Siirrän tämän kappaleen vapaan puolelle. Verneri heitti tässä tikan napakymppiin.
Työn puolesta tulee vastaan toimijoita, joissa mennään “tukka putkella” alan viimeisimpien (IT-)trendien perässä. Hetki sitten hopealuotina oli ohjelmistorobotti ja nyt uutena tekoäly. Ainoa mikä on varmaa, on rahan nopea polttaminen.
Jos nuorisolla on somepaineita, niin johtajia tuntuu riivaavan LinkedIn-paine. Jos omalla yrityksellä ei ole hiomakoneessaan Bluetooth-yhteyttä Fleet-seurantaan tai omaa kielimallisovellutusta, olet jo auttamatta myöhässä. Koska tulee singulariteetti ja syö hidastelijat alkupaloiksi. Liioittelen, mutta ymmärtänette pointin.
Olen itse IT-alalla, mutta silti hämmästyttää, kuinka jonkin ohjelmiston tai tekniikan nähdään ratkaisevan monisyisempiä ongelmia. Huonosti arkeen sovitettuna ne aiheuttavat niitä vain lisää.
Tästä tuli mieleen muutenkin, että Irlannin talousluvuissa on nykyään alan ihmisillä kamala putsaaminen kun verohyötyjen takia siellä on pöytälaatikkofirmoja vaikka kuinka.
Slint 1.2 julkaistiin eilen. Slint on työkalupakki kosketusnäyttöjä sisältävien laitteiden käyttöliittymien kehittämiseen. Uudessa Slintissa on mukana experimentaalinen LinuxKMS Backend.
Super-inspiroivaa, että pienestä Slintistä on potentiaalisesti kasvamassa kilpailija Qt:lle. Terve kilpailu edistää teknologioiden kehitystä.
“Slint 1.2 marks a significant update that underlines our mission to empower developers to create innovative user interfaces, by targeting more platforms and devices, lowering system requirements, and continuously enhancing our widgets.”
@Antti_Luiro Olisi kiva, jos seuraavassa Qt haastattelussa voisit kysyä, miten Qt näkee Slintin suunnalta tulevan kilpailun.
Kaikki yrittäjät ja yrittäjiksi aikovat, lukekaa tarkkaan tuo Iltalehden juttu Analyysi: Osa somevaikuttajista saa sairaanhoitajan veroprosentin - Keplottelu nakertaa veroedun perusteluja Siinä on aika hyvin kuvattu, kuinka homma hoidetaan. Ja täysin laillisesti. Oleellista on siis tuottoarvon käyttäminen. Aivan yrityksen alkutaipaleella tuottoarvoa ei voi laskea, mutta vaikkapa kolmen täyden tilikauden jälkeen jo voi. Siinä kohtaa kannattaa siis siirtää yhtiön osakkeet holdingyhtiölle, jos yrityksesi tuottaa voittoa. Jos tulos on nolla, ei valitettavasti voi ko. järjestelystä hyötyä. Siksi malttia palkanmaksuun ensimmäisen kolmen vuoden aikana.
Jos haluatte vielä hyvän mielen muillekin, niin muistuttakaa, että ne holding yhtiöstä nostetut “verottomat osingot” voi kuluttaa vaikkapa asunnon ostamiseen tai rakennuttamiseen. Siitä hyötyy kaikki. Ilman holding-yhtiötä yhteiskunta joutuisi odottamaan 10 vuotta pidempään ennen kuin yrittäjän kulutus kiihdyttää tuolla tavalla reaalitaloutta.
Otetaan harkintaan Slint on vielä sen verran alkuvaiheessa, että tuskin on isommin Qt:n suunnalla vielä näkynyt. Uusia työkaluja kehitetään jatkuvasti ja vain osa nousee suurempaan suosioon, vähintäänkin seuraillaan miten Slintin kehitys jatkuu
Yhdysvalloissa on 333 miljoonaa ihmistä. On selvää, että tuosta populaatiosta nousee esiin sijoittajia, jotka ovat piesseet indeksin vaikkapa 10 tai 20 vuotta putkeen. Se tapahtuu jo sitä kautta, että kun 100 miljoonaa ihmistä heittää silmät kiinni tikkaa, niin jotkut osuvat voittajaosakkeisiin vuosikymmeniä putkeen silkalla tuurilla. Osa toki on tehnyt sen myös taidolla. Jenkkien S&P 500 indeksiin vertaaminen on mielestäni sikäli perusteltua, että yhdysvaltalaiset sijoittajat sijoittavat lähinnä kotimarkkinalle.
Suomesta ei taida montaa sijoittajaa löytyä, joilla todistettavasti on vähintään 20 vuoden rekordi indeksin päihittämisestä, olipa se sitten OMXH25GI tai mikä hyvänsä muu kokonaistuottoindeksi. Olennaista on myös se, että vertailukelpoinen suoritus edellyttää samanlaista riskiprofiilia kuin indeksin on. Taitoa ei suoraan vielä osoita se, että indeksiä suuremmalla riskinotolla päihittää sen. Jos säkällä osti bitcoinia vuonna 2009 ja rikastui, ei kyse ole taidosta.
Seligsonin Phoebus-rahaston salkunhoitaja Anders Oldenburg on ainoa, joka tulee mieleen 20 vuoden rekordilla. Hänenkään tapauksessaan ei ole kyse pelkästään Helsingin pörssiin sijoittamisesta ja lisäksi hän sijoittaa perin indeksimäisesti. Toinen taitaa itse asiassa olla PYN Eliten Petri Deryng, joka puolestaan operoi epätehokkailla kehittyvillä markkinoilla (mitään häneltä silti pois ottamatta).
Itseä vähän mietityttänyt, että olisipa kiva jos olisi “kävit täällä 5 vuotta putkeen -mitali”.
Sitäkin miettinyt, että olisiko tuo kolahtanut itselle vai jäikö esim. tuossa viime talvena jonain päivänä/päivinä vahingossa käymättä foorumilla. (Tai joskus aiemmin)
Ei oikeastaan mitään kahvihuonekamaa, mutta paremman ketjun puuttuessa…
(Bloomberg TV+)
Saksan autonvalmistus on ollut jo pitkään kriisissä – ehkä se ei vielä täysin tiedosta tilannetta itsekään. Amerikassa isot automerkit ovat keskittyneet edelleen kotimarkkinoihin Teslan valloittaessa maailmaa, mutta suurin uhka ei tule lännestä vaan idästä.
Scholz voi kannustaa saksalaisvalmistajia minkä lystää, mutta katsoessa kiinalaisten vyöryä EV-markkinoille tietää perinteisten saksalaisten autonvalmistajien olevan pulassa. Liian vähän liian myöhään. Kiinalaiset saavat tukevan jalansijan Eurooppaan ennen kuin paikalliset valmistajat palaavat kilpailukykyisiksi. Tesla ja korealaiset vievät vielä osansa ja nekin ovat perinteisiä saksalaisia kaikessa edellä.
turkisalasta keskusteltiin a-studiossa, turkisalan edustaja jäi junan alle
E: timontin kuva kertoo kaiken tuossa alla (kärsivä olemus joka kertoo halusta olla jossain aivan muualla, vaikka oli miljoonan taalan mahdollisuus kertoa miksi alaa vielä tarvitaan)
Tykkään miten viimeisteltyjä biisit nykyään on. Cledos ja Costi saa Approved stampin passiin myös minulta (vaikka eivät sitä todellakaan tarvitse) vaikka olenkin Doggystyle ja Illmatic nuorta sukupolvea