Sijoitusvirheet

Hmmm…,
En “pointtaa” näitä kohtia nyt kyllä -enään. Itse asiassa kerrankin tein oikein kun luovuin noista yhtiöistä (perustelut alempana). Ainoan virheen koin tekeväni siinä, että toimimiseen ja tilanteen tajuamiseen meni liian kauan aikaa ja sinä aikana laput jatkoivat laskua.

Eli kyllä nuo kaikki teesit oli aika tavalla tiedossa. Ei ollut liian iso sijoitus, oli käteiskassaa vapaana ja tällä kertaa ei myöskään häirinnyt salkun punaiset rivit. Silti tein tuon liikun, koska halusin vain siirtää nuo varat toisaalle, mielestäni tuottavallamme alueelle (öljy, kaasu, vihreä energia). Tulin siihen tulokseen, että kumpikaan näistä yhtiöistä ei aivan heti tule korjaamaan kurssiaan tässä markkinatilanteessa ja ei löytynyt luottoa niin, että olisin alkanut istumaan käsien päällä ja kattomaan vuosia, miten tulee käymään arvostuksen.

Ihmeitä pitää tapahtua että kummasti nousevat noilta tasoilta. Kamuxin temppu oli muutenkin sitä luokkaa, että saa hakea sijoittajat toisaalta. Jos yhtiön johtoon ei voi luottaa, ei siihen arpaan kannata jäädä roikkumaan. Harvialla taas tulee olemaan toisenlaiset haasteet kannattavuuden ja myynnin kanssa, niin kuin varmasti kaikille se on tiedossa.

Näistä vapautuneet varat siirsin energiayhtiöihin ja salkku joka oli vielä aamun tunteina miinuksella, kääntyi strategian vaihdon ansiosta jo iltaan mennessä plussalle, hyvä :+1: ja tämä siitäkin huolimatta, vaikka mm. Kesko oli dipannut merkittävästikin. Mutta jos Kesko on turskalla, on ihan eri asia kuin joku Kamuxi on turskalla. Keskon palautumiseen uskon itsekin, eikä sen salkussa holdaaminen huoleta ollenkaan! :stuck_out_tongue_winking_eye:

Niin, näin varmastikin (konkursseista), toki nekin mahdollisia. Niin kuin tuossa totesinkin, ainakin toistaiseksi koen tehneeni onnistuneen siirron. Aikas moni on jäänyt istua tatittamaan lapun päälle, vaikka vikosta toiseen vain on ollut alamäkeä. Se on ok, jos uskoo oikeasti yrityksen uuteen nousuun, vaikka parinkin vuoden perioodilla. Silloinhan sitä voi tehdä jopa paikkaostoja laskeviin kursseihin. :innocent: Mutta silloin pitää uskoa kovasti yhtiöön ja sen suoriutumiseen ja tekemiseen ja tulevaisuuteen -kulloisessakin markkinatilanteessa. Jollei usko, kannattaa irrottautua ja siirtää varat toiseen, tuottavampaan kohteeseen, vaikka pienellä tappiollakin… :roll_eyes:

Ei varmaan kukaan voi kehua, että oma strategia on juuri se oikea, en minäkään missään tapauksessa! mutta silloin kun on oman minänsä kanssa sujut ja tuntee onnistuneensa, eikö se ole tärkeintä tässäkin?

