Sijoitusvirheet

En ole kova ostamaan ja myymään, mutta varsinkin itse ostopäätökset ovat tapahtuneet hyvin vauhdilla.

Olen voinut ostaa tietämääni yhtiötä, mutta jostain syystä joskus tulee kova tarve vain ostaa sitä ja ehkä viime hetken tarkistukset sekä pohdinnat jäävät.

Olen hyvin hyvin säästäväinen enkä ole koskaan elämäni aikana tuhlaillut rahaa, mutta osakkeiden osalta en yleisesti ottaen ole osannut pitää käteistä ja sitten, kun jokin on tuntunut kiinnostavalta, niin sitten olen vai ostanut sitä hyvin nopeasti.

Ajoittaminen on hyvin vaikeaa, mutta sitäkin voisin vähän pohtia eikä juuri sillä hetkellä rynnätä Nordnettiin ottamaan laidasta osakkeita, mihin hintaan vain. Ehkä siinä kohdassa, kun tulee jännä kova paine ostaa, niin pitäisi ehkä vielä tsekata niitä muita potentiaalisia vaihtoehtoja ja vetää henkeä sekä esittää itselleen kysymyksiä: Onko taas FOMO-paine? Miksi ostan tätä enkä juuri tuota toista? Miksi juuri tänään haluan sen salkkuuni jne.?

Aion kuitenkin ostaa osakkeita jatkossakin melko tasaisesti, mutta päätöshetkillä ehkä jatkossa onnistun vetämään enemmän henkeä ja pohtimaan tarkemmin, mitä olen tekemässä. :slight_smile:

28 tykkäystä

Kyllä suurimmaksi virheeksi pitää sanoa (inderes-)haippiosakkeiden mukaan lähteminen. Sijoittanut olen noin 6v mutta homma lähti tulojen noustua 2020 ihan laukalle.

Pahimman koronakuopan jälkeisissä mainingeissa sädekehä oman pään ja inderesin analyysien yläpuolella kasvoi kasvamistaan. Osakkeita tuli poimittua ilman kummempia analyyseja - kunhan inderes antoi osta-suosituksen ja tavoitehintaan oli matkaa. Koska nehän nousi jos nyt ei nokiaan sijoittanut.

Joku viisaampi joskus sanoi että “nousumarkkinassa kaikki ovat neroja” ja tähän uskoin kyllä vilpittömästi, salkun voitot näytti parhaillaan ytd +30%

Noh salkusta löytyy edelleen sitten reliikkejä tuolta ajalta kunnon turskalla: Solteq, harvia, Rush factory, Leaddesk…

Onneksi nykyään jonkinlaista lähdekritiikkiä löytyy ja sijoittaminen siirtynyt enemmän Mika Heikkilän oppien mukaisen arvosijoittamisen ja kasvuosakkeiden sekasikiöön. Ehkä tästä joskus vielä opitaan ja kasvetaan :slight_smile:

Mahtava ketju, huomaa ettei ole ainut omien kipuilujen kanssa.

55 tykkäystä

Pitäähän tännekin ketjuun kirjoittaa, kun asiaan liittyvää kokemustakin tietty löytyy. Ei ole kauaa tultua sijoiteltua vielä, mutta nyt jo kauhuissani muistellut ensimmäisien kuukausien ostojani.

Helppo yksittäinen nosto on Harvia, mitä kesällä ostin 500eurolla. Kurssi jatkoi laskuaan, ja minä siinä viisaana sitten pohdin, että “eihän se nyt enää voi tippua, kun on laskenut jo niin paljon”. Noh ostin 500eurolla lisää, ja kurssihan laski seuraavan kahden kuukauden aikana jonkun 30%. Siinä vaiheessa myin kaiken ja ihailin ost:n komeata 300 euron luovutustappiokohtaa. Tässähän meni siis kaikki plörinäksi. Taustatyönä taisi juuri ja juuri olla tavoitehintojen katsominen sekä kurssikäyrän tutkiminen Google financesta. On myös todella suositeltavaa laittaa kaikki munat yhteen koriin varsinkin ilmaan mitään tietoa mistään! Tästä on onneksi opittu ainakin jotain, ja nuokin tappiot kuitattu jo :face_with_open_eyes_and_hand_over_mouth:. Harviakin palannut salkkuun, ja onneksi myös vähän järkevimmillä kertoimilla/hinnalla.

Mitäs näitä muita onkaan ollut… hmm… no tietenkin Embracer. Voi pyhä morjes mitä tein taas. Fomotus iski suoraan sieluuni ja liityin monien ostajien joukkoon siellä 49 kruunun paikkeilla. Tankkasin vielä 47 kruunussa. Noh samana päivänä taidettiin käydä 42 kruunussa, jos oikein muistan. En sentään lihoiksi lyönyt, vaan pääsin lapuista eroon jopa pienoisella voitolla. Hyvä treidi, eikös. No olishan se voinut ollakin, jos syy ostolle olisi ollu muu kuin muiden perässä juoksu pää kolmantena jalkana. Tätä tyhmyyttä olen miettinyt kyllä useasti, kun on tehnyt mieli hypätä esimerkiksi Kanada-junaan (etteköhän te tiedä mistä lapusta puhun). Toivon teille tietenkin menestystä kyseisen yhtiön kanssa, mutta omaan sijoitussuunnitelmaan se ei kuulu, joten siitä nyt pysytään erossa (ainakin toistaiseksi :joy:).

Siinä muutama yksittäinen esimerkki, mutta entäs yleisesti. Noh kyllähän siitäkin on kokemusta/ajatuksia. Oon aivan liikaa katsonut kurssien tilanteita, joka on sitten johtanut “turhiin” veiveihin. Katsonut miten joku osake on laskenut paljon, ja sitten ajatellut “nyt on paikka iskeä tähän yritykseen, minkä arvostusta en ymmärrä, minkä numeroita en ymmärrä, enkä kyllä myöskään ymmärrä yrityksen toimintaa tai edes toimialaa”. Sitten olen ostanut ja holdannut ehkä viikon ja myynyt eteenpäin rikastuttamalla vain välittäjää. Nyt olen ehkä joulukuusta asti onneksi saanut järkeä tähänkin hommaan, ja olenkin vain lisäillyt jo omistamiani positioita tai sitten avannut pari uutta riviä. Hyvä minä!

Tämä viimeinen tulee vielä vähän kieli poskella. Torstai 12.1.2023 juttelin yhdysvaltalaisen kaverini kanssa Teslasta. Hinta oli siellä 125dollarin paikkeilla. Käytiin siinä aika kiivasta keskustelua Teslan tilanteesta, ja lopputulos oli, että kerroin ostavani Teslaa seuraavana päivänä. Noh 13.1 perjantaina jo kauan seuraamani Fortum “dippasi” (ehkä 50senttiä), ja avasin rivin sille salkkuuni. Kaverini sitten osti Teslaa, mutta olin luottavainen päätökseni kanssa. Eihän toi Tesla kuitenkaan ole edes 100% noussut, joten ihan turhaan olisin sinne rahani laittanut. :laughing:

Tiedän että aina on helppoa olla jälkiviisas, enkä tälle tilanteelle muuta kuin naurakkaan näin jälkeenpäin. Mutta olishan sitä voinut itseensä ja omaan analyysin edes hiukan luottaa. Virheitä on ollut ja varmasti tulee jatkossa lisää, kun sijoitusurani alkumetreillä ollaan. Hauskaa on kuitenkin ollut ja hyvin saa aivoja käyttöön tässä. :sunglasses:

30 tykkäystä

Tänään taas kyllä ****taa kuin pientä oravaa tämä sijoitus ja rahanhallintatouhu.

  • Terveystalolla tein loistavan avauksen aivan viime 12kk pohjilta, mutta ihan kädettömän lisäyksen ja nyt aletaan olla +/- 0 %
  • Olvia voisi lisätä, mutta valko-venäjä on niin kysymysmerkki ettei oikein viitsisi.
  • Tietoevry kuuluu itselläni “osinkofirmaksi”, mutta oman arvolaskennan perusteella huidellaan nyt 10% yliarvostuksessa – pitäisi myydä. Positiivinen ongelma.
  • Jostain hiton syystä tällä viikolla avasin Nokian renkaita, mutta oma arvolaskelma sanoisi ostoksi vasta alle 8€, eikä aikaa riitä tutustua oikeasti firman toimintaan tarkemmin.
  • Ainoa omistukseni mistä tykkään on NOKIA, koska on takuuvarmaa että tuottoja ei tule missään muodossa. Makaa kuin lahna, eli ei tartte miettiä ostaisiko lisää tai myisikö.
  • Rahaa makaa OST-tilillä, mutta sille ei keksi sijoituskohdetta. Samaan aikaan lainakorot nousee. Rahat voisi ottaa tililtä ylimääräisiin lainalyhennyksiin, mutta ei haluaisi maksaa veroa.
  • Rahaa EI makaa sijoittamatta IBKR:n (AOT) tilillä, eikä tappiollisia sijoituskohteita halua myydä.
  • Korkojen noustessa osakkeille varmaan löytyisi kilpailevia sijoituskohteita (bondit jne), mutten tiedä niistä mitn, eikä jaksaisi selvittääkään.
  • 2,5 vuoden sijoitusharrastuksen tulos on tällä hetkellä +1%. Bang for a buck ei todellakaan mätchää, mutta tuloksen painaa oikeastaan vain alkupuolen emämunaukset, jotain on kuitenkin opittu.
  • Teen aina merkittäviä laskelmia firma-analyysia ennen sijoittamista, konservatiivista, hajauttamista, rahastoja, miettimistä. Samaan aikaan joku tuttu täysin tutkimatta mitään läiskii ihan bumtsibumiin “josta tykkää” ja vetää +20% pariin viikkoon. Teen selvästi jotain väärin.

Harkitsen vakavasti kaikkien osakeomistusteni myyntiä ja kiinteistöjeni lainalyhennyksiä, mutta tuolloin tietty nähdään merkki euroopan korkopolitiikan muutoksesta ja asiat kääntyy toiseen suuntaan hyvin nopeasti

39 tykkäystä

Myyt tappiolliset kohteet AOT. Ostat samat kohteet OST.
Ei sijoitus- vaan veron välttely vinkki.

11 tykkäystä

Nyt kun tässä on muutama vuosi suoria osakeostoja takana, niin jälkeenpäin mietittynä eniten itselle on maksanut rahaa se, että tuli laitettua ihan liian nopeasti käteistä markkinalle. Ja paikoin järki puuttui ihan kokonaan (Charlie Munger osti Alibabaa → lumikolalla peesaten mukaan).

Ehkä tässä paistoi se harmitus, kun koronakuopassa tuli ostettua ainoastaan Nordeaa ja Sampoa, suuren osan sotakassasta jääden käyttämättä. Ja kun siitä toivuttiinkin erittäin nopeasti, niin jotenkin kuvitteli, että en varmasti missaa seuraavaa dippiä… Sitten laitettiinkin ostohousut jalkaan Venäjän hyökätessä, koska tästäkin tullaan ihan varppina parissa viikossa ylös. Noh, valitettavasti isoimmat ostot osuivat Nokian Renkaisiin…

Matkani osakepoimijana on vasta alussa (samoin matka Rinkuloiden bagholderina), mutta ehkä tästä on jotain opittu. Selkeästi hommaan on tullut rauhallisuutta mukaan, on luettu analyyseja enemmän, uusia työkaluja otettu käyttöön ja lisätty laskelmissa tuottovaatimuksia sekä salkun hajautusta. Enää ostosormi ei syyhyä entiseen tapaan ja ei ole mikään ongelma mennä kuukausia tekemättä mitään. Kun on myös yrittänyt sisäistää sen, että on oikeasti ostamassa osaa yrityksestä, niin kotiläksyt tulee tehtyä paljon huolellisemmin. Pitkässä juoksussa mahdollisimman laadukas sijoitusprosessi kantaa hedelmää ja siihen olen itse yrittänyt keskittyä. Sitten jonain päivänä käykin niin, että puhelimessa kurssihälytys kilahtaa ja pääsee omistamaan laadukasta yritystä käypään hintaan.

Jos joku miettii siellä ruudun toisella puolella osakepoiminnan aloittamista, niin ehkei välttämättä kannata laittaa kaikkea käteistä töihin ensimmäisen puolen vuoden aikana. Rauhallisesti liikkeelle lähtemällä voi missata useita voittoja, mutta ehkä myös missaa niitä suuria tappioita. Ja varsinkin nuorelle sijoittaminen on maratonjuoksu, eikä satasen sprintti. Eikä ole välttämättä kovin motivoivaa menettää isoa osaa salkun arvosta jo 25 metrin kohdalla.

