Inderesin kahvihuone (Osa 5)

Jos et vielä tiennyt, niin joitakin artikkeleita/blogeja/tekstejä on julkaistu inderes.fistä myös audiomuodossa. Tänään julkaistiin ensimmäinen makrokatsaus kuunneltavassa muodossa ja mikä parasta: @Marianne_Palmu luki itse katsauksensa velkakirjamarkkinoista :partying_face:

Pyrin saamaan vielä muutamia erilaisia sisältöjä audiomuotoon, ennen kun lähden somen kautta näitä sisältöjä sen enempää rummuttamaan. Mutta ajattelin, että Kahvihuoneella voi olla kansaa joka on jo nyt kiinnostunut näistä.

Spotify-kanava (uusin raita on manitsemani Mariannen luomus):

Ja audiosovelluksesta löytyy täältä:

26 tykkäystä

Siihen aikaan - 70% oli sentään vaikea saavuttaa, mutta te teitte sen!

Nykyäänhän melkein jokaisella on jotain yhtä hienoa salkussa.

13 tykkäystä

Viimeisessä mallisalkkukatsauksessa S. Vilen vaikutti lähes varmalta, että loppuvuonna ollaan ostoksilla.

Oma veikkaus: löytyy S. Vilenin omista seuraamista firmoista, ja se on NoHo.

Otan virtuaalisesti ruusuja tai ruoskaa vastaan sen mukaan, onko tuo osto tehty ennen 31.12.

Ping @Sijoittaja-alokas saisko tähän jonkun meemin aiheena “Saulin ilme, kun yrittää vakuuttaa muita mallisalkkuraadin jäseniä…”

9 tykkäystä

Kiitos! :slight_smile: Kieltämättä silloin -70 % vaati ihan töitä, nyt se tulee pyytämättäkin. :smiley:

5 tykkäystä

Siirrän tänne, ei liity Ukrainan sotaan enää niin suoraan vaikka tuon kaverin jutut varmasti riittää monille.

1 tykkäys

Hei.

Julkaisin viime perjantaina opinnäytetyötäni varten tehdyn kyselyn (aiheena “Muutos sijoittajien suhtautumisessa sijoittamista kohtaan Ukrainan sodan vuoksi”).

Kyselyyn on vastattu varsin mukavasti, mutta viimeiset pari päivää on ollut hiljaista.

Laitan alle linkin ketjuuni, mistä löydät tarkemmat tiedot ja linkin kyselyyn.

Kiitos etukäteen kaikille jo kyselyyn vastanneille ja tuleville vastaajille.

PS. Jos linkki ketjuun ei toimi, löydät sen haulla “Muutos sijoittajien suhtautumisessa sijoittamista kohtaan Ukrainan sodan vuoksi -kysely (opinnäytetyö)”. Kysely sulkeutuu pe 21.10.2022 iltapuolella.

9 tykkäystä

Paljolti totta tässä kirjoituksessa. Parin asian sivuuttaminen kokonaan jäytää mieltä. Eteläisen Suomen valtapuu on kuusi. Kirjanpainajatuhot ovat pakottaneet metsänomistajat hakkaamaan metsiköitään ennen täyttä aikaa. Jos tuhoista ei välitetä, kuolee puusto pystyyn ja tauti leviää seuraavaan metsikköön. Tilalle voidaan istuttaa koivua vaan ei mäntyä, koska maaperä kuusikoissa ( MT ja OMT), on liian rehevää. Koivusta on hankala tehdä ikkunoita.

Yläharvennus on sama asia kuin harsinta. Eli otetaan metsiköstä genetiikaltaