Inderes Oyj - "Yhtiö kuuluu kaikille"

Heitän myös hattuni kehään, vaikka jo ensimmäiset kandidaatit ovatkin timanttisen kovia!:gem:

Itse näen työnkuvan sellaisena, että kyselen foorumilta mielipiteitä, huolenaiheita ja kehityskohtia. Näistä kasaisin paketin, jonka viedä eteenpäin heimopäälliköille Ruoholahteen. Sitten taas hallituksesta veisin sanomaa takaisin yhteisöön. Työskentelen siviilissä urheilutoimittajana, joten viestinnästä on kokemusta. Minusta ei siis saa hallitustyöskentelyn superosaajaa vaan työteliään äänitorven📣

Täällä foorumilla en ole varmaan kovin tunnettu kasvo. Sijoittamisen aloitin vuonna 2018, kun palkasta jäi rahaa käteen ja TV:t ja tietokoneet oli jo ostettu. Ensin lähdin intohimoiseksi indeksisijoittajaksi, mutta Inderesin salaopin ohjaamana päädyin osakepoimintakoukkuun.

Foorumia seurailen ahkerasti. Olen myös perustanut Sharevilleen ryhmän foorumilaisia varten, josta toisinaan postailen dataa Kahvihuoneen puolelle.

P.S. Vaalikampanjointi on jo aloitettu. Tätä viestiä kirjoittaessa kävin tiirikoimassa itkevän pikkupojan uimahallin kaapin auki. Seuraavaksi menen auttamaan mummon suojatien yli.

72 tykkäystä

Näyttää siltä, että yhteisöjäsenen valintamenettely vaiheineen hakee edelleen hieman muotoaan. Mikäli menettely lopulta kuitenkin muotoutuu sellaiseksi, että siinä huomioidaan itsensä ehdolle asettaneet Yhteisön jäsenet, niin ilmoittaudun tässä vaiheessa mukaan hakijajoukkoon.

Päätös vaati itselläni aikamoista aivojumppaa lähinnä kahdesta syystä:

  1. Pidän todella paljon anonymiteetistäni. Vaikka muutama sijoittajakollega henkilöllisyyteni tietääkin, on ollut ihan mukavaa kirjoitella sijoitusjuttuja foorumille ja Twitteriin ilman omaa naamaa tai nimeä.

  2. Olen aika kriittinen omaa osaamistani kohtaan. Olen miettinyt paljon sitä, että olisiko osaamiseni sittenkään sillä tasolla, että voisin riittävän laadukkaasti edustaa tätä hienoa Yhteisöä.

Lopulta huomasin, että tämän mahdollisuuden pohtiminen tuli entistä useammin mieleeni, ja hieman pidemmän ajatustyön jälkeen tulin siihen tulokseen, että näin poikkeuksellisen houkuttelevaa tilaisuutta ei ehkä tule toista kertaa vastaan. Sen myötä päätin, että asettaudun ehdolle, vaikka se sitten valinnan kohdalle osuessa edellyttäisikin anonymiteetistä luopumista sekä ankaraa pinnistelyä oman osaamisen äärirajoilla.

Luin @Juha_Kinnunen kirjoittamat ja linkkaamat tekstit, ja pohdin, että mitkä olisivat ehkä niitä omia heikkouksia ja vahvuuksia nimitys- ja palkitsemistoimikunnan toiminnassa. Aloitetaan vaikka mahdollisista vahvuuksista:

  • Olen tolkuttoman kiinnostunut sijoittamisesta ja kaikesta mitä siihen liittyy, ja kiinnostukseni sijoittamista kohtaan tuntuu vain vahvistuvan vuosi vuodelta. Sisäinen motivaatio ja draivi on ihan mieletön ja näen, että tämä ”rakkaus lajiin” on melkein hommassa kuin hommassa avain oppimiseen ja hyviin tuloksiin. Asioihin paneutumisesta tämä ei jäisi kiinni. Ehkä onneni onkin päivätyöt ja perhe, niin ei ehdi sentään ihan kaikkia päiviä lukea analyysiä ja tehdä hyviä (?) osakepoimintoja.

  • Seuraan sijoitus- ja analyysimarkkinaa aktiivisesti. Kulutan todella monipuolisesti ja runsaasti erilaisia sijoittajasisältöjä, ja olen siitä syystä aika hyvin pulssissa sijoittajasisältöjen ja analyysin markkinasta näin kuluttajan näkökulmasta.

  • Päivätöissäni olen jatkuvasti tekemisissä erilaisten talousteknisten ja juridistenkin asioiden parissa, ja osallistun monenlaiseen työryhmä-työhön. Tämän myötä tietynlaiset hyvän hallinnon periaatteet ovat kohtalaisen vakaasti hallinnassa.

