Lamor - Ympäristöratkaisuiden tuotteet ja palvelut

Tässä on @Aapeli_Pursimo:n kommentti kierrätyslaitoksen rakentamisen etenemisestä. :slight_smile:

Lamor tiedotti torstaina, että sen kesäkuussa 2022 tiedottama hanke muovin kemiallisen kierrätyslaitoksen rakentamisesta Porvoon Kilpilahteen yhdessä Resiclo Oy:n kanssa etenee seuraavaan vaiheeseen. Lamor kertoi, että sen ensimmäisen vaiheen sijoitus Kilpilahden hankeyhtiöön on toteutettu ja seuraavaksi vuorossa on käsittelyprosessin tarkempi suunnittelu ja varsinaisen toteutuksen aloittaminen.

10 tykkäystä

Jos @Mikaeli ei halua/ehdi kommentoida tähän, niin olisiko @Aapeli_Pursimo:lla kommenttia asiaan? Mielestäni tämä on merkityksellistä koko Lamorin kasvutarinan kannalta, sillä aiempi kasvu on perustunut pitkälti siihen että näitä uusia soppareita on voitettu hyvällä prosentilla. Nyt riskinä on tosiaan mielestäni, että uudet halvemmat kilpailijat vievät markkinaa ja samalla syövät marginaaleja alas vastuullisimmilta toimijoilta.

4 tykkäystä

Kannattaa lukea myös Robitin ketjua ja tutustua kyseiseen yritykseen. Ylipäänsä koko Neomin/The Linen tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen. Saudi-Arabian kruununprinssi tuntuu haluavan jättää jälkeensä jotain pyramidejä suurempaa. Kun katsoo Dubain kehitystä, en ihmettele, vaikka pitkälle pääsisivät. Sinne kyllä kannattaisi eurooppalaisten yritysten pyrkiä myydä palveluitaan. Myytiinhän Dubaihinkin Suomesta hiekkaa. :sweat_smile:

Oxagoniin kaavaillaan puhtaan teollisuuden keskusta rannikolle. Robit on ainakin onnistunut korealaisen Jinyangin kautta pääsemään sisään. Lamor toimii paikallisten yritysten kanssa yhteisyritysten kautta, niin en tiedä, miksi ei Lamorkin voisi sinne päästä.

11 tykkäystä

Kyllä. Kokoajan tapahtuu. Tällä viikolla oli suuret kaivosalan messut Saudeissa. Lamorin ja koko maapallon näkökulmasta oli hienoa, että yksi pääjärjestäjistä on Lamorille tuttu kiertotaloutta edistävä Sirc.

Suomi on hienosti edustettuna messuilla alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahden vetämän myynninedistämisdelegaation voimin. Uskon, että Saudien transformaatio hiilivetyjen tuottajasta kohti monipuolisempaa taloutta luo monille suomalaisyrityksille bisnestä.

10 tykkäystä

Pahoittelut, että kesti vastata. Meni alkuperäinen hivenen ohi ja alkuvuosi on ollut kohtalaisen kiireellinen.

Kysymys ei ole yksinkertainen, tai millään muotoa yksiselitteisesti vastattavissa. Jos lähdetään Saudien 2030-visiosta, niin kyseessähän on investointiohjelma, jossa tehdään kaikessa ns luksusta. Saudien mentaliteetti, joka ajoittain tuo omat haasteensa, on sellainen, että halutaan maailman edistyneimpiä ratkaisuja, vaikka oma infra kokonaisuudessaan ei vielä ole valmis siihen. Oma tulkintani ko. investointiohjelmasta, ja muista poliittisista ratkaisuista, on se, että Saudit haluavat syrjäyttää Dubain Lähi-Idän talouselämän/turismin keskuksena. Näin ollen kaiken pitää olla suurempaa/hienompaa kuin Dubaissa. Lisäksi työvoimapuolella saudisaatiolla, ja erityisesti saudinaisten osalta, on vahva asema osana 2030-visiota, joten projekteissa on käytännössä mahdotonta käyttää esimerkiksi aasialaista työvoimaa isossa mittakaavassa. Näiden tekijöiden, sekä tietyn tyyppisen aasialaisten/afrikkalaisten toimijoiden aliarvostus ja kriittinen suhtautuminen amerikkalaisiin yhtiöihin, luo valtavat mahdollisuudet esimerkiksi eurooppalaisille toimijoille. Nämä toki täysin omia näkemyksiäni kokemukseni pohjalta, aika näyttää kuinka oikeassa tai väärässä ne ovat.