5 tykkäystä

(pöh, meni vastaukseksi palselle vaikkei olekaan)

Olisin itse voinut kirjoittaa jotain vastaavaa joistain omista veivauksistani… En tiedä onko kyse jostain psykologisesta harhasta vai mistä, mutta lähes joka kerta kun olen päättänyt ostaa hinnalla X, myöhemmin samana päivänä tai viimeistään seuraavana olisi saanut “selvästi” halvemmallakin, ja toisaalta lähes joka kerta kun olen päättänyt myydä hinnalla Y, heti kohta olisi saanut paremmankin hinnan. Samoin kun usein tuun seuranneeksi markkinaa pörssin aukioloajan ulkopuolella, tuppaa menemään isot muutokset ohi, ja sitten taas harmittaa kun tuli missattua hetkellinen osto-/myyntipaikka.
Jälkikäteen on helppo ajatella, että olisi pitänyt tajuta, mutta olisiko?
Lyhyen aikavälin markkinareaktiot on hyvin vaikeita ennakoida ja kurssi voi heilahtaa jostain markkinan ailahduksesta johtuen ylihuomenna päinvastaiseen suuntaan ilman että asialla on mitään tekemistä kyseisen yrityksen näkymien kanssa, mutta se minkä voi tehdä on harkita omistustaan/ostokandidaattia kunnolla, tehdä suunnitelma, ja jos epäilee ettei ole tilanteen tasalla silloin kun pitäis toimia, laittaa sopiva toimeksianto valmiiksi sisään. Jos se oma näkemys sitten oli kuitenkin pielessä siinä aikaikkunassa jossa operoi (esim. että Harvian, jota itsekin omistan, liiketoiminnan näkymä on kehnompi kuin itselleen pystyy myöntämään JA tiedän että jostain muualta saisin paremman tuoton samalla aikavälillä), sitten se oli virhe ja siitä voi yrittää oppia, muu on lähinnä huolimattomuutta tai sitä ettei keskity siihen mitä tekee, mikä on ihan yhtä vaarallista oli kyse mistä vaan. Tosin tuossa edellä sana “tiedän” on vaikea, siinä kun on kyse siitä, että tämän toisenkin osakkeen/yrityksen suhteen näkemyksen pitää osua oikeaan, jotta koko veivin tulos olisi taattu. Siinäkin olen ehtinyt tekemään virheitä… :grimacing:

Tuokin on kyllä totta, ei pidä rakastua osakkeisiin eikä firmoihin.

2 tykkäystä

Sijoitusvirheet ovat monella tapaa hyvin arvokkaita. Niistä nimittäin voi oppia paljon. Nykyään tulee ajateltua virheistä, että kunhan niistä oppii tekemään tulevaisuudessa parempia päätöksiä niin asiat on vielä hyvin. Olen sen verran hajauttanut salkkua aina, ettei virheistä ole tarvinnut yöunia menettää.

Jakaisin näitä mokia hieman kategorioittain:

  1. Nokia - myy kun johto puhuu pehmeitä bisneksen sulaessa.
    Ostin Nokiaa pienen siivun, kun Nokia oli vielä matkapuhelinten kingi. Bisnes alkoi sulaa ja johto vähätteli Applen tuomaa uhkaa. Kun sekä silloinen toimari että myös toinen johtoryhmäläinen päästivät suusta, että “Apple ei ole meidän kilpailija”, laitaan meni. Möin 7 euron paikkeilla Noksut pois. Kurssi on 5 euroa tänään, joten sanoisin että hyvä myynti.

  2. Talvivaara / Start-upit & johto puhuu pehmeitä (taas)
    Möin talvivaaran 40% tappiolla. Euroina varmaan se suurin tappio, mutta vain 1% salkusta. Ei siis kaatanut maailmaa.
    Tässä vaiheessa vielä eläkeyhtiöt lappoivat rahaa sisään ja Indereskin oli vielä lisää puolella (riskeistä tosin varoitettiin ihan selkeästi).
    Johto vähätteli liiketoiminnan sulkemisriskiä vaikka ympäristöarvot ylitettiin säännönomaisesti.
    Pekka Perä suunnitteli Talvivaaralle Turkkiin metallinjalostusta, tuulivoimahankkeita ja mitä lie. Millä rahalla, kun firma tuottaa persnettoa eikä plus-merkkistä tulosta ollut silloin vielä edes tiedossa.
    Touhu alkoi omaan nenään haiskahtamaan liika, joten myyntilaitaan meni. Never looked back.
    Alkuvaiheen yritykset eivät itselleni sovi. Näissä sijoituksissa riski/tuotto-suhteen arviointi on itselleni liian vaikeaa ja työlästä. Maailmasta löytyy paljon muitakin yrityksiä joihin voi sijoittaa. :slightly_smiling_face:

