Luin tämän artikkelin vasta nyt. Hieno analyysi. Juhasta olisi väitöskirjatutkijaksi. Älä kuitenkaan lähde!
“…tulisijojen romutuspalkkio ei ole vielä edennyt ajatusta pidemmälle”
Tämä ajatus kun menisi joskus päättäjille saakka ja läpi, niin saatettaisiin nähdä ihan oikeasti sitä aikaistettua kysyntää, jonka taakse harvia karhut ovat nyt pari vuotta yrittäneet säälittävästi piiloutua, kun eivät junan kyytiin heti alussa ehtineet
Liekö se mikään aito oston paikka jos joulutammiralli nostaa ensin kursseja 7% ja sitten siitä höylätään pois 2,5%. Minusta kurssit on silloin vain ja ainostaan kallita, ei ostopaikka.
Tänään tapahtui semmoinen hassu asia että minut tunnistettiin kadulla foorumilaiseksi…Efecte-piposta! Sanoi vastaantulija että hieno pipo, foorumista tuttu! Sanoin takasin että sepä kiva, laita minut seurantaan nimimerkki on timontti ja näytin keskaria. Näin se ennen netissä pysynyt sijoitusfoorumin ihmeellinen maailma tunkeutuu kadunkulmille.
Kerran leikkipuistossa eräs ystävällinen muori kyseli olenko Efectestä töissä, sanoi että poikansa on. Kerroin että ei, firman IR lähetti pipon.
Painelepa kylillä joku Tools tai Nokian pipo päässä ja ketään ei kiinnosta. Mutta Efecte, tuo skandinaavinen villapipo! Tuo timontti-juttu keskisormineen ei muuten sitten ollut totta.
Betsson löytyy vielä salkusta hänen bloginsa kuukausikatsauksen ja Sharevillen mukaan.
Joka tapauksessa Betsson vaikuttaa edulliselta niin kuin Kindredkin. Molemmat vaikuttivat hyviltä sijoituksilta myös keväällä, mutta takkiin tuli kunnolla. En tiedä onko tilanne juurikaan muuttunut. Ei tarvita kuin toinen Hollanti-uutinen niin alas mennään lujaa. Sama homma toiseen suuntaan ja nousuvaraa kyllä riittää. Mulle riittää Evo uhkapelipuolelta. Näissä kahdessa ollaan näköjään ihan liikaa yhden maan varassa.
Moro! Potkaisin vuoden käyntiin Arctic Money YouTube-kanavallani vähän poikkeavalla kulmalla normaaleihin osakeanalyyseihin nähden, ja tein videon siitä miten on mahdollista säästää vähän enemmän rahaa sukan varteen eli sijoitettavaksi niihin osakkeisiin. Vanhana kaupanalan työntekijänä otin oman kulman perinteisiin iltapäivälehdissä esiintyviin hintakorivertailuhin. Joten jos teille säästäminen on yhtä lähellä sydäntä kuin osakkeisiin sijoittaminen financial freedomia tavoitellessa, niin tsekatkaa video ja saatte vastauksen kysymykseen: Mistä saan viikottaiset ruokaostokseni halvimmalla? Lidl, Prisma, K-Citymarket, Oda, Wolt ja Foodora tarkastelussa. Hyvää 2022 kaikille kahvihuonelaisille ja menestystä salkkuihin! Kristian.
Tulipa melko heikko aloitus vuoden TOP 3 veikkauksen alkuun. Tällä hetkellä minun valitsemallani triolla -9,41% ja koko porukan pohjalla.
Itsellä käytössä myös matsmart ja fiksuruoka. Näistä löytyy kokeilun haluiselle monenlaista tarjontaa usein hyvinkin edullisesti. Toisinaan osuu nappiin ja välillä ei, mutta yleensä ei korkealta tipu
Ihan mielenkiintoinen kolumni Akilta, tästä aiheesta on keskusteltu niin täällä kuin Twitterissäkin. Nostin kolumnista tuollaisen lainauksenkin tuohon, lainaus sisältää mielestäni hyvän huomion.
" *Puhtaita päiväkauppiaita on Suomessa kourallinen
Kun hyökätään pelkästään päiväkauppaa tekevien kimppuun, on kyseessä hyvin rajallinen ryhmä. Mikon valistuneen arvauksen mukaan ”ei kovin montaa kymmentä”. Lähes kaikilla aktiivistakin kauppaa tekevillä on osakkeita hallussaan myös yli yön ja vieläkin pidempiä jaksoja. Esimerkiksi omassa salkussani pisimpään ovat olleet KPY:t vuodesta 1998.
Joten hyökättiin hyvin pienen ihmisryhmän kimppuun, josta ei ole mitään varsinaista haittaa, mutta josta on melko suurelle ihmisryhmälle ainakin pienehköjä hyötyjä. Kaikenlaista sitä touhuillaan infotalouden nimissä. Osaan sitä miekin ja unohdin jostain syystä tässä jutussa mainita sekä ekonomistin että leipäpuunsa nimen".