Korruptiosta saa Saudeissa erittäin raskaat tuomiot. En ole törmännyt siellä millään tasolla edes mihinkään korruptioon viittavaan meidän nykyisten projektien, tai projektiaihioiden, tiimoilta.

48 tykkäystä

Ehkä tätä potentiaalista keissiä voi alkaa seuraamaan myös täällä:

4 tykkäystä

Mikäköhän oli Deep Horizonin taloudellinen vaikutus aikoinaan Lamorille, osaakohan joku sanoa? Alla olevan linkin mukaan ”Deepwater Horizon -onnettomuus (Meksikonlahden öljyonnettomuus), jonne Lamor toimitti 70 prosenttia onnettomuuden puhdistamisessa käytetyistä laitteista.”

Itse en osaa sanoa, mitä tuo tarkoitti sitten liikevaihdossa. Varmaan ainakin joitakin miljoonia?

Todennäköisesti jotain keikkaa saisi Lamor itselleen varmaan neuvoteltua, jos öljy osuisi tuolla Punaisellamerellä nyt tuulettimeen.

edit: Luin tuon @Pohjolan_Eka:n linkkaaman jutun. Ilmeisesti suurin haaste on enää sopivan tankkerin löytäminen. YK odottaa projektin starttaavan tulevien kuukausien aikana. Eli itse en pidä kovin todennäköisenä, että ehtisi mitään katastrofia syntymään ennen sitä.

4 tykkäystä

Lamor on jo todennäköisesti hyötynyt FSO Saferin tapauksesta, koska Arabimaat ovat vahvistaneet öljyntorjuntakyvykkyyttään tuohon onnettomuuteen varautuakseen.

Pari kuukautta voi kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta tuo YK:n projekti on jo viivästynyt useaan kertaan ja laiva voi upota ihan minä päivänä hyvänsä. Muutaman kerran on jo tullut vastaan tilanne missä uppoaminen on ollut lähellä, mutta onneksi uppoaminen on tähän mennessä saatu joka kerta estettyä. Laiva ruostuu puhki eivätkä turvajärjestelmä toimi, joten on ihan herran hallussa miten tuossa lopulta käy. Periaatteessa jo yksittäinen terroristi rynnäkkökiväärin kanssa voisi pahimmillaan aiheuttaa räjähdyksen. Lisäksi laivan ympäristö on miinoitettu, mutta kukaan ei tiedä miinojen sijaintia :man_facepalming:

16 tykkäystä

Kuwaitissa tulossa kilpailutukseen uusi iso maanpuhdistushanke YK-rahoitteisen SKETR ja NKETR kokonaisuuden ulkopuolelta. Kun tuossa YK- projektissa on nyt julkaistu 13 mijoonan kuution puhdistustyöt vajaalla mijardilla dollarilla, niin tässäkin olisi kysymys miljoonan kuution puhdistustyöstä. Urakan kilpailuttaa Lamorin tuttu kumppani Kuwait Oil Company. Lamorin olisi mahdollista tarjota ehkä taas paikallisen kumppanin kanssa.

Löysin Meed palvelusta otsikon kilpailutukseen ja Arabiaksi kääntämällä tämän artikkelin, jonka käänsin Google kääntäjällä.

Toivottavasti näitä tulee nyt muuallakin Lähi-Idässä tarjolle.

edi. Tässä vielä uutinen englanniksi

SKETR 2 vaiheen kolmesta toimijasta ensimmäinen urakoija on läpäissyt nyt myös viranomaistarkastuksen. Tämä ei ehkä ollut kovin todennäköinen Lamorin kumppani mutta hienoa, että homma etenee vauhdikkaasti.