  3. Maariski (Venäjän Krimin valtaus). Fortum, YIT, Nokian Renkaat, Seligsonin Russian Prosperity -rahasto
    2014 Krimin valtauksen jälkeen luovuin yhtiöistä (ja rahastosta), joilla oli isompaa maariskiä Venäjän suuntaan seuraavien vuosien aikana.
    Venäjän typeryyttä ei voi geopoliittisesti aliarvioida. Aloin myös miettiä miten käy yhtiöiden asseteille, jos/kun seuraavassa kriisissä välit Venäjän kanssa tulehtuu entisestään. Myin osakkeet ajan kanssa kurssien salliessa osuudet pois.
    Sanoin kaverilleni jolla oli kk-säästö Seligsonin Venäjä rahastoon, että kannattaisi myös myydä osuudet pois. En saanut ylipuhuttua myymään, mutta lopetti sentään 2014 jälkeen lisäsäästöt kuukausittain.
    Ehkä onnistunein ennustukseni ikinä. Varsinaisesti tappioita ei Venäjä-seikkailuista itselleni realisoitunut. Omasta mielestäni Venäjälle ei olisi alkuunkaan pitänyt sijoittaa senttiäkään eli virhe mikä virhe. :raising_hand_man:
    Tuorein myynti maariski-perusteella on Alibaba. Koitan pitää salkun Kiina-riskit pieninä.
    Jos maariski-keskustelu kiinnostaa enemmän, siitä on myös ketju foorumilla. Ajatuksia kiina-riskeistä tarkemmin linkin alta.
    Maariskit, kuinka ne vaikuttavat - #7 by Jackwelshh

25 tykkäystä

Talvivaaran tapauksessa alkuvaihe ei ollut silloin, kun osake tuli Helsingin pörssiin. Ainakin Juurikki ja varmaan moni muukin oli jo ostanut sitä halvalla Lontoon pörssistä sitä ennen. Jos firma olisi mokannut vain kerran tai kaksi, ei Juurikki olisi periaatteellisista syistä myynyt ja ottanut voittoa alemman keskiluokan auton arvon verran. Voi niitä aikoja.

1 tykkäys

Kesällä 2020 olin nuorena sijoittajanpoikasena ottanut näkemystä ja isompaa positiota länsinaapurista tuttuun rahankäsittely-yhtiöön Loomikseen. Yhtiö oli ennestään tuttu ja koin lynchmäistä herättelyä näin Suomen mittakaavassa. Tammikuussa 2021 jopa rohkaistuin avaamaan tälle kuolevalla alalla toimivalle tapaukselle oman ketjun. Ketju ei pahemmin saanut tuulta alleen, yksi nimimerkki bongattiin viikko myöhemmin ostin/myin ketjusta kertomasta, että oli position myynyt tappiolla ja “vinkin” sijoitukseen saanut täältä foorumilta… Sattuipa itselleni vastaan myös pari luentotallennetta, jossa itseäni viisaamapana pitävät naureskelivat käteisen rahan käytölle. No mitä tekee Huhtis? No myy tietenkin koko position tuossa 220SEK paikkeilla ja alkaa sijoittamaan rahaa näihin “tulevaisuuden” yhtiöihin joista on paljon ollut eri ketjuissa pöhinää.

