Indeksirahastot ja ETF:t tulevaisuuden sijoituskohteina

Mun mielestä osinkoja jakava vaihtoehto ei koskaan ole järkevä yksityissijoittajalle. ETF-osingosta menee 30/34 % osinkovero, mikä on enemmän kuin luovutusvoittovero.

Esimerkki: ostat ETF-osuuksia 2000 eurolla ja vuoden päästä niiden arvo on noussut kolmeen tonniin ja kahden vuoden päästä 10 000 euroon.

ETF jakaa osinkoa 40 € ensimmäisen vuoden jälkeen ja 200 € toisen vuoden jälkeen. Osinkoveroa näistä menee 12 € ja 60 € jäkimmäisestä.

Vastaavasti osuuksia myymällä 40 € edestä, niistä on voittoa 50 % ja loput alkuperäistä pääomaa. Eli myynnistä tulee 40€, josta voittoa on 13,33 € ja veroa tulee maksettavaksi 4 €.

Toisena vuotena myydään osuuksia 200 € edestä, joista 40 € on alkuperäistä hankintahintaa ja voittoa on 160 €. Veroa menee 48 €, mikä sekin on vähemmän kuin osingot ulos maksavassa versiossa.

Jäkimmäinen esimerkki oli tarkoituksella korkealla tuotolla. Jos tuotto on enemmän, pääsee käyttämään hankintameno-olettamaa ja verorasitus ei kasva tämän enempää. Lisäksi 10 v jälkeen saa käyttää hankintameno-olettamaa, joka pienentää verokuormaa.

Pahimmillaan maksat veroa osingoista, vaikka osuus mörnisi tappiolla kun saat uudelleensijoittavasta versiosta myytyä osuuksia verovapaasti.

15 tykkäystä

Olen myös täällä kirjoitellut eri ketjuissa “liiallisesta” hajauttamisesta, eli minusta piensijoittajan kannattaa keskittyä muutamaan kohteeseen ajallisesti hajauttaen.

1 tykkäys

Ottaisin mielelläni kommentteja. Tarkoitus on nyt alkaa sijoittamaan kaikki ylijäävä opintolaina passiivisesti rahastoihin. Olen hieman ajatellut tämän tyyppistä jakoa.

  • IUSQ 50%
  • Storebrand Global All Countries 30%
  • Indeksirahasto Suomi 10%
  • Handelsbanken USA 10%

Tiedän että sijoituksissa on hieman päällekäisyyttä haluan kuitenkin hieman painottaa sijoituksia USA:aan. Henkilökohtaisesti haluan myös sijoittaa sekä indeksirahastoihin ja ETF-rahastoihin, jotta on myös mahdollisuus nopeaan likvidointiin.

4 tykkäystä

USA-ylipainon ymmärrän mutta miksi ihmeessä myös Suomi-ylipaino?

3 tykkäystä

Jos Nordnet ei ole punainen vaate, niin mites:

70% iShares Core S&P 500 UCITS ETF (SXR8)
10% Indeksirahasto Suomi
10% Indeksirahasto Ruotsi
10% Indeksirahasto Norja

Juoksevat kulut eivät ole ainakaan kovin pahat :slight_smile:

Tai vaihtoehtoisesti:

100% iShares Core MSCI World UCITS ETF USD (EUNL)

8 tykkäystä

Hyvä kysymys. Suomi indeksin otin mukaan, sillä se on kuluton (vielä) ja jotenkin tuntuu hyvältä hieman painottaa kotimaahan. Loogisempaa selitystä tälle ei ole.

Kiitos ideasta. Täytyy hieman tutustua tähän komboon tarkemmin!

1 tykkäys

miksi ymmärrät USA ylipainon?

Ole kärsivällinen niitä kohtaan, jotka antavat neuvoja, mutta ole myös skeptinen niitä kohtaan. Olisihan se kiva tietää lottonumerotkin etukäteen.

Nämä on historiallisesti olleet hyviä neuvoja:
-Aloita
-Hajauta

4 tykkäystä

Toistaiseksi on tullut vain kuukausisäästettyä 100% DXET ja nyt punninnut joko juurikin vaihtoa EUNL tai IUSQ 100% tai jättää tuon DXET pienellä painolla jomman kumman mukaan kk ostoihin.