  • Olen ollut Inderesin asiakkaana ehkäpä vuodesta 2015, ja foorumi-jäsenenäkin vuosia. Vietän täällä paljon aikaa päivittäin. Samalla tavalla pyörin myös Twitterin puolella, jossa on niin ikään runsaasti Yhteisön aktiivisia jäseniä. Uskoisin, että ainakin tässä lähtötilanteessa tilannekuvani Yhteisöstä ja sen toiminnasta on melko hyvin ajan tasalla, ja edellytykset laadukkaan vuorovaikutuksen avaamiseksi toimikunnan ja Yhteisön välillä olisivat mainiot.

  • Inderesin arvot ovat hyvin linjassa omieni kanssa. Itse asiassa voin paljastaa, että ihastuin aikanaan sen verran Inderesin Playbookiin, että olen myös joskus napannut sieltä muutamia ideoita omaan työhöni ja vetämääni asiantuntijaprosessiin.

  • Olen osaamiseni kanssa jonkinlainen generalisti ja tämä voisi olla toimikuntatyössä yksi vahvuuksistani. Koulutus, työelämä ja harrastukset eivät ole valmentaneet minua mihinkään yksittäiseen teemaan, jonka hallitsisin suvereenisti. Olen yhteen asiaan keskittymisen sijaan opiskellut monipuolisesti ja saanut tehdä laaja-alaista osaamista vaativia töitä. Harrastan monipuolisesti ja luen todella paljon kirjoja yli aiherajojen.

  • Kampaviinereissä olen ihan yliveto, ja niitä on työn puolesta tullut ihan kiitettävästi nautittua. Etätyöaikakaudella olen siirtynyt yhden miehen kotikokouspulliin, ja oman salkun tulosylitys-juhlat alkavat tietysti aina lähikaupan viinerihyllyltä. En anna sijoitusvinkkejä, mutta pari nisuvinkkiä voin antaa; perinteinen korvapuusti & klassinen Salonkiwiener. :slight_smile:

Mitkä sitten olisivat kenties heikkouksiani toimikuntatyössä:

  • Minulla ei ole minkäänlaista muodollista kaupallista tai liiketoimintaan liittyvää koulutusta tai näihin liittyvää kovaa työkokemusta. Koska toimikunnassa kuitenkin on jo kolme EM-kärkitason analyytikkoa, niin ehkäpä minulta ei edellytettäisikään samaa osaamista, jota tiimistä jo löytyy.

  • Minulla ei ole minkäänlaista hallitustaustaa tai muuta suoraa kokemusta hallitustyöskentelystä. Päivätyöni puolesta ”hallituksenomainen” työskentely on toki hyvin tuttua, mutta monet asiat toimikuntatyöskentelyssä olisivat minulle varmasti täysin uusia.

  • Asiantuntijuuteni pörssiyhtiön nimeämisiin ja palkitsemisiin liittyen lienee sijoittajien keskitasoa. Toki seuraan erityisesti omien omistusten hallitustyöskentelyä ja palkitsemisjärjestelmiä, mutta uskoisin, että ymmärrys näistä jää aina hieman ohueksi, kun niitä joutuu tarkastelemaan yhtiöiden ulkopuolelta. Opiskeltavaa siis varmasti riittäisi.

  • En omaa Inderesiin tai toimialaan liittyvää erityisosaamista. Olen Inderesin omistaja ja katson yhtiötä sekä toimialaa sijoittaja-omistajan silmin. Osaamiseni yhtiöstä ja toimialasta tuskin poikkeaa erityisellä tavalla edukseni muihin yhteisöomistajiin verrattuna. Minulla ei ole muita toimialaan liittyviä omistuksia. Toisaalta sitä voi kai pitää jonkinlaisena ohuena toimialan erityisosaamisena, että käyttää lähes kaiken vapaa-aikansa sijoittamiseen liittyvien keskustelujen, kirjojen, analyysien ja muiden vastaavien parissa.

Jos olen oikein kartalla, niin olisin valituksi tullessani nippa nappa toimikunnan juniori, joskin Saulin, Mikaelin ja Juhan tapaan 80-luvulla syntynyt. Päivätöissä vedän aika perinteistä tietotyö-organisaation asiantuntijaprosessia, jossa olen saanut oppia kyllä todella paljon. Vaikka työni ei siis suoraan sijoittamiseen tai liiketoimintaan liitykään, niin ehkä pieni osa esimerkiksi menetelmällisistä opeista olisi tuotavissa soveltuvin osin myös toimikuntatyöskentelyyn. Koulutukseltani olen HY:n filosofian maisteri alalta, jota voisi luonnehtia yhteiskuntatieteelliseksi ja se käsittelee todella laaja-alaisesti ihmisten ja yhteiskuntien toimintaan liittyviä isoja syy-seuraussuhteita.

Sijoittajana olen ollut markkinoilla 2009–2010 alkaen. Ensin muutamia vuosia passiivisena indeksisijoittajana, 2014 alkaen osakepoimijana ja 2021 alkaen vielä asuntosijoittajana.

Tulipas aika pitkä rimpsu. Mutta näissä jännittävissä tunnelmissa, hyvää juhannusta kaikille! :sun_with_face:

93 tykkäystä