60 tykkäystä

Alokkaan klassikko(virhe):

  1. Olen ostanut yhtiötä, vaikka en tiedä, mitä se tekee. Olen bongannut yhtiön nimen Ostin/myin -ketjusta ja sitten olen mennyt lukemaan yhtiöketjuun härkämäisiä viestejä. Sitten on fomo valmis.
  2. Olen haaveissani pohtinut, että mitäs jos tämä esim. tenbäggää. Edelleen omistaessanikaan yhtiötä en ole päässyt lukemallakaan selvyyteen, että mikä on yhtiön juju ja vahvuudet - vihertävät kurssiliikkeet näen.
  3. Yhtiöltä tulee vähän ikäviä lukuja, ikäviä uutisia ja sitten on kummallisia epäselvyyksiä, mutta aina jotenkin ne sitten mielessään selittää parhain päin. Olen toivonut, että kurssi palautuisi nousuun ja odottanut ja odottanut.Toivo on strategiani. :exploding_head:
  4. Tappiot ovat lopulta niin prosenteissa kuin euroissa isot. Ajattelen, että onpa turha enää myydä ja taas kurssi puolittuu tämänkin ajatuksen jälkeen.

Tämä oli Alokkaan klassikkovirhe, mutta en enää käy tuollaista polkua, vaikka hassujakin virheitä tulee vielä.

Se on jo ihan hyvä alku sijoittajalle, että ei koskaan syytä virheistään muita, vaan katsoo sinne peiliin. Toki tämä pätee muuhunkin elämään. :slight_smile:

57 tykkäystä

Voin allekirjoittaa kaikki :smiley: H*lvetin hankalaa myydä tappiolla, kun mielen valtaa “pitkään salkkuun, pitkään salkkuun” -mantra ja samalla toinen aivopuolisko huutaa vaihtoehtoiskustannuksista jos et nyt myy. Myyntiä vaikeuttaa myös itsellä se, jos ei ymmärrä täysin firman bisnestä - eli voiko olla joku positiivinen ajuri mitä en vaan tajua ja sulkee samalla pois kaikki negatiiviset merkit, jotka ovat nenän edessä. Uskoa ja toivoakaan ei voi täysin sulkea pois - minusta ne kuuluvat sijoittamiseen. Ne pitäisi vaan rakentaa lukujen päälle, yleensä tunne tulee ensin =D

Tähänastinen suurin virheeni on se, että annoin Tecnotreen sulaa salkussa kunnolla ennen kuin myin pois. Salkkuun se päätyi lievän fomotuksen myötä. En myynyt täysin euromääräisen turskan takia vaan sen takia, että kamelinselkä katkesi itsellä. Yhtiön viestintä tuntui jotenkin hämärältä ja bisneksen tosiasiallisesta tilasta ja tulevaisuudesta oli vaikea saada selkeää kuvaa. Epävarmuus johti osittain myyntiin siis. Toki myyntikin voi olla väärä liike, ei siinä. Jokaiseen liikkeeseen löytyy myötä- ja vasta-argumentit täältä Foorumilta.

18 tykkäystä

Kevennyksenä tähän. Muistui tässä jo ammoin edesmennyt työnantajani. Oli muun bisneksen kanssa pelannut pörssiä ansiokkaasti. Kun sitten -90 alussa iski lama ja kurssit laskivat rajusti. Me nuoret noviisit kyseltiin, että paljon on tullut pörssistä tappiota. Vastaus oli: ei yhtään. Kun sitä ihmettelimme miten se on mahdollista oli vastaus, ei tule tappiota, kun ei myy.

25 tykkäystä

Mielestäni yleisesti ottaen sijoitusvirhe ei ole välttämättä sellainen, että sijoitus on mennyt kovasti pakkaselle.

Sijoitusvirhe on mielestäni sellainen, että on itse ajatellut ja/tai toiminut hullusti. Kerron muutaman virheen, jonka tein Orthexin osalta.