20 tykkäystä

Kuwaitin Persianlahden sodan tuhojen siivousurakan viimeinen eli kolmas vaihe on tullut myös kilpailutukseen. Arviot urakan suuruudesta oli minulle ja ilmeisesti myös osalle tarjoajista pettymys eli uutisen mukaan kolmas kierros sisältäisi uudelleen istutusta ja on arvoltaan vain noin 5 miljoonaa dollaria.
https://timeskuwait.com/news/major-project-to-treat-contaminated-soil/

12 tykkäystä

Veikkauksia jakaako Lamor osinkoa?

Itse veikkaan että jakaa. Ehkä kurssi saa nostetta siittä viimein.

Jos ei saa niin täytyy kyllä sanoa että on tie Lamorin kanssa kuljettu loppuun. En ole koskaan omistanut firmaa joilla on näin hyvät kasvuluvut mutta jonka kurssikehitys on samaan aikaan yhtä pahasti irtaantunut todellisuudesta. Odotin että kurssi vähintään tuplaa IPO-hinnasta vuoden aikana. Olemme taas sen alapuolella. Parempaa tuottoa pääomalle olisi saanut makuuttamalla rahoja pankkitilillä.

5 tykkäystä

Korkeat odotukset ja osakkeen hinnan tapittaminen kyllä aiheuttavat helposti pahaa mieltä.

Alle puolentoista vuoden pörssihistorian perusteella on ehkä hieman liian aikaista lyödä hanskoja tiskiin, semminkin kun suurten projektien tarjouskilpailut ja toimittamiset ovat yksin ja yhdessä yleensä pidempiä kuin tähänastinen Lamorin listallaoloaika.

“Osinkopolitiikkansa mukaisesti yhtiö pyrkii jakamaan vuosittaista osinkoa, huomioiden kuitenkin liiketoiminnan kasvun yhtiön tärkeimpänä tavoitteena.”

Eli turvallisesti veikaten maksaa mikäli kasvupanostuksilta pystyy.

17 tykkäystä

Toissapäivänä osui silmiin otsikko Eurooppaa uhkaavasta kuivuudesta. Uutisten mukaan, Ranskassa ei ole satanut (kunnolla) kuukauteen ja Venetsian kanaalit ovat kuivumassa, koska Alpeille on satanut huomattavasti vähemmän lunta kuin normaalisti. Myös Espanja sekä Kaakkois-Eurooppa kärsii kuivuudesta. Normaalisti tällaista kuivuutta esiintyy vasta kuumina kesäkuukausina.

Jossain uutisessa oli listattu mahdollisia vaikutuksia ainakin seuraaviin:

  • Energia (ydinvoimaloiden jäähdyttäminen / vesivoima)
  • Maatalous
  • Puhdas vesi

Tässä yhteydessä ajattelin kysellä puhtaasta vedestä, koko teema on minulla melko uutta, joten kysymykset voivat olla hieman ontuvia. Arvostaisin kuitenkin suuresti, jos @Mikaeli pystyy jossain vaiheessa valottamaan Lamorin vedenpuhdstus liiketoimintaa. Äkkiseltään selailtuna keskustelu on pääsääntöisesti pyörinyt öljyntorjunnan ja muovin kemiallisenkäsittelyn ympärillä.

Toki muidenkin kommentit ovat tervetulleita!

Tällä hetkellä askarruttaa:

  • Minkälainen tarjonta Lamor:lta löytyy tilanteeseen, jossa perinteiset juomavesilähteet ehtyvät? Käänteisosmoosi oli mainittu aiemmin tässä ketjussa, onko muita teknologioita?
  • Miten nopeasti Lamor pystyy reagoimaan, jos juomavesi uhkaa aidosti loppua, esim. käänteisosmoosilaitoksen toimitus?
  • Miten iso osa Lamorin liiketoiminnasta on veden käsittelyyn liittyvää?
  • Miten tuo liiketoiminta jakautuu geografisesti?