Tuolla omalla 200SEK keskihinnalla tuo Loomis positio olisi nyt 44% plussalla ja siihen vielä osingot päälle. Sen sijaan katselelen salkussa useampaa yhtiötä turskalla. Ja vaikka tuo kurssi ei ole rakettimaisesti singonnut taivaisiin, niin nykymarkkinassa ottaisin tämän vastaan ilomielin

Toki tässä pelataan pitkää peliä ja tuo asetelma saattaa muuttua ajan kuluessa päälaelleen. Kuitenkin olisi pitänyt uskoa itseensä ja rohkeammin pitää päänsä. Tässä viimeisen vuoden aikana on kyllä oppinut siihen, että mitä enemmän pöhinää jonkun yhtiön ympärillä on sitä enemmän haluan sitä karttaa. Ja päinvastoin jos se ei kiinnosta ketään, voi se luoda mielenkiintoisen ostopaikan

22 tykkäystä

Syy miksi tuli ostettua ja myytyä liikaa liian isoilla toimeksiantokuluillasijoitusuran alussa, oli suurimmilta osin tietämättömyys. Toinen osa tätä sekavaa toimintaa oli epävarmuus, mikä osake oli kiinnostava minulle. Pieni osa välillä oli myös treidauskokeilua. Jos minulle joku olisi sanonut maaliskuussa 2020, että osta vähintään 700e osakkeita ja 1% on toimeksiantokuluja. Tällöin olisin ekat ostot tehnyt vasta 2020 vuoden lopulla ja alkuvuodesta eteenpäin kerännyt rahaa siihen yhteen isompaan ostoon. Tämähän olisi ollut se oikea tapa. Osittain se oli myös tietämättömyyttä markkinoista ja ylipäätään koko sijoittamisesta. Kaikki ihmetteli ylöspäin trallattelevia kursseja ja sinä aloittelijana luulet että nyt mennään ja korkeelle, ties kuinka pitkään aikaan. Kuten kaikki tiedämme, alaspäinhän tultiin sitten loppupuoliskolla 2021 hyvällä rytinällä aina tähän päivään asti. Minun olisi pitänyt käydä joku sijoituskurssi tai lukea kirja ennen aloittamista. Tosin, ehkä tekisin nyt jotain muita aloittelijan virheitä, mikäli olisin lukenut kirjoja ja käynyt kursseilla. Kuten tiedämme, jossain kohtaa jokainen meistä maksaa ne oppirahat. Kannattaako tehdä täysin kaistapäisiä virheitä kasa alussa 1-3v vai tehdä joitain vähän erilaisia selviä virheitä myöhemmin kun sijoitusura on lähtenyt käyntiin.

Yksi tunnetila oli myös fomo joka on btw nytkin päällä. Tiedän, että on syksy ja yleensä anomalia aikaan suuntana on kellari. Ai että jos nyt saisi nasauttaa vaikka Etheriä 3000€ tai konetta 1500€ tai esim Puuiloa 1000€ jne. Silti jotenkin cryptot ja niiden potentiaali on jotenkin niin valtava. (Tiedän, että nyt liikutaan jo vaarallisilla vesillä tunnetilojen suhteen.) Buffet-indikaattorin mukaanhan tästä nimenomaan alkaisi lasku, mitä joku joskus täällä minulle vastasi. Joku viisas sanoi että cryptot on iso uusi asia sitten internetin, se kertonee jotain. Toki sekin kertonee jotain, että silloin joskus 1970-80 -luvulla nettitekniikoita oli useampia, eikä kukaan tiennyt, mikä niistä omaa tulevaisuuden ja mikä lässähtää kuin pannukakku. Aika näyttänee.

14 tykkäystä

3/2022: Qt on halpa
4/2022: Qt on halpa
5/2022: Qt on halpa
6/2022: Qt on halpa
7/2022: Qt on halpa
8/2022: Hmm…

59 tykkäystä

Laskumarkkina on ollut itselleni hyvä paikka tarkastella salkussani olevia yhtiöitä. Kun tuotto näyttää usean yrityksen kohdalla vahvasti punaista niin on huomattavasti helpompaa tunnistaa
sijoitusvirheet kun “onnistuneiden” sijoitusten kohdalla tuoton punaisella olo ei aiheuta juurikaan
tunnereaktioita mutta virheiden kohdalla lappujen omistaminen tuntuu enemmän lottoamiselta kuin sijoittamiselta.