  1. Ihan aidosti oikeasti uskon, että ostopäätökseeni Ortehxin osalta aikanaan vaikutti se, miten sitä verrattiin Harviaan. Ei se nyt yksinään vaikuttanut ostopäätökseeni, mutta oli ehkä pisteenä ii:n päälle, miksi ostin. Enkä todennäköisesti ymmärtänyt ostohetkellä, mitä yhteistä näillä oli, kun verrattiin näitä keskenään. :smiley:

  2. Ostin lisää dipistä, no… tämä ei ole virhe, mutta ostin dipistä, koska dipistä kannattaa ostaa. :exploding_head:

Vedin ehkä mutkia suoraksi kertoaessani em. virheistäni, mutta olen tällaisiin ennenkin syyllistynyt.

Yksi Foorumin suosituimmista viesteistä, eli Homeroksen hyvin argumentoitu syystäkin karhuinen viesti ei saanut minua tekemään mitään toimenpiteitä tai muutoksia Orthex-omistuksiini.

Toivottavasti olen oppinut jotain näistäkin muoviseikkailuista. Tosin se pitää sanoa omaksi puolustuksekseni, että ihan oikeasti tutkin tätä yhtiötä ja näin vaivaa selvittääkseni asioita, mutta silti tein em. virheitä.

25 tykkäystä

Hienoa alokas. Olet ymmärtänyt yhden tärkeän läksyn, virhe pysyy virheenä lopputuloksesta huolimatta. Mikäli tekee sijoituspäätöksen virheellisillä perusteilla, niin sijoituksen kannattavuus on omalta kohdalta arpapeliä.

6 tykkäystä

Olen vähän eri mieltä siitä, että mitä kannattaa tehdä ko. tilanteessa. Tilanteet toki vaihtelee. Olisin jo rahaton, jos olisin menetellyt, kuten esimerkissä. Jos ei myy, ei tule tappiota, pitää paikkansa, mutta

  1. Rahalla on aina vaihtoehtokohde. Rahat kannattaa laittaa poikimaan sinne, mistä kulloinkin odottaa saavansa parhaan tuoton. Välityspalkkiot eivät yleensä syö pääomaa, vaan kiinnipitäminen, jos on nähtävissä, että yritys ei pysty tuottamaan voittoa omistajille.
  2. Verotus on hyvä huomioida, eli onko omalle taloudelle väliä teetkö tappiota ko vuonna? Yleensä ei, voit vähentää tappiot tulevista mahdollisista voitoista 5 vuoden ajan. Voi olla, että tappio vaan kasvaa, jos pidät huonosta kohteesta kynsinjahampain kiinni. :slightly_smiling_face: :upside_down_face:
2 tykkäystä

Oman lyhyen “sijoittajaurani” pahin moka on ollut liika innostus sen suhteen, että jemmatili on täysin tyhjä. Ja se on paha homma pieni palkkaiselle hoitajalle, joka elää kädestä suuhun. Jouduin laittamaan joku aika sitten rahastoa lihoiksi, että saa jääkaappiin täytettä ja tankkiin bensaa.

Tämä ketuttaa, mutta pakko mikä pakko.

Vinkkinä muille. Osuuspankissa on kätevä toiminto, jolla voi kerryttää hilloa jemmatilile. SÄÄSTÖLIPAS nimeltään. Voi laittaa asetuksista euromäärän, joka siirtyy säästölippaaseen jokaisesta korttimaksusta. Tällöin rahhoo siirtyy jemmaan huomaamatta. Tilityspäivät tiistai ja torstai. Itellä on 3€/korttiosto. Mukavasti kertyi lähemmäs tonni, kunnes innokkaana laitoin hilut pörssiin. No, toisaalta siellä niillä on mahdollisuus kasvaa korkoa, tosin kuin jemmatilillä.

Semmosta se on. Elämää.

27 tykkäystä

Olen ollut viimeisen kaksi vuotta suhteellisen varovainen ja muutamaa häpeällistä virhettä lukuunottamatta rationaalinen.

Kuitenkin jostain syystä aina kun laitan salkkuun suojia onnistun ostamaan ne markkinan aivan huipulla, mutta niiden kulkeminen pari % väärään suuntaan tekee niin pahaa, että myyn ne heti pois. Esim shorttaa SPX 4200, ei tekee liian pahaa. Mene long VIX 19 pisteessä, ei tieto tämän olemassaolosta pilaa päivän.

