Osakesijoittaminen

Sijoitusfoorumin liputuskeskustelu ja liputusten jälkipuinti

Itselle on muutama liputus napsahtanut ja myönnän rehdisti, että ihan aiheesta, vaikka jokunen niistä on ollut tyyliltään sellainen, ettei sellaista foorumilla helposti liputettaisi oikeasti ansioituneen foorumilaisen kirjoittamina. Jonkun liputetun viestin olen editoinut, mutta pääosin olen tyytynyt saatuun tuomioon. Seuraamissani ketjuissa vilkaisen pääosin myös liputetut viestit, mutta kiiressä on vain hyvä, että osa viesteistä on piilossa. Käytännössä liputtaminen ei minua häiritse. Oikeastaan toivoisin jopa tiukempaa liputtelua.

Toivon kuitenkin, että kaikki kirjoittajat ja liputtajat olisivat toimissaan sekä sääntöjä kunniottavia että varsinkin tasapuolisia ja johdonmukaisia. Jos osalle kirjoittajista sallitaan vapaampi rellestys, ja niistä viesteistä vielä paljon tykätään, nämä viestit luovat uusille kirjoittajille mielikuvaa siitä, mikä on sallittua ja jopa toivottua. Sitä lopulta niitetään, mitä ensin kylvetään ja kasvatetaan.

Usein liputus nähdään rangaistuksena tai virheen merkkinä. Itse koitan nähdä ne pikemminkin opasteina sivupolulle. Silloin ne eivät tunnu niin masentavilta.

Itse toivon, että todellinen asiasisältö löytyy foorumilta helposti - mutta myös, että foorumi on elävä, mielenkiintoinen ja jopa hauskakin.

10 tykkäystä

Hyvä, että keskustelua myös tästä aiheesta. Olen ollut tässä foorumissa vajaan vuoden. Pari kertaa mun teksti on liputettu. Myönnän, että ekalla kerralla kolahti: mitä ihmettä, miksi?! No, nyt näihin on jo enemmän tottunut.
Sitä vaan välillä ihmettelee, että jossain toisessa ketjussa samanlainen juttu menee hyvin läpi, toisessa liputus heti. No, elämä on. Kohti hyviä kauppoja toukokuussa!!

3 tykkäystä

Vaikka tuo liputus tehdäänkin niin viestin voi lukea, mikä logiikka? Onko keino “häpäistä” viestin lähettäjää kun jää vielä kuitenkin näkyville. Itse luen jokaisen liputuksen mielenkiinnosta. Ymmärrän kuitenkin systeemin, että pitäisi pysyä asiassa ettei ketjusta tule raskasta luettavaa.

3 tykkäystä

Liputettu viesti myös näkyy ylläpidolle joka voi sitten päättää kokonaan poistaa sen. Se on vähän niinkuin “tämä on kuraa/ehkä voisi poistaa” joka pistää viestin piiloon jo ennen kuin ylläpito ehtii katsoa asiaa.

2 tykkäystä

Liputus on vasta varoitus. Jos ylläpito hyväksi katsoo, viesti poistetaan kokonaan. Kysykää vaan Juurikilta, kokemusta on.

Ja jos viesteistä iso osa on poistettavia, tulee viesti, että olet käyttänyt liikaa henkilökunnan työaikaa ja sitten seuraakin bänni. Kokemusta on siitäkin. :face_with_hand_over_mouth: Sanoo Juurikki, tunnettu häirikkö ja foliohattu. :sunglasses: Voi kun ne töissä tietäisivät. :shushing_face:

Parempi vaan kiltisti ensin kirjoittaa kommentti, nukkua yön tai päivän yli, tiivistää teksti ja julkaista vasta sitten.

Tämä ohje koskee varsinkin meitä nuorisoa, joiden viestit ärsyttävät joitakin yhteisön jäseniä ihan isommasti.