Itselläni yksi tällainen keissi on Harvia. Ostin osakkeita osittain siksi että kurssi oli juuri laskenut, osittain siksi että muutkin ostivat ja osittain siksi että onhan Harvian kiukaat hyviä. Harvia voi vielä osoittautua varsin mainioksi sijoitukseksi mutta luokittelen nuo ostot (ostin osaketta kahdessa erässä) sijoitusvirheiksi siksi että sijoituspäätöstä ohjasi vaikeiden (ja oikeiden) kysymysten korvaaminen helpoilla (ja väärillä) kysymyksillä, laumakäyttäytyminen ja osakkeen eikä yrityksen ostaminen.

Mitäs tästä sitten opin? Rohkeammin vain yrityksiä kuuluisaan “too hard” -pinoon.

11 tykkäystä

Kuplahinnoittelusta, korkojen noususta, inflaatiosta, sodasta johtuvasta markkinatilanteen muutoksesta, kulutuskäyttäytymisen muutoksesta, patenttien raukeamisesta tai muusta vallihautojen murtumisesta, yritysjohdon huonoista päätöksistä, epäonnistuneista yritysostoista aina sentimenttiin. Onko näkymät muuttunut ostohetkestä? Onko yrityksen kyky tai arvo heikentynyt pysyvästi? jne

Kyllähän näitä on ihan hyvä miettiä. Näkymät tuskin ovat olleet ostohetkellä samat kuin nyt, eli tiedostamattomat tai tiedostetut riskit realisoitunut?

Pelkkä punainen rivi ei tarkoita, että sijoitus on sijoitusvirhe. Sen näyttää vasta tulevaisuus.

10 tykkäystä

Mun selkeimmät sijoitusvirheet on ollut korkorahastoihin hajauttaminen. Aikoinaan luin jostain ja varmaan monestakin paikkaa, että korkorahastot on pieniriskinen ja hyvä vastapaino osakkeille ja niiden hinnat tapaa nousta kun osakkeet laskee. Kissanv%%ut kun nimittäin turskaa on kisuille tullut. Tehnyt saman virheen kahdesti. Ekalla kertaa kun alkoi osakkeiden nousu aikoinaan hirvittämään niin hajautin niihin ja pienellä tappiolla lopulta möin kun olin jonkun vuoden pitänyt. Nyt sitten kokeilin uudestaan tammikuussa 21 ja turska-automaattejahan ne on. Kalliimmilla onnistuin ottamaan tietysti. Pari tonnia laitoin ja olisko jotain 300e miinuksella. Mörnikööt siellä 10v ja tehdään lopullinen tuomio, mutta lisää en korkorahastoihin kaada, vaikka joskus yön pikkutunteina olen meinannut sortua. Sitten tullut toisiin aatoksiin.

17 tykkäystä

Vähän samanlaisia kokemuksia. Tosin olen sijoittanut enemmälti vasta 2010 alkaen, jona aikana korkorahastojen vähäinenkin tuotto on käytännössä laskenut nollan tietämille.

En niissä tosin ole paljon menettänytkään verrattuna niihin oikeisiin mokiin, jotka ovat ketjussa aiemmin, joten henk. koht. en pidä niitä sentään virheinä mutten kannattavinakaan.

Heräsitkö tähän painajaiseen omaan huutoosi ja kylmästä hiestä märkänä ja totesit sitten heränneenä ‘Onneksi ei enää ikinä’? :slight_smile:

3 tykkäystä

Heräsitkö tähän painajaiseen omaan huutoosi ja kylmästä hiestä märkänä ja totesit sitten heränneenä ‘Onneksi ei enää ikinä’?

