Kirjoitin aiemmin Fintwitterin ihanuuksista, joten otetaan siellä säännöllisesti toistuva idea ja valjastetaan se Inderesin käyttöön.
Idea: sijoituscase-kilpailu säännöllisin väliajoin, jossa foorumilaisilta haetaan kirjallisessa muodossa parasta sijoitusideaa Inderesin seurannan ulkopuolelta. Kisassa joka kerta vaihtelevat kriteerit. Parhaalle/parhaille palkinto, Premium -jäsenyys esimerkkinä.
Mahdollisuudet: porukka saattaa innostua kirjoittamaan hyviä pitchejä ja keskustelemaan niistä → syntyy uusia yhtiöketjuja foorumille vieraista firmoista → houkuttelee uusia asiakkaita/käyttäjiä?
Riskit: ei ole. Suomen markkina on voitettu jo, joten foorumi tarvitsee nyt keskustelua muustakin kuin metsäyhtiöistä, Nokian kurssiheilunnasta ja Nordean osingonmaksupäivästä. Jos kukaan ei noin isossa kuvassa keskustele seurannan ulkopuolisista firmoista, niin miten Inderesin on määrä kasvattaa seurantaansa? Uusia avauksia Hesulin ulkopuolelle tarvitaan muualtakin kuin @Sijoittaja-alokas :n uusista ketjuluomuksista ja @Olli_Koponen :n tuloskausipodeista - kumpikin erittäin raikkaita tuulahduksia uudesta, mutta missä muut?
Tätä konseptia toteutetaan onnistuneesti satunnaisten Twitter-käyttäjien toimesta ilman palkintoja. Ei ole mitään syytä, miksei Inderes voisi tehdä tämän paremmin - ja houkutella samalla laatukirjoittajia tuomaan panoksensa kaikkien näkyville.