Pitää arvostaa eri tavalla ajattelevia. Pitää ystävällisesti välttää kommentteja, jotka voivat aiheuttaa jollekin muulle yhteisön jäsenelle pashahalvauksen. :grinning_face_with_smiling_eyes:

1 tykkäys

Jotain hassua siinä kyllä on, että kuka tahansa täällä voi julkisesti “näpäyttää” toista liputuksella. En ole vastaavaan millään muulla palstalla törmännyt. Muuallakin voi viestejä raportoida, mutta ne raportoinnit näkee ainoastaan ylläpitäjät.

1 tykkäys

häpäistä? ei tätä niin tosissaan kannata ottaa. multakin poistettu monesti huonoa huumoria.

5 tykkäystä

Huonoa huumoria? Ne menee yleensä liputtelematta, mutta Juurikilta on liputettu ja poistettu myös hyvää, mutta ehkä poliittisesti epäkorrektia huumoria. :pirate_flag:.

Mitä sitten? Modet tekevät tärkeää työtä ja joskus voi väsymys vaikuttaa siihen, mitä jaksaa vielä kuunnella. :+1:

1 tykkäys

Juu tätä on meno edelleen ja osa jutuista ei mitenkään koske Nokiaa……

3 tykkäystä

Ylläpidon suhtautuminen ns. mustaan huumoriin on varsin tiukka.

4 tykkäystä

En osaa kuvata tarkemmin sitä tunnetta, mutta kyllähän siinä ajatus tulee “olipas kökköä sisältöä tuolta käyttäjältä”. Toisinaan ei liputetut viestit on sisällöltään huttua, mutta niitä nyt voi työntää ilmoille kun raameiltaan sopii sääntöihin. Voi toimia toki hyvänäkin pelotteena hetki “häpeäpilkkuna” olla, mutta itsellä on kyllä periaattena etten vasikoi ketään. En tiedä olisiko sellainen toiminto parempi, missä lähtisi automaattinen viesti käyttäjälle muistuttelemaan foorumin säännöistä tms.

1 tykkäys

Käsittääkseni ne, jotka eivät ole rekisteröityneet foorumille eivät näe näitä liputettuja viestejä.

1 tykkäys

Mjoo, ehkä joku ajatteli että oman salkun nousun hehkutus ei kuulu ketjuun, vaikka @telemaster taisi viitata juuri Harvian kurssinousuun tuon tasaluvun rikkoontumisen myötä… Mutta ei tuolta kai muita juuri liputeltu ole?

2 tykkäystä

Paljon on hysshyss toimintaa foorumissa. Yks jos toinenkin arvailemaan että mitä näkee, kenellä lupa, jne jne. Miksei selkeät säännöt? Esimerkiksi kuka saa liputtaa ja kuka ei, kuka saa nähdä kuka on antanut tykkäyksen - ihme juttu ettei saa edes itse katsella kuka piti kirjoituksessani vaan sellainen tieto on näköjään niin arka itselleni että vain harvoille valituille sellainen avain.

Moro MarttiKalervo. Laitoit oheisen aloitusviestin ketjuun, missä on tarkoitettu vain ostoista ja myynneistä kertomiseen. Sampo-ketjussa on myös ollut maininta tavoitehinnasta jo hetki sitten. Täällä saattaa olla muita alustoja tiukempi linja pienen sisällön viesteihin mutta sillä tietomäärä ei huku lyhyisiin keskusteluihin. Pääset foorumin henkeen nopeasti käsiksi ketjuja tutkailemalla :+1:

10 tykkäystä

Kyllä nyt on ahkeria liputtajia liikkeellä. (omia viestejäni ei ole liputeltu)

Evolutionin ketjusta mielestäni ihan hyviä juttuja liputeltiin pois. Kyllä siitä mielestäni voisi saada keskustella miksi osake laskee yllättäen 10% vaikka asia varmaan liputtajien mielestä on triviaali.