-En sentään vaan olin kyllä hereillä. Varmaan väsyneena ja muutaman oluen jälkeen meinasin sortua, mutta sitten järki voitti ja sijoitin rahat omasta mielestä paremmin. Tosin aika sen näyttää että oliko parempi vai huonompi.

Omat virheet on ollut paljon enemmän sitä tyyppiä että en ole sijoittanut vaikka hyvän sijoituksen kriteerit selkeästi näyttävät vihreää lippua. Näitä on esimerkiksi Yleiselektroniikan missaaminen vuonna 2016, koronakuopassa laadukas ja edullinen Snap-On, sekä Unumin defensiiviset 10 % osingot on jääny kaivelemaan. Minulla oli syyni miksen ostanut. Snap-Onissa oli heikko osinkotuotto, Unumin vakuutusbisnes taas oli niin keskinkertaista että siinä osinko olisi jäänyt ainoaksi plussaksi. Nämä olivat huonoja syitä. On parempi holdata halpaa keskinkertaista bisnestä kuin käteistä odottaen jotain vielä parempaa diiliä. Sen keskinkertaisen bisneksen voi myydä (hyvin todennäköisesti voitolla) jos ja kun käteisen optioarvo rupeaa houkuttamaan.

8 tykkäystä

Olen luottanut inderesin suosituksiin. Ei ehkä muiden kanssa, mutta Harviaa tuli ostettua kalliilla. Aivan liian kalliilla. Myös QT:ta, mutta ne onnistuin jopa myymään voitolla.

FOMO on ollut ongelmana myös. Helpottaa tosin mitä kauemmin on ollut leikissä mukana.

Ostamatta jättämisiä en osaa nähdä virheenä, mutta tavallaan silti harmittaa etten ostanut korona kuopassa Berkshire Hathawayta, vaan jotain random roskafirmoja.

18 tykkäystä

Kyllähän niitä sijoitusvirheitä on kertynyt näillä alkumetreillä. Mielestäni tärkeintä niissä on, että osaa ottaa oppia niistä. Pahin mokani on ollut öljylappuihin liian suurella painolla sekaantuminen ja niitten kanssa treidaaminen :thinking: Siinä ennen kaikkea sen ymmärtämättömyys, kuinka volaisia lappuja ne on. Tänään 5% plussalla, mutta huomenna voit olla vielä enemmän miinuksella :sweat:. Ja menin kelvoton ottamaan niitä lappuja oikein kolmin kappalein, niin kuin ei jo yhdessäkin olisi ollut riittävästi valvottavaa. Kun öljyfutuurit lähti viikon fomottamisen jälkeen pulkkamäkeen, olin juuri myynyt öljylaput pois voitolla ja hankkinut pienestä dipistä takaisin, entistä suuremmin painoin, ihan liian suurin :roll_eyes: En ymmärtänyt ollenkaan, mitä jenkkiyön aikana näitten lappujen kanssa voi tapahtua. Eli futuurit alas ja lappujen kurssit jo avautuessa esim. 5 % miinuksella :face_with_spiral_eyes:.
Siinä kun vielä jäi ihmettelemään päiväksi ja seuraavaksikin, että kyllä ne sieltä vielä nousee -no ei nousseet vaan syöksyivät lisää.

Kun makrojen mukaan futuurien pulkkamäki oli enemmän kuin odotettavissa jatkossakin ja katsoin yhtiöitten kurssihistoriasta, mihin asti ne pahimmillaan voivat lasketella futuurien mukana, alkoi pelottamaan liikaa ja panin laitaan. Parissa päivässä menetin pari kiloa enemmän kuin mitä olin viikossa niiden myynneillä tienannut :sob:

Pahimmat mokat tässä olivat, että:

