ovat laskeneet hieman. Vuosille 2023 ja 2024 liikevaihdoksi ennustetaan 1173 MNOK ja 1525 MNOK.

Q1 2022      Q2 2022       Q3 2022     Q4 2022     2022
132 177      151 550       210 000e    250 000e    743 727e

Q1 2021      Q2 2021       Q3 2021     Q4 2021     2021
73 081       92 116        130 962     192 814     488 972

Q1 2020      Q2 2020       Q3 2020     Q4 2020     2020
44 758       47 207        48 600      79 002      219 755

Näyttökuva 2022-8-28 kello 19.17.10

EBITDA (adj) MNOK:

Q1 2022      Q2 2022       Q3 2022     Q4 2022     2022
9,1          7,7           36,0e       55,0e       107,8e

Q1 2021      Q2 2021       Q3 2021     Q4 2021     2021
5,5          11,7          22,9        46,8        86,9

Q1 2020      Q2 2020       Q3 2020     Q4 2020     2020
                           5,5         11,1        29,8     

EPS

Q1 2022      Q2 2022      Q3 2022     Q4 2022    2022
-0,092       -0,024       0,30e       0,50e      0,684e

Q1 2021      Q2 2021      Q3 2021     Q4 2021    2021
-0,085       0,051        -0,147      0,424      0,235  

Q1 2020      Q2 2020      Q3 2020     Q4 2020    2020
                                      -0,010     0,16

Arvostustaso ja tulosennusteet 2022-2024 (luvut Marketscreenerista):

          2022        2023       2024
P/E       51,4        16,9       12,6
P/S       3,57        2,27       1,74
EV/S      3,31        1,98       1,40
EV/EBITDA 22,8        10,2       7,17
EPS       0,68        2,07       2,78

Kommentteja:

  • Tilauskanta kasvoi 218 miljoonaan. Liikevaihdon kasvu jäi tavoitteesta komponenttipulasta johtuneen tuotantokatkoksen vuoksi. Tuotantokatkos vaikutti myös kannattavuuteen ja yhtiö arvioi sen olevan väliaikaista.

  • Zaptec Pro suorittaa vakaasti ja saa edelleen uusia asiakkaita. Todennäköisesti näistä tulee myöhemmin myös tuloa jos latausalueita laajennetaan kysynnän kasvaessa.

  • Charge365:n tuottama liikevaihto on yhä vähäistä. Se toi vain 1,3 M eli n. 0,9 % liikevaihdosta. Charge365:llä on nyt n. 13 000 uniikkia käyttäjää. Aikaisemmin ilmoitettuja käyttäjiä on ollut enemmän, mutta kyse voi olla laskentatavan eroavaisuuksista. Charge365:n tuottama liikevaihto on kuitenkin kasvanut suunnilleen samassa tahdissa kuin koko firman liikevaihto.

  • Huhtikuisen tuotantokatkoksen vuoksi Zaptec Pron tilausjono saadaan purettua vasta Q1’23. Ilmeisesti tuotantolinjat käyvät käytännössä täysillä, sillä backlogin purkaminen johtuu myös suuresta uusien tilausten määrästä. Toisen tuotantolaitoksen pitäisi avautua Q1’23.

Q2 sijoittajapresentaatiosta otettu kuvaaja liikevaihdosta ja tilauskertymästä:

Näyttökuva 2022-8-28 kello 20.12.27

Komponenttien suhteen tilanne on tällä hetkellä vakaa ja ei ole näkyvissä, että tulisi uusia tuotantokatkoksia sen takia. Ohjeistus on vähintään 70 % liikevaihdon kasvulle lähivuosina, mutta Marketscreenerin arviot ovat jonkin verran varovaisempia:

2019 2020 2021 2022 2023 2024
Liikevaihto 156 220 489 744 1 173 1 525
EBITDA - 29,8 38,7 108 228 297
EBIT - 12 22,9 74 200 267
EBIT-% - 5,48 % 4,69 % 9,95 % 17,10 % 17,50 %
Nettotulos 26 12,4 17,9 52 159 212
Nettotulos-% 16,60 % 5,63 % 3,66 % 6,99 % 13,60 % 13,90 %
EPS - - 0,24 0,68 2,07 2,78
  • Zaptec Sense (dynaaminen kuormanhallinta) on nyt lopultakin saatavissa. Kilpailijoillahan tällainen oli jo kauan.

Arvostuksesta:

Jos Zaptec pääsisi yllä oleviin ennusteisiin ja kasvu jatkuisi muutaman seuraavan vuoden ajan vähintään kaksinumeroisena, voisi yhtiöstä maksaa ehkä EV/S kertoimen 2-2,5. V. 2024 lopussa yhtiön velaton arvo olisi 3431 MNOK laskien 2,25x 1525 MNOK.