Olisi tuosta @Wallet_Nahlroos viestistä ihan kiva tietää jopa mikä oli liputuksien määrä. Onhan tuo viesti kerännyt yhdeksän tykkäystäkin. Vähän tyhmä esim jos on kolme liputusta ja yhdeksän tykkäystä.

Kamuxin ketjusta myös @Laskija näkemys liikevaihdosta käytiin heti liputtamassa pois. Ei tuolla Kamuxissa nyt niin paljoa ole ollut keskustelua etteikö sinne yksi tuollainen viesti mahtuisi kun se toimii hyvänä keskustelunavauksena huomenna olevasta merkittävästä yhtiötapahtumasta :smiley:. Eikö kvartaalin tuloksista saa keskustella?

Eri asia ehkä liputella noita jos homma rupeaa menemään floodin puolelle mutta vielä oltiin aika kaukana siitä.

4 tykkäystä

Eipä se paljoa olisi vaatinut että jengi alkaa niitä omia arvauksiaan sinne heittelemään jonossa.
Tosin ehkä ensi kvartaalin kohdalla Inderes voisi järjestää “Arvaa Kamuxin myytyjen kulkuneuvojen lukumäärä” kilpailun Nokian tyyliin ja lähimmäksi arvanneelle Premiumia Nokian kisan tapaan jos tälle arvailulle oikeasti nähdään tarvetta.

2 tykkäystä

Mielestäni tuosta ei ollut syytä liputtaa muuta kuin Junkbondkingin turha toteamus sekä tietysti Senerin viesti sen takia, että se kuuluu tänne.

Jos postataan linkki ilman mitään omaa kommenttia niin tuskin asiasta kysyminen on se liputuksen ansaitseva viesti.

2 tykkäystä

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut niin tuntuu että täällä on paljon käyttäjiä joiden “aktiivisuus” rajoittuu pitkälti liputuksiin, omaa kontribuutiota tulee vähän.

Samaa mieltä @lee2sos kanssa

3 tykkäystä

Liputettu, sillä tuolla avautumisella ei ollut riittävää lisäarvoa tuossa ketjussa, vaan olisi kuulunut enneminkin muualle, joko Inderesin kahvihuone (Osa 2) - #5494 käyttäjältä kalamies tai
Nyt nyppii #&%!#&%! (yksittäiset sijoitusvirheet ja mokat) - #115 käyttäjältä aspee

Eli jos ylläpito siirtää…

edit. by the way… eipä ole tullut liputettua mitään varmaan muutamaan kuukauteen… vaikka välillä ihan selviä keissejä tulee, nykyään kun tästä nousee niin paha poru usein, niin myönnän että jo sen takia jää välillä liputtamatta ihan selvätkin tapaukset ja ajattelen, että hoitakoon joku muu. Kuten joskus @Verneri_Pulkkinen mainitsikin, niin näinkin voi joskus alkaa käymään.

Ja olen itse tuosta eri mieltä, jos viesti on saanut 10 tykkäystä ja liputettu, ettei sitä voisi silti liputtaa ja jättää liputetuksi. Jos otetaan verrokiksi jokin facebook-sijoittajaryhmä, jossa paljon porukkaa, niin kyllähän siellä täysin turhat nollaviestit voi saata 1000 tykkäystä, mutta silti se on sisällöltään täysin turha.

Täällä foorumillakin voi olla paljon uutta porukkaa, jotka siirtyneet vaikka tuolta facebookista tmv. ja tykkää nollaviesteistä. Silti tämä olisi edelleenkin hyvä pitää erilaisena sijoitusfoorumina, eikä lähteä monien muiden paikkojen mukaisiin tapoihin. Jos niitä muita paikkoja jo on, niin ei kaikkien tarvi olla yhtä rentoja, vapaita, villejä jne jne, voi olla omanlainen alkuperäisen tavoitteen mukainen paikka.

12 tykkäystä