  1. Laitoin aivan liian suuren painon salkusta tälle yhdelle myrskyn silmässä olevalle alalle
  2. Oli yleensäkin virhe lähteä sijoittamaan täysin oudolle alalle, jonka markkinamekanismeja ei tuntenut ollenkaan. En siis tutustunut etukäteen alaan saatikka alalla toimiviin yhtiöihin ja niiden arvostusten herkkyyteen indeksien kanssa. En ymmärtänyt, kuinka syviä kurssiliikkeet voivat olla. Hätäännyin.
  3. Viikon fomottelun jälkeen aloin uskomaan että koko ajan vain nousee ja nousee ja nousee
  4. Fomon jatkuessa aloin ostamaan niitä aivan liian kalliilla sen takia että pelkäsin jääväni kyydistä, kun siis futuurit odotusarvoisesti nousee vielä isosti. No, voi nousta vaikka mihin -mutta voi myös laskea melkein mihin vain.
  5. En vielä ollut tutustunut stop lossien käyttämiseen alkaessani sijoittamaan tuolle yliherkälle alalle, joka olisi minimoinut treidaustappiot tehokkaasti ja käteen siitä “kokeilusta” ja oppireissusta olisi voinut jäädä käteen muutakin kuin pelkkää turskaa :face_with_head_bandage:
23 tykkäystä

Osakkeisiin ei oikeastaan voi sijoittaa, jollei hyväksy sitä, että virheitä tulee tehdyksi. Virheet ovat ihan ok, kunhan myöntää ne itselleen ja yrittää ottaa niistä opiksi.

Vainuan yleensä paremmin hyvät osto- kuin myyntipaikat. Toisin sanoen liian usein myyn liian aikaisin. Jonkin verran on onneksi kokemusten karttuessa tullut malttia lisää.

Suurin virheeni on kuitenkin ollut se, että aloitin osakkeisiin sijoittamisen vasta melkein viisikymppisenä. Olisi pitänyt aloittaa jo 20–30 vuotta aikaisemmin!

52 tykkäystä

Olen Ju-ha-nin kanssa samaa mieltä: olisi pitänyt minunkin aloittaa aiemmin! Ensimmäinen vuosi meni haahuillessa, kun olisi pitänyt vain laittaa joka kuukausi edes jokin euromäärä markkinoille.

Pari ilmeisen varmasti kunnon turskaa on uinut verkkoon. Pahin virheeni taitaa olla hetken mielijohteesta tehty kannabishypeosakeosto (onpa pitkä sana!), jota pidin salkussani pilaamassa päiväni peräti parin vuoden ajan, kunnes miinusta alkoi olla jo 90%. Odottelin jonkin aikaa ja möin lopulta 70% tappiolla. Myynti ei ole kaduttanut.

11 tykkäystä

Itsellänikin isoin virhe oli se, että tuli aloitettua rahastosäästäminen aivan liian myöhään, noin 30-vuotiaana. Kuitenkin kotona kasvatettiin säästeliääksi ja olen ollut siinä onnekas, että saanut olla noin 16-vuotiaasta asti joka kesä AMK:sta valmistumiseen saakka töissä. Tilillä on ollut siis aina jonkin verran ylimääräistä rahaa, joka jälkikäteen mietittynä olisi kannattanut sijoittaa rahastoihin. Ottakaa nuoret opiksi :slight_smile:

Mutta on viime aikoinakin on tullut tehtyä muutama osakekauppa, mistä on turskaa tullut ja yritetty ottaa oppia.

Nokian Renkaat. Venäjän hyökätessähän tämä laatuyhtiöksi mieltämäni firma lähti syöksyyn yli 30 eurosta erittäin kovalla kulmakertoimella. Olin seurannut tätä pidemmän aikaa mielenkiinnolla. Kyllähän talvirenkaita tarvitaan varmasti jatkossakin (oli alla sähköauto tai diesel) ja yhtiön track record oli erittäin hyvä. Selvästi tuli aliarvioitua Venäjä-riski, EU-pakotteet sekä otettua näkemystä sen puolesta, että Ukraina-kriisi on nopeasti ohi. Aloitin osto-ohjelman liian aikaisin. Nyt position keskihinta on 20 eurossa ja aika paljon pakkasella. Mutta en ole aikeissa luopua omistuksesta, sillä uskon yhtiöön edelleen pitkällä tähtäimellä.