EV/EBITDA neutraali taso 16-18x ja siitä laskettu (17x EBITDA) EV 5049 MNOK. Keskiarvo näistä kahdesta on 4240 MNOK ja nykyisellä osakemäärällä olisi osakkeen arvo 55,5 NOK vuoden 2024 lopussa. Näin laskettuna tuotto-odotus olisi siis n. 22 % p.a.

Tällä hetkellä Zaptecia taitaa seurata vain yksi analyytikko. Hänen TP:nsä on 50 NOK, joka on ilmeisesti seuraavalle 12 kk:lle. Valitettavasti kyseinen analyysi ei taida olla julkisesti saatavilla.

Oma arvio Q3 osalta:

  • Liikevaihto 220 MNOK
  • EBITDA 23 MNOK
  • EPS 0,22 NOK
47 tykkäystä

Piskuinen valonpilkahdus kaiken synkkyyden keskellä: uusi tappimies ostoksilla.

''Stavanger, Norway, 1 September 2022: CEO of Zaptec AS (“Zaptec” or the
“Company”) has on 1 September 2022 purchased 12 700 shares in the company at anaverage price of NOK 34.68.

Following the transaction Peter Bardenfleth-Hansen holds a total of 30.000
shares and 200.000 share options in the Company.‘’

PS Olisko muuten joku innostunut avaamaan omaa säiettä sisäpiirikaupoille? Erit sisäpiiriostot voisi kiinnostaa yleisöä näinä vaikeina aikoina.

22 tykkäystä

Zaptecilta plug&charge. Kyseessä tekniikka, missä laturi tunnistaa auton, eikä tägejä tai appeja tarvitse käyttää.

28 tykkäystä

Tällä hetkellä osakkeen hinta 30,44 kruunua, aiemmin tänään käytiin jo alle 30:ssa. Aika siis tägätä @Pohjolan_Eka ketjuun. Mitkä on arvonmetsästäjän mietteet yhtiöstä tänään?

13 tykkäystä

Päälistaus etenee. Ylimääräinen yhtiökokous 21.10.22.

Mitä tuo pääoman korotus rahastoannilla mahtaa tarkoittaa?

15 tykkäystä

Tällä viikolla oletettavasti saadaan ennakkolukuja Q3:sta. Mielenkiintoista nähdä, onko vahva kysyntä jatkunut tilauskannan nousuna, ja onko aikaisempaa päästy jo purkamaan.

Liikevaihdon Vertailuluvut talteen:

Q3 2021 = 131m
Q3 2022 marketscreener ennuste= 210m

19 tykkäystä

Tuotantokapasiteetti kasvaa.

19 tykkäystä

Tulihan se:

18 tykkäystä

Marketscreener ennuste revenue: 210 MNOK, toteutunut 224 MNOK

Backlog kasvoi 10MNOK Q2 vs Q3, eli ei isoa muutosta (127 MNOK → 137 MNOK). Ja ennuste backlogin purkautumiselle pysyi samana → ei ongelmia tuotannon suhteen?

Export share laski 70% → 68% Q2 vs. Q3

Mun mielestä vaikuttaa hyvältä!

16 tykkäystä

Q4:lle riittää jännitettävää. Ylittyykö 300m liikevaihto, jos backlog saadaa purettua? Myös viime vuoden Q4 oli selkeästi muita kvartaaleja vahvempi samasta syystä, joten en pidä mahdottomana. Marketscreenerin ennuste 250m, mutta noussee Q3 yliryksen johdosta hieman ennusteiden päivittyessä.

8 tykkäystä

Tässä vielä vertailuna aiempien vuosineljänneksien lukuja. Nyt tehtiin selkeä uusi ennätys (224), melkoinen loikka myös Q2:sta. Kaksi hieman pehmeämpää kvartaalia hienosti selätetty :+1:

25 tykkäystä

Ilmeisesti kysyntää riittää. :heart_hands:

15 tykkäystä

Oslo (Infront TDN Direkt): As part of the planned process of listing Zaptec on the main list of Oslo Børs, the board proposes a new authorization to issue shares of up to 20 percent of the company’s share capital.
This is evident from the notice to the extraordinary general meeting of the company announced on Friday.

The extraordinary general meeting of Zaptec will be held on November 4.

Zaptec – Notice of Extraordinary General Meeting

9 tykkäystä
12 tykkäystä

Liitteinen 22Q3-raportti täällä NewsWeb

1 tykkäys

Sijoittajapuhelu tänään klo 9. Näissä on tullut aina hyviä tiedonjyviä.

Zaptec AS: Invitation to Q3 2022 webcast

In connection with release of the results for Q3 2022, Zaptec invites to the following event:

Wednesday 9 November 2022 at 08:00-08:45 CET Live webcast of company Q3 update with Q&A.

Link to webcast: Zaptec – Quarterly Report for Q3 2022 - Demio

Stavanger, 7 November 2022

1 tykkäys

Kannattavuus jälleen matalalla, mutta selittynee osittain aiempaa vahvemmalla kasvulla/kavupanostuksilla. Ja ilmeisesti jotain kertaluontoisiakin menoja ollut?

1 tykkäys