En enää pysy perässä tässä keskustelussa. Ja tykkäysten perusteella ei kukaan muukaan. Jos tarkoitus ei ole vain trollata, niin vahva suositus olla siirtämättä maalitolppia koko ajan.
Tähän uuteen kysymykseen liittyen, perusoletus ameriikkalaisista ei taida olla että kiduttavat ja paloittelumurhaavat vastustajiaan. Ei kuulu heidän kulttuuriinsa. Venäläisiltä vastaavaa taas löytyy ihan tuoretta VIDEOmateriaalia viimeksi tältä viikolta. Jätän nyt todisteet kaikkien mielenrauhan vuoksi postaamatta, mutta tarvittaessa löytyy.
Tämäkin aloitus perinteinen neukkujen propagandan perustuote: noi toisetkin on ihan yhtä pahoja. Tai jos ei ihan yhtä pahoja niin ainakin lähelle, ja ei niitä voi oikeasti erottaa.
En nyt suoraan syytä trolliksi, mutta tätä samaa keskustelua käyty jo kolmatta vuotta täällä ja tämä argumentointi kiertää kehää.
Alla on linkki ISW:n tuoreimpaan raporttiin, alla on muutamia poimintoja siitä.
Ukrainan prikaatikenraalin Andriy Hnatov kertoi, että Venäjä yrittää pakottaa Ukrainan sitoutumaan puolustustoimiin joukkojaan sekä kalustojaan estääkseen sitä keräämästä resursseja vastahyökkäyksiin.
Venäjä aloitti toukokuussa 2024 hyökkäyksen Pohjois-Kharkivin alueelle estääkseen Ukrainan joukkojen keräämisen. Venäläisten joukot ovat kärsineet raskaita tappioita yrittäessään saavuttaa näitä tavoitteitaan.
Venäjän viranomaiset pidättivät kenraali Dmitry Peshkovin sotilasruokatarvikkeiden kavalluksesta. Venäjän parlamentti on hyväksynyt, joka rajoittaa elektronisten laitteiden käyttöä rintamalla. Lisäksi hyväksyttiin myös lakeja, jotka lisäävät Venäjän valtaa tiedotusvälineisiin ja tietysti sellaisiakin lakeja, jotka rajoittavat maahanmuuttajien oikeuksia. Pro-Kremliläinen Moldovan Victory -oppositiopuolue nimesi ehdokkaansa vuoden 2024 presidentinvaaleihin ja tämä puolue kannattaa tiiviimpiä suhteita Venäjään ja BRICSiin EU:n
sijaan.
Ei kukaan kansallismielinen sano niin. Eikä Venäjällä hillu yksikään länsimielinen johta viikkoa hengissä. Siellä pitää olla Venäjä mielinen, ihan kuin Suomessa pitää olla “Suomi mielinen”.
Lännelle riittäisi että löytyisi joku Venäjämielinen joka pysyisi maansa rajojen sisäpuolella toteuttamassa sitä kansallismielisyyttään.
“Since 2013, male enlistments have dropped 35%, going from 58,000 men enlisting in 2013 to 37,700 in 2023, according to the service data. Meanwhile, female recruitment has hovered around 10,000 recruits each year.”
Vertailun vuoksi Suomessa asepalveluksen suorittaa noin 20.000 miestä vuosittain.
Näköjään hyökkääjän tappioilmoituksissa Ukraina huomioi upotetun sukellusveneen olleen jo aiemmin vaurioitettu ja sitä ei huomioida ilmoitetussa luvussa.
Olisit lukenut linkkaamaasi jutun, siinähän niitä syitä pohditaan.
Tässä mm. ”The sharp drop in the mid-2010s of men’s participation in the workforce, education and military service is part of what some experts call a national “crisis of masculinity” with complex causes.
“[This] goes way beyond military recruitment,” Ronald Levant, professor of psychology at the University of Akron and former president of the American Psychological Association, told Military.com. “It really has to do with social change. I think there is an amotivational syndrome that seems to permeate a lot of young men today. They’re just not motivated to do very much.”
Tuo viimeinen lause näin suomalaisena peruskoulun opettajana kuulostaa tutulta.
Kyllä taas syitä sille, miten armeija ei kiinnosta, löytyy kaikkialta muualta paitsi sieltä itsestään selvimmästä: USA:n armeijan palkka on ostovoimaltaan lähihistorian huonoimmalla tasolla. Rekrytointiongelmat lie vähenisivät kun liksaa nostettaisiin.
Täällä foorumilla on käsitykseni mukaan Ukrainan sodasta paremmin kärryillä olevaa väkeä vs väestö keskimäärin.
Osui kuitenkin silmiin tällainen Nato-vastainen kirjoitus, joten ajattelin jakaa.
Kirjoittaja näyttää olevan joku aktiivi Nato-vastjustaja.
Saa kai yksityinen ihminen olla mitä mieltä haluaa. Mielestäni media voisi ihan hyvin olla julkaisematta tällaisia kirjoituksia. Ei ole mitään syytä julkaista tällaista ja jos esim tämä Aki Nummelin rupeaisi vinkumaan jotain sensuurista tai puolueellisuudesta, niin se olisi hänen ongelmansa.
En tiedä onko pahempaa jos Suomessakin toimii Suomen kansalaisia suoraan Putinin talutusnuorassa ja palkkalistoilla vai “hyödylliset idiootit”, jotka toimivat suoraan Putinin edun mukaisesti omasta halustaan
Tämä on Uuden rauhanliikkeen aktivistin kirjoitus. Heidän suuntautuneisuutensa Moskovaan vaikuttaa selvälle.
Uuden Rauhanliikkeen toimijoita yhdistää vahva yhteiskunnan epäily. Mukana on entisen kansanedustajan Ano Turtiaisen VKK-puolueen aktiiveja sekä yhteiskuntakriitikkoja eri ryhmistä politiikan laidoilta.
Lisäksi ehkä aiempaa suurempi uhka joutua oikeasti tuleen, vammautumisen ja kuoleman riski, PTSD ja mielenterveysongelmat, sekä niiden umpisurkea hoito. Ei kovin houkuttelevaa.
Toisaalle Venäjä lähettää miehiä, kuten Venezuelaan Wagner-sotilaita. Zelensky otti mielestäni hyvin kantaa tuohon Venezuelan tilanteeseen.
Worrying reports of Russian Wagner mercenaries being spotted in Venezuela alongside government forces. Wherever these thugs go, they bring death and destabilization.
This is a clear example of Russia’s shameless meddling in other countries’ affairs, as well as its usual strategy of sowing chaos around the world.
We see that the people of Venezuela are going through a very difficult time. And the only way out is through peaceful and democratic procedures, not through sending murderers to further exacerbate the situation.
Näköjään tämä rauhanliikemies on Vasemmistoliitosta lähtemään avustettu entinen varakansanedustaja.
Tuo alemman linkin kolumni tarjosi ainakin itselle uusia näkökulmia sotahistoriaa myöten … Siksi kai näitä yleisökirjoituksia julkaistaan, vaikkakaan en ihan kaikkea näe järkeväksi julkaista, enkä yhtään syytä maksaa niistä tilausmaksujen muodossa.