Kun laatuyhtiö putoaa alennuskoriin, pitäisi uskaltaa panostaa. Rinkuloista otin kuitenkin sijoitussuunnitelmaani säännöksi, että osakkeiden oston välillä pitää odottaa aina kuukausi. Siinä ehtii miettiä casea uudemman kerran ja mahdollisesti keskihintaa saa vielä alemmaksi.

Tokmanni. Hieno yhtiö, mielestäni laadukas osingonmaksaja. Tulen olemaan ainakin niin pitkään omistajana, kun Rautiainen on mukana. Tässäkin itsellä keskihinta noin 20 euroa. Tässä casessa meni pieleen oikeastaan se, että halusin ostaa yhtiötä liikaa. Eli tein kotiläksyt huolimattomasti ja pidin liian laskelmissa pientä tuottovaatimusta. Eli turvamarginaalissa kosahti. Aiemmin käytin screenauksessa ihan liikaa Gordonin kaavaa ja kun otin siihen muita laskentatapoja rinnalle, niin hyvä ostohinta osoittikin hyvällä turvamarginaalilla 12-14 euroon. No, ei kun pöljähattua päähän ja ensi kerralla kotiläksyt paremmin. Jatkossa ostan mielummin yhtiötä liian konservatiivisilla odotuksilla kuin jätän ostamatta liian pienillä odotuksilla.

Omassa sijoitussuunnitelmassa yritän sijoittaa enimmäkseen laadukkaisiin osingonmaksajiin siitäkin syystä, että kun arvonmääritys menee pieleen ja kurssi sukeltaakin keskihinnasta vielä 40 prosenttia, omistajana saat kuitenkin vielä osinkotuottoa kipua lievittämään :slight_smile:

25 tykkäystä

Mielenkiinnosta kuulisin kokeneilta sijoittajilta onko käynyt niin, että laskujen jatkuessa ette olekaan uskaltaneet ostaa käteisellä osakkeita vaan lasku on mennyt ohi ja teille on jääny salkkuun vain ne alunperin kalliilla ostetut osakkeet? Psykologisesti voisi veikata, että laskumarkkinassa ollaan helposti liia hätäisiä eli poltetaan rahat laskun alussa ja sitten lopuksi ei ole enää käteistä ostaa tai vaikka olisi, jännittää niin kovasti ettei tule ostettua lisää.
Ittellä on nyt 50% käteisenä ja oon miettinyt, että aika iso virhe se on jos lasku jää käyttämättä siksi kun nyt harmittaa -20% salkku…
Täytyy varmaan ajatella loppukäteistä osinko-osakkeiden kautta, niitä jos saisi halvalla niin osto kaikella loppukäteisellä tuntuisi tsykolgisesti vähemmän rankalta kuin kasvuosakkeiden osto.

5 tykkäystä

Itselläni ei lasku ole täysin mennyt ohitse, mutta yleensä pitkä lasku tekee varovaiseksi ja pohjalta ei uskalla ostaa suunnitelman mukaan vaan ostot on yleensä olleet jo aika pitkään varovaisia. Sitten lähdettäessä nousuun ei edelleenkään uskalla ostaa isolla kädellä, koska odottelee laskun jatkuvan, vaikka nousut on suuria. Pohjalta yleensä rykäistään aika rajusti ylös ja sen jälkeen on jälleen hankala ostaa. Sen verran olen oppinut itseäni tuntemaan, että kun ostaminen on erityisen hankalaa niin on hyvä aika ostaa.

Itse en kyllä ikinä myy salkkua tuohon 50% sijoitusasteeseen vaan teen varovaisia liikkeitä.

22 tykkäystä