5 tykkäystä

Eikös Lamor kuitenkin tee esimerkiksi öljyn ja muiden saasteiden poistamista vedestä, eikä juomaveden valmistamista?

Ainakin käänteisosmoosi löytyy tarjonnasta:

The majority of our planet is water, but it isn’t fit for human consumption. Reverse osmosis systems can change this because it is one of the best methods for salt removal applications.

8 tykkäystä

Tammi–joulukuu 2022 lyhyesti

Liikevaihto kasvoi 147,8 % 127,7 miljoonaan euroon (51,5)
Käyttökate (EBITDA) oli 16,7 miljoonaa euroa (6,0)
Oikaistu käyttökate (EBITDA) kasvoi 184,0 % ja oli 19,0 miljoonaa euroa (6,7) eli 14,9 % liikevaihdosta
Liikevoitto (EBIT) oli 10,0 miljoonaa euroa (1,9)
Oikaistu liikevoitto (EBIT) kasvoi 345,4 %, ja oli 12,6 miljoonaa euroa (2,8) eli 9,9 % liikevaihdosta
Liiketoiminnan rahavirta oli -6,5 miljoonaa euroa (-5,4)
Osakekohtainen tulos (laimentamaton) kasvoi 171,3 % 0,13 euroon (0,05)
Arvonalentumiset Venäjän liiketoiminnasta olivat 2,0 miljoonaa euroa
Saadut tilaukset olivat 87,4 miljoonaa euroa (260,8)
Tilauskanta vuoden lopussa oli 203,1 miljoonaa euroa (226,9)
Hallitus ehdottaa, että osinkoa ei jaeta tilikaudelta 2022

15 tykkäystä

Tämä on saatavilla ihan suomen kielelläkin, vaikka toki englantikin varmaan foorumilaisilta sujuu: Lamorin tilinpäätöstiedote 2022: Upean kasvun vuosi takana - strategian mukaiset kasvuinvestoinnit jatkuvat | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

Kiitos @Kumiorava, vaihdoitkin kieleen kotimaiseen :slight_smile:

16 tykkäystä

Vuorokausi tuloksesta ja ei yhtään kommenttia?

Oikaistu liikevoitto osui tulosvaroituksen ennustehaarukan yläpäähän. Iso yllätys tuli kuitenkin aivan lopussa, osinkoa ei jaeta.

Tämä yhdistettynä varoitukseen liikevoittoprosentin laskemisesta tänä vuonna takaa sen että ei tästä mitään nousevaa kansanosaketta saada millään.

Osake on pystyyn kuollut ja vaihto niin hiljaista että vaikea päästä edes eroon lapuista.

Vielä eilen aamulla Lamorin osuus salkusta oli 43 prosenttia. Nyt se on 0 prosenttia.

7 tykkäystä

Jos en nyt ihan hakuteillä ole niin Lamorin kohdalla on kyse kasvuyrityksestä, mikä hakeutui pörssiin, että sai rahaa kasvulleen. Kasvuyritykset ei yleensä maksa osinkoa, eivätkä he ole osinkoa luvanneetkaan, kun se raha voidaan käyttää paremmin kasvun rahoittamiseen. Samaisesta syystä tulee iskua liikevoittoon, kun niitä investointeja pitää tehdä kasvua varten.

Minusta Lamor on tehnyt varsin vaikuttavan loikan liikevaihdon kasvussa ja on tehnyt mitä on luvattukin. Osake on madellut tasaista viivaa 4,5 € molemmin puolin. Pöhinää tämä yritys ei aiheuta, mutta kun kasvu on saatu rahoitettua ja sitä rahaa alkaa jäämään enemmän kassaan, niin sitä voisi riittää myös osakkeenomistajille.

39 tykkäystä

Kyllä se Lamor parin vuoden sisällä maksaa osinkoa. Nyt kassassa pitää olla rahaa kasvua varten.
Dollarin heikolla kurssilla on varmaan myös vaikutusta siihen, ettei osinkoa pystytä maksamaan.

1 tykkäys