Myös tuo Mäkisen Twitter ketju on lukemien arvoinen. https://mobile.twitter.com/DaytraderSuomi/status/1478698997455937537
Minun puolesta saavat asua kotonaan niin pitkään kun pystyvät mutta sen jälkeen johonkin kivaan hoitokotiin omaisten läheltä.
En tiedä miten tämä eksyi tuosta “Inderes Oyj - Yhtiö kuuluu kaikille” -ketjusta kun nämä IPO:t ovat yhtiön kannalta se juttu. Mutta laitetaan kahvihuoneeseen.
“Vieläkö tulevat listautumisarvot ovat yhtä korkeita kuin viime vuonna? Ei taida enää listautumisetkaan olla sellaisia raha-automaatteja kuin 2021. Ihmiset tulee varovaisiksi.”
Kaunista, kun salkun käteispaino vain kasvaa osakkeiden vuotaessa punaista pihalle
Eikös tämä “FSD” ketju voisi olla pikemminkin ihan yleisesti “Autonominen ajaminen ja sen kehitys” kun tuskin kaikkia kiinnostaa pelkästään tuo Teslan FSD vaan yleisesti muutkin autonomisen ajamisen yhtiöt.
Minulle tuo pelkkä “FSD” ei sanonut oikein mitään, joten pikaisen googlauksen perusteella ajattelin ensin, että puhe on pikkufirmasta nimeltä FSD Pharma (pörssissä hassulla tikkerillä HUGE). Lopulta toki bongasin myös sen merkityksen, mitä tuossa tarkoitetaan, eli “Full Self-Driving”.
Tämä itsensä Elon Muskin mainio kirjoitus yli vuosikymmenen takaa kiteyttää oikeastaan kaiken, mitä tällaisista lyhenteistä ajattelen: https://gist.github.com/klaaspieter/12cd68f54bb71a3940eae5cdd4ea1764
Vartin massiivisessa tuotantotiimissä tapahtuneen omikronsairastumisen vuoksi seuraavan Vartin ilmestyminen on hämärän peitossa, mutta toivottavasti mahdollisimman pian!
Pikaista paranemista @Verneri_Pulkkinen !!
No voi harmi… paranemisia Verneri!!
Sitten toiseen asiaan:
Tiedän toki ettei yksittäinen vuosi kauheasti merkkaa pitkässä juoksussa, mitä tulee sijoittamiseen, mutta itselleni oli kyllä jotenkin havainnollistavaa ja helpottavaa kuulla, kun Kinnusen Juha kertoi hävinneensä indeksille. Tällaiset arvostettujen ammattilaisten maininnat esimerkiksi indeksille häviämisestä tai jostain epäonnistumisista ovat hyvin tärkeitä varsinkin tuoreemmille sijoittajille, jotka ovat tottuneet näkemään somessa 5 prosentin salkkunousuja päivässä ja 150 prosentin YTD-prosentteja.
Mielestäni tällaiset “ulostulot” ovat lisääntyneet, mikä on mielestäni todella tärkeä juttu. Esimerkiksi veli @Johannes_Sippola :
ja toveri @timontti :
Valitettavasti pari sometrollia ovat heti tulleet pelleilemään Timontin twiitin alle esimerkiksi joku fundaboomeri ja @Pohjolan_Eka
![:rage: :rage:](https://emoji.discourse-cdn.com/facebook_messenger/rage.png?v=12)
![:wink: :wink:](https://emoji.discourse-cdn.com/facebook_messenger/wink.png?v=12)
![:smiley: :smiley:](https://emoji.discourse-cdn.com/facebook_messenger/smiley.png?v=12)
Vaikka Timontin ja Sippolan miinukset ovat hyvin lyhyeltä jaksolta, niin uskon tällaisilla(kin) olevan tärkeä merkitys monille meistä. Lainaan Sippolaan itseään:
" Koko twiitin pointti mulla on muistuttaa siitä, että vieläkään osakesijoittaminen ei ole helppo laji ja punaisia viikkoja/kuukausia/kvartaaleita tulee väistämättä jokaselle. Jos tätä peliä haluu pelata pitkään, niin niistä ei kannata lannistua, vaan ottaa ne oppimiskokemuksina:)!
Mielestäni avointa ja rehellistä puhetta omista huonoista ajoista sijoitusten suhteen tai epäonnistumisista saisi olla enemmänkin, onneksi nykyään näistä puhutaankin entistä enemmän ja avoimemmin. Tämä ei tarkoita todellakaan sitä etteikö saisi ylpeänä kertoa hyvistä ajoista tai loistavista onnistumisista!
Pitää kyllä yhtyä tuohon twiittiin. -5% on aika normaalia arvoansan tuottoa - tosin myönnettäköön että vuosi on vielä nuori. Ja tulevathan sieltä jossain vaiheessa ne osingotkin vähän jeesaamaan.