Tuo SXR8 on hyvä, mutta vain harmillisen kallis, taitaa nyt olla nyt 424 €. EUNL sisältää liki 70% USA osakkeita, antaa laajemman hajautuksen ja hinta on n. 76 €, joten monelle helpommin tavoitettavissa.

2 tykkäystä

IUSQ tai Storebrand Global All Countries riittäisi yksinään. Mikäli haluat jenkkilää ylipainottaa, niin kokonaiskuluiltaan edullisinta usa indeksiä rahastona tai etf:nä mukaan.

Se mikä on sinulle paras vaihtoehto riippuu paljolti siitä, minkä välittäjän kautta sijoitat ja kuinka suurella summalla kuukaudessa/kerrallaan. ETF ei yleensä ole pienillä summilla järkevä osto- ja myyntikuluista johtuen, ja osalla välittäjistä voi listattujen tuotteiden mukana tulla myös säilytyskuluja(pelkkiä rahastoja varten ei usein tarvi avata arvo-osuustiliä). Ongelmaksi voi muodostua myös ETF osuuden suuri arvo, kuten Cavalet tuossa jo esiin toikin.

Kokonaiskulujen laskeskelussa voi käyttää apuna Seligsonin tuottolaskuria. Alla esimerkki, joka sopii nordnetin kuukausisäästöä käytettäessä suoraan IUSQ vs Storebrand Global vertailuun.

Edit. Storebrand global kulut ovat näköjään laskeneet hieman 0,32% → 0,31%

4 tykkäystä

SXR8 on kieltämättä kallis. Jos se tulee päätymään omaan salkkuuni, niin tulen toimimaan samoin kuten kaikkien ETF:ien kanssa: ostan isommalla summalla kerran vuodessa. Kaipa 30-40 vuoden aikana tuossa säästää jonkin verran ostokuluissa, ilman suurempaa vaikutusta tuottoon. Varsinkin, kun samalla rullaa kuukausisäästö indeksirahastoihin 0% merkintäkuluilla.

3 tykkäystä

Tämähän ei itseasiassa pidä paikkaansa, koska salkkuun vuoden aikana kerääntyvä käteinen on poissa markkinoilta tuottamasta ja toimii ikäänkuin käteisjarruna.

True sentinvenyttäjä voi toki välttää tuota jarruttavaa vaikutusta kuukausisäästämällä indeksirahastoon ja myymällä rahastoa joka vuosi 999e edestä verovapaasti. Tämän jälkeen myynnistä saadut rahat voi tunkea esim. etf:ään näyttäen samalla verottajalle kikkeliä.

Tämä toki toimii ainoastaan, jos vuoden aikana ei ole tehnyt muita verotettavia arvopaperimyyntejä. Lisäksi näin ankeina aikoina pitänee muistuttaa, että myyntien pitäminen alle tonnissa on järkevää ainoastaan, jos myytävät osuudet ovat myyntihetkellä voitolla.

7 tykkäystä

Nykyään voi muuten IB:n kautta ostaa myös ETF:ien murto-osia, joten kallis yksikköhinta ei ole enää este IB:n käyttäjälle.

1 tykkäys

Niin minustakin. Jotenkin “turhaa” lähteä säätämään ja miettimään prosentin tarkkuudella mitä ETF:ää ja rahastoa ostaisi minkäkin verran. Jos tarkoitus on saada hyvä hajautus ja laittaa helppoon tyyliin kk-säästösopimus rullaamaan niin Storebrand riittää yksinään ja säästösummakin saa olla mitä tahansa 15 eurosta lähtien. Pystyy tarpeen tullen ostamaan milloin tahansa lisää ja myymäänkin ilman kuluja. Joku 5-10% osuus Supereissa tai IS3N:ssa on minusta yhtä tyhjän kanssa. Toki se näyttää hienommalta salkkuketjussa, mutta silti maailmarahasto riittää vallan mainiosti yksinkin.

8 tykkäystä

Itellä meni vähän maku nordnetin rahastoihin kun vaihtoivat ESG indekseihin ja ‘‘pakottivat’’ vanhat superrahastojen omistajat ottamaan näkemystä esg:n puolesta. Toki ainahan rahasto-osuuden voi myydä ja maksaa verot, mikä puolestaan syö korkoa korolle efektiä… :frowning:

3 tykkäystä

VUAA Vanguard S&P 500 UCITS ETF (USD) Accumulating on noin 76€ kappale. Kulut 0,07.

