Inderesin kahvihuone (Osa 5)

Tähän voisi vielä lisätä seuraavat pointit mitä usein näkee Kiina-fanittajilta:

  1. Paljon työikäistä koulutettua porukkaa → tämä on totta, mutta samaan aikaan Kiinalla on väestörakenteensa kanssa yksi maailman massiivisimmista ongelmista. Kuvan keskellä olevat palkit kun liikkuvat ylemmäksi niin siinä joutuvat alempien rivien väestö miettimään miten pitkiä päiviä pitää tehdä, jotta eläkeläiset saavat päivittäisen leipänsä.

image

  1. Kiinalla on paljon luonnonvaroja → on totta, että Kiinalla on monia harvinaisia metalleja. Kiinan talous on kuitenkin täysin riippuvainen öljystä. Öljy kuljetetaan Adeninlahdelta ja Omaninlahdelta Malakansalmen kautta Kiinaan. Nämä kaikki 3 solmukohtaa ovat paikkoja, jotka jenkit voisi halutessaan sulkea. Kiinalta puuttuu suuri Blue Water laivasto, jolla se voisi turva öljyintressinsä.
8 tykkäystä

Onhan ydinsota Manhattan projektin synnystä lähtien laskettuna (onneksi) koskettanut huomattavasti useampaa ihmistä talouteen vaikuttavana tekijänä kuin konkreettisena maailmanloppuna.

@Sijoittaja-alokas olisiko mahollista, että haastattelisit itteäs tohon sun ikiomaa ketjuun? Oot kyllä niin huikee tyyppi, että luulen monen muunkin haluavan tietää susta lisää.
Teet niin paljo hyvää ihmisille, että jos haluut päästä vielä korkeemmalle tasolle, niin sun pitäs varmaa ratkasta ruoka- tai ilmastokriisi yksin.

42 tykkäystä

Kiitos todella ystävällisistä sanoista! :smiling_face: Ja mukava kuulla, että olet kiinnostunut kuulemaan musta lisää. :slight_smile: Voin harkita asiaa, mutta sitä ennen haluaisin haastatella valtavasti muita ihmisiä. Joku muukin ehdotti mulle samaa privaviestissä, mutta tämä toteutunee myöhemmin ehkä jollain tavalla.

Haluaisin kovin ratkaista erilaisia ongelmia kaikkien ihmisten hyväksi, kun vain pystyiski… :slightly_frowning_face:

18 tykkäystä

Tämä IPO-analyysi + listautuvan toimitusjohtajan foorumivastine on mielestäni ollut sijoittajan kannalta ihan mieletön win-win -tilanne.

Jäin miettimään, että tulevaisuuden listautumisissa olisi hienoa jos IPO-analyyseihin saataisiin säännönmukaisemminkin tällaisia vastineita. Mielestäni näissä aloitteellinen voisi olla joko IPO-analyysin kirjoittaja (ping ainakin @Karo_Hamalainen & @Omavaraisuushaaste ) tai Inderes-yhteisö.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa @Henri_Neuvonen vastasi Karon analyysiin foorumilla ja tämä antoi kaikille sijoittajille mahdollisuuden paitsi seurata keskustelua reaaliajassa, myös osallistua siihen esimerkiksi tarkentavilla kysymyksillä. Listautujien toimitusjohtajat ovat vähitellen hakeutumassa enemmän ja enemmän yksityissijoittajien kysymysten äärelle, mutta toistaiseksi tällaista merkittävää aktiivisuutta on Henrin lisäksi nähty Wittedin @Harri_Sieppi `ltä ja ehkäpä parilta muulta.

Uskallan kuitenkin väittää, että koska IPO-analyysejä luetaan ja jaetaan paljon, ja piensijoittajien rooli ainakin pk-listautumisissa on merkittävä, olisi etenkin kriittisten IPO-analyysien avoimesta kommentoinnista ihan aidosti hyötyä todella monelle muullekin listautuvalle yritykselle.

En tiedä miten tätä kulttuuria voisi kokonaisvaltaisesti edistää, mutta varmasti pieniä muutoksia voi saada aikaan jo sillä, että aktiiviset yhteisöläiset ovat yhteydessä listautuvien yritysten johtoon/IR:ään. Inderes tietysti listautujien sparraajana ja mahdollisena neuvonantajana voi myös foorumiaktiivisuuteen kannustaa. Nyt tästä sijoittajaviestinnän muodosta alkaa olla jo elävän elämän referenssejäkin.