Parempi kai vain pysyä siinä mikä on ennenkin toiminut. :weary:

4 tykkäystä

Varmaan moni tehnyt saman, mutta kerronpa silti valinnan maailmasta osa 369.

Tämän viikon mietein, että lisäänkö roposillani Kongsberg automotivea vai Wärtsilää.
No, eilen sitten päädyin ottamaan Wärtsilää.
Tänään tällä hetkellä:

  • Wärtsilä -4,16%
  • KoA +4,93%

:grin:

12 tykkäystä

Tänään irtosi Wärreltä pieni osinko (~1,5%), että se osaltaan selittää päivän droppia.

1 tykkäys

Tässä on isoimmat sijoitusvirheeni jotka kaihertaa. Vasta nyt alan olla henkisesti kykeneväinen käsittelemään nämä kaksi tapausta. Molempia oli n.13k€ käytännössä täydelliset pohjien ajoitukset mutta paperikädet päätyi myymään ne muutaman satasen voitolla.


57 tykkäystä

Ite opin näistä seikkailuista sen että lähtökohtaisesti heti pienemmät panokset. Vaikka kuinka tuntuisi houkuttavalta ajatukselta olla ”sijoitusnero” ja holdata vain 4-6 yhtiöitä niin ei se ainakaan omalle psyykelle ole toimiva strategia.

Aika perspektiivi pitäisi olla etukäteen mietitty. Toki en väitä, että olisin nähnyt Apple tai QT pohjanneen tuolloin, mutta kolmasosan panoksella olisi todnäk jäänyt myynnit tekemättä.

Kai tämä on tätä sijoittajana oppimista. Itsestä ja markkinasta ja ensisijaisesti omasta henkisestä puolesta.

Ensi kerralla kun tälläistä alennuskamppanjoita pörssissä tarjoillaan, niin A) pienemmät panokset B) oston jälkeen kurssien seurailu kokonaan pois, stopparit hoitaa myynnit tai lisäostot C) sijoitusmedian kuluttaminen vähemmälle karhumarkkinan aikana.

Peli ei ole vielä menetetty. Oma henk. Koht fiilis on että pölhölä on pikkuhiljaa pohjaamassa ellei pohjalla, täältä on vielä mahdollista löytää halpoja osakkeita (ei sijoitussuositus).

40 tykkäystä

Olen useampaan kertaan todennut, että varmasti joudun maksamaan oppirahoja. Niin jouduin. Omaa tyhmyyttäni.

Ostin vuoden alkupuolella WITHSECUREA koska sekä OP että Inderes tätä niin kovasti mainostivat. Osta osta, halavalla hyvää. Nousupotentiaalia on vaikka kui. Tavoitehinnat muistaakseni jotain 2-2,5€ luokkaa.

Ja tämä tyttöhän osti! Iisi mani. Ostelin 1,5€ hintaan ja just nyt ollaan nippanappa senttiosakerajan paremmlla puolella. Ostin täysin sokeasti. Ainoat ostoperusteet kahden eri puljun suositukset ja mahottoman komeaksi povattu nousupotentiaali. Omia aivoja en käyttänyt ollenkaan. Luotin, että eiköhän ammattilaiset osaa matematiikan. Mä en osaa laskea kuin käpylehmien jalkojen määrän. En juurikaan tunne toimialaa. Tietoturvajuttuja tekevät yrityksille.

Ja kuinkas kävikään. No voehan nyt isäkissan v***u sentään. 28% pakkasella. Ihanaa❤️ Yritin myydä jossain vaiheessa, muttei käynyt kaupaksi, kun laski ja laski vaan.

Oppirahoja. Onneksi vain kymppejä. Ei satasia tai tonneja, muuten saattaisi ahistaa.

Semmosta😁

38 tykkäystä

Surullisen mielenkiintoista.
Itsekkin nähtävästi tonnitolkulla maksan tästä harrastuksesta.
Minä en tosin uskaltaisi edes miettiäkkään myymistä, koska onhan se tulevaisuus kymmenenkin vuoden päästä.
Mihin tulokseen olet tullut että romahdus kävi? Kyllähän moni muukin ostaa tota osaketta.