1 tykkäys

Mielestäni Nordnetin ilmaisrahastot ovat tuubaa.

Valitsisin itse mieluummin tuotteen, josta tiedän paljonko kulut ovat, kuin tuotteen, jonka kulut ovat piilotettuja ja hämäriä. Nordnetin “ilmaiset” indeksirahastot ovat kuluiltaan hämäriä. Kauppa toteutuu tuntemattomaan hintaan usean seuraavan päivän aikana osto- tai myyntitoimeksiannon tekemisestä. Tästä on helppoa kehittää automaatti, joka vaikka myytäessä tutkii tuosta kanissaoloajasta arvon vaihteluvälin ja laittaa alimpaan arvoon pikkuisen enemmän, että ei nyt liian ilmiselvää olisi miten himmeli kyykyttää. Käytännön kauppa tehdään siis verrattain heti jos käteisen puolesta tarvetta (pikkumyynneissä tuskin pitää edes myydä) ja sitten lyödään myynnille halvempi hinta, joka odotteluajalta helposti löytyy. Väli on voittoa. Ostaessa sitten vastaavasti saa odotteluajan puitteissa korkeammasta päästä olevaa toteutunutta hintaa. Näin Nordnetille ei tule tappiota, mutta voittoa voi tulla isostikin kauppaa kohden odotteluajan volatiliteetista riippuen.

Teoriani saattaa lähestyä totuutta, tai sitten vain Nordnetilla on niin kovin vaikeata saada toimeksiannon toteutumisaikaa tarkaksi. Muut siinä onnistuvat, mutta Nordnetilla tuntemattomista teknisistä seikoista johtuen asiaan liittyy päiväkaupalla epätarkkuutta. Oli miten oli, niin mieluummin kannattaa ostella etf:iä, joilla on läpinäkyvä kulupuoli ja hinta noteerataan livenä tai 15 minuutin viiveellä pörssin aukioloaikoina. Toisaalta on myös rahastoja, joissa tiedät tarkalleen säännöt merkinnöille ja lunastuksille ja joita välittäjä noudattaa pilkulleen. Esimerkkinä Seligsonin rahastot. Tiedät mistä maksat, paljonko maksat ja kellonajasta tiedät minkä päivän merkinnästä on kyse. Aina se on seuraava, tai sitä seuraava arkipäivä kellonajasta riippuen. Arvot ja salkun tilanne nekin ovat aina sentilleen oikein joka päivä.

Jos sijoitusaikasi on kymmeniä vuosia, niin tuon Nordnetin piilokulun kanssa voisi ehkä pystyä elämään. Sitten sopii vain iltarukouksessa mainita sivuhuomiona, että Nordnetin viksut ideanikkarit eivät mielivaltaisesti löisi kuluja noihin jonain kauniina päivänä ja romuttaisi sitä pientäkin etua, mitä pitkällä pidolla voidaan saavuttaa.

Tämä ei siis ollut sijoitussuositus vaan omia havaintojani. Hyödynnä tai ole hyödyntämättä oman harkintasi mukaan. Minulla on Seligsonin rahastoja ja matalakuluisia etf:iä. Olen kokeillut Nordnetin “ilmaisia” indeksirahastoja ja todennut ne kuluiltaan arvoituksiksi ja myynyt pois.

16 tykkäystä

Itsellänikin on Seligsonin rahastoja joihin tuli menneinä vuosina sijoitettua. Hyvin toimiva palvelu ja helppoa asioida. ETF:stä tosin lyötyy varmasti halvempiakin vaihtoehtoja. Nordnet on jotenkin omaan makuun hieman rahan perässä oleva firma. Hieman olen skeptinen onko Nordnetin indeksirahastojen kulutaso nykyisellä tasolla vaikkapa 5v päästä. Kun pääomia on tarpeeksi rahastoissa, niin saattaa hyvinkin tulla korotus palkkioihin. Ihmiset tuskin realisoivat rahastoja kovin suuresti, kun verotus laukeaisi tässä vaiheessa.