Uskon, että Henrille ja Harrillekin on ollut helpompaa, että vastaukset samoihin kysymyksiin skaalautuvat foorumilla heti kaikkien nähtävllle, eikä niihin tarvitse vastata yksittäin sähköpostitse tai puhelimitse. Tämä myös kannustaisi avoimempaan, läpinäkyvämpään ja rehellisempään sijoittajaviestintään, joka lienee lähes aina hyödyksi sekä yritykselle että sijoittajille.

40 tykkäystä

Alla olevasta linkistä pääsee seuraamaan, mitä Kauppalehti-lavalla tapahtuu. Mukana menossa mm. Lamor, Sampo (@Mirko_Sampo_IR), Norrhydro, UPM, @Rauli_Juva, @Olli_Koponen, Netum, Verkkokauppa, Fodelia, @Sauli_Vilen jne.

Kaikille sijoittamisesta kiinnostuneille suunnattu SijoittajaMessut järjestetään keskiviikkona 16.11. Helsingin Messukeskuksessa. Päivän esityksiä voi seurata niin paikan päällä Messukeskuksessa kuin inderesTV:n välityksellä. Tallenteet esityksistä ilmestyvät myöhemmin myös inderesTV:seen. Tiedot kaikista esityksistä ja tarkemman messuohjelman löydät täältä.

(SijoittajaMessut 2022 - Kauppalehti).

6 tykkäystä

Mitä tekisit, jos painiura jostain syystä päättyisi?

”Olen sitäkin miettinyt. Minua kiinnostaa bisnes ja yrittäminen, mutta myös valmentaminen. Minulla on siihen paljon pääomaa, jota haluaisin hyödyntää. Pidän itseäni analyyttisenä ja sosiaalisena urheilijana”, Kuosmanen sanoo.

Sijoittamisen Kuosmanen kertoo aloittaneensa jo nuorena. Loukkaantumisen aikana hän hankki asunnon Rajakylästä Vantaalta Porvoonväylän ja Helsingin rajan välissä.

Pyöriiköhän Elias täällä meidän keskuudessa. Toivottavasti ei ole salkku ihan yhtä turskalla kuin minulla ja Alokkaalla.

11 tykkäystä

Tämän postauksen pitäisi saada vuoden Markkinastrategi -palkinto :joy:

Piti ihan pari kertaa lukea että onko tuossa mitään sisältöä ja olevasti seuraava lause aina kumoaa edellisen. Kuinkahan moni sydämen antanut tajusi tämän. :sweat_smile:

65 tykkäystä

Lähipäivinä olisi tiedossa lyhin työpäivä piiitkään aikaan, mut on kutsuttu synttäreille, jossa muut vieraat ovat noin 30 vuotta nuorempia. Synttärit vietetään HopLopissa. https://www.hoplop.fi/

Yksi kerta olin siellä kavereiden muksujen kanssa muutamia tunteja, niin paino tippui 1,5 kiloa. Tällaisella boomerilla polvet olivat kovilla kontatessa pieniä putkia pitkin jne. :grimacing:

Nyt on kyllä tiedossa hyvää vastapainoa töilleni ja sijoittamisharrastukselle. Saa vain nähdä, että miten mun paikkani kestävät. :sweat_smile:

24 tykkäystä

Tähän haluan hieman avata tuota eripuraisuutta ja onko se heikkoutta vai ei. Ihmiskunnan historiassa ei ole ollut sellaista monoliittista yhteiskuntaa, jossa ei olisi ollut eripuraisuutta. Diktatuureissa niitä lakaistaan maton alle, mutta ne eivät lakkaa olemasta. Esimerkkinä Venäjä, jossa Venäjän johto on yhtä mieltä kaikista asioista ja Duuman päätökset ovat aina 99% hallituksen esityksen mukaisia. Yksimielisyydestä menee yli vain Kiina ja Pohjois-Korea. Ja nyt on kaikilla näkyvissä, kuinka hyvin tämä yksimielisyys saa asioita naapurissa hoidettua. Todellisuudessa Putin ei uskalla lähteä Kremlistä G20 kokoukseen, kun voi olla että takaisin tullessa olisi Gestapo vastassa.

Sitten tämä erimielisyyksien aiheuttama heikkous. Suomessa on hallitus melkein hajalla, kun ollaan erimielisiä joka asiasta. Viimeisimmän 15 vuoden aikana on eronnut ylivoimaisesti suurin osa pääministereistä kesken kauden. Eli Suomessa ollaan erimielisiä. En edes ala puhumaan Yhdistyneistä Kuningaskunnista tai Yhdysvalloista. Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa käydään jatkuvaa keskustelua, asenteiden muokkaamista, ajatusten vaihtoa ja uusiin tilanteisiin sopeudutaan näennäisen kaoottisen menetelmien kautta.

Tämä näennäisesti kaoottinen ja kriisiytyvä prosessi mahdollistaa uusiin tilanteisiin soputumisen tai sellaisten johtohenkilöiden vaihtamisen, jotka osaavat sopeutua uuteen tilanteeseen. Eli järjestelmä pysyy ja toimii, mutta henkilöt vaihtuvat ja tarvittaessa ennenaikaisesti. Monoliitissa ei ole tilaa muille, kuin yhdelle ajatukselle, oli tilanne mikä tahansa. Tällainen monoliitti ei osaa muokkautua uuden todellisuuden edessä, vaan se murtuu todellisuuden paineen alla. Venäjän hullu sota Ukrainassa on tästä esimerkki. Kaikille on selvää, että Venäjä sen häviää, mutta heidän sisäinen monoliittinen kulttinsa ei salli sitä mahdollisuutta. Tästä seuraa se, että sota hävitään verisesti ja monoliitti mukautuu sitten, kun sisällä koossapitävät voimat murtuvat, eli hallinto vaihtuu. Tilalle voi tulla uusi monoliitti, mutta se on todennäköisesti sopeutunut sodan häviämiseen ja sen murtuminen tapahtuu jollakin toisella tavalla joskus tulevaisuudessa.

Osoituksia Suomen poliittisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän elastisuudesta ei tarvitse etsiä kaukaa. Esimerkiksi Koronan aikana pyrittiin parhaan mukaan mitigoimaan vahinkoja ihmisille ja vaikka moni arvostelu on varmasti kohdallaan, huomatkaa, että arvostelu on mahdollista ja menettelytapoja on mahdollista muokata paremmiksi seuraavaa kertaa varten. Autoritaariset valtiot pärjäsivät järjestään heikommin koronan vastaisessa taistelussa kuin keskenään riitelevät demokratiat.

Toinen osoitus tilanteeseen nopeasti sopeutumisesta on keväällä alkanut Nato-prosessi, jossa ensin kansa lähti vetämään Naton suuntaan ja veti ne viimeisetkin Tuomiojat itkupotkuraivareista huolimatta perässään mukaan. Lisäksi, Ukrainalle tarjottava aseapu lähti käyntiin yhden viikonlopun aikana, vaikka ensin ulos tuli toteamus “Me tarvitaan niitä itse”.

Minä juhlin kaikkea tätä riitelyä ja yhteiskunnallista keskustelua kaikkien aiheiden ympärillä, sillä vaikka kuinka niiden punaniskojen asenteet ja mielipiteet ottavat pannuun, hekin voivat joskus olla oikeassa ja se vaihtoehto on aina huonompi. Katsokaa naapuriin. Yksimielisyys ei ole vahvuus. Kun näette jossakin asiassa päätöksen olevan yksimielinen, olkaa varuillanne. Siellä on usein viisaus kadoksissa.

Russia’s rubber-stamp lower house of parliament, the State Duma, unanimously approved President Vladimir Putin’s bills on Monday, according to Speaker Vyacheslav Volodin, formalizing the illegal seizure of four regions of Ukraine in a vote that was never in doubt.

21 tykkäystä

Juuri näin. Demokratiat näyttää aina heikoilta ja päättämättömiltä mutta se on tosiasiassa niiden vahvuus.

Ne eivät jämähdä pääasiassa yli 70 vuotisten miesten diktatuureiksi vaan uusiutuvat jatkuvasti.

24 tykkäystä

@saku laittoi mulle pari kuvaa saatetekstin kera privana, jotka sain luvan julkaista täällä. :upside_down_face:

image

image

40 tykkäystä

Voitko @Pohjolan_Eka tarkentaa miksi välimallin ratkaisut olisivat epäoptimaalisia? Itse ainakin näen varsin järkevänä vaihtoehtona että osallistuu osalla varallisuudesta osakepoimintaan ja spekulointiin ja mihin huvittaa ja osa parkkeerataan indeksirahastoihin ja katsotaan parin kymmenen vuoden päästä miten kävi. Itse ainakin toimin pitkälti niin että puljaan osakesäästötilin sisällä osakkeilla ja muuten omistan indeksirahastoja. Verojakaan ei tarvitse maksella kymmeniin vuosiin jos ei halua.

26 tykkäystä

Ja tuttipullosta huikkaa? Olihan vain maitoa?

2 tykkäystä

Aspeella voisi olla vastaus tähän. :thinking:

1 tykkäys

Minä mietin myös tätä välimallin ratkaisua, mutta mielsin sen enemmän niin, että välimallin sijoittaja ei sijoita indekseihin, mutta ei myöskään etsi aktiivisesti kaikkein parasta tuottoa suhteessa koko sijoitusavaruuteen.

Minä olen itse tuon oman määritelmäni mukaan välimallin sijoittaja, jonka (kuviteltu?) kilpailuetu saattaisi ensisijaisesti olla kotimaan pk-osakkeissa.

Olen aiemmin sijoittanut indeksiin, Sitten aloitin osakepoiminnan, jonka kautta olen jatkuvasti koittanut kehittyä yhtiöanalyysissä. Olen myös perehtynyt sijoittajapsykologiaan ja jonkin verran viime vuosina myös makropuoleen. Asuntomarkkinat ja asuntosijoittaminenkin kiinnostaa. Joskus koitan perehtyä myös erikoistilanteisiin, mutta en niihin vielä ole sijoittanut. Myös ulkomaisiin osakkeisiin ja Helsingin ulkopuolisiin markkinoihin sijoittaminen on edelleen ollut hyvin vähäistä.

Olen edelleen täysin ummikko TA-käyrin kanssa. En ymmärrä kryptoja, vaikka olen pari kertaa koittanut perehtyä. En myöskään ole ehtinyt tutustua shortteihin, johdannaisiin tai raaka-aineisiin. Vaikka seuraan päivittäin makroa, niin osaamiseni tuskin riittäisi siihen, että tekisin makroanalyysini perusteella systemaattisesti ylituottoa.

Tiedostan, että jätän valtavasti mahdollisuuksia pöydälle, mutta se johtuu siitä, että en usko aikani ja osaamiseni riittävän kaikkiin sijoittamisen lajeihin.

Mielestäni sijoittamisen syvälliseen ymmärtämiseen vaaditaan ainakin pari-kolme ihmiselämää.

Näin ollen pohdinkin, että kuinka paljon työtä, aikaa ja vaivaa pitää laittaa peliin, että on mahdollista menestyä laajalla rintamalla, kaikissa markkinatilanteissa ja kaikissa niissä pienissä sijoittamisen lokeroissa, joissa ylituotto piileskelee? Millaisia panostuksia vaaditaan, että voi olettaa pärjäävänsä Ekan kuvailemana optimaalisen tuoton tavoittelijana?

Lisään loppuun lainauksen käyttäytymistaloustieteilijä Richard Thalerilta:

Jopa silloin kun sijoittajat tietävät varmasti, että hinnat ovat väärät, ne voivat pysyä väärinä tai jopa tulla vääremmiksi.

Tämän pitäisi säikäyttää itseään älykkäänä pitävät sijoittajat, jotka haluavat hyödyntää ilmeisen väärän hinnoittelun.

12 tykkäystä

Ainakin sellainen strategia että päätyy ajan saatossa ostamaan lähes kaikkia omxh25 firmoja häviää indeksille verojen ja kulujen verran. Tässä päätyy myös epäoptimaaliseen hajautukseen tai ainakin hajautustaan yliarvioi kun rivejä on niin perkeleesti. Lähes kaikki ketkä harrastavat passiivista aktiivistrategiaa päätyvät tämän kaltaisen salkun holdaajiksi.
Huonolla tuurilla rusinat on vielä poimittu pullasta ja kaikki vähänkään nousseet osakkeet on jo aika päiviä sitten myyty. Maksellaan veroja vaikka salkku ei kokonaisuudessaan tuottaisi.

8 tykkäystä

@Verneri_Pulkkinen tai @Joku ( :grinning:), nuo sijoittajamessu-videot varmaankin tulee jälkikäteen myös tallenteina näkyviin?

1 tykkäys

Näin pitäisi olla! @Erno_Hilvenius osaa sanoa 100 % varmuudella. :smiley:

1 tykkäys

dorka.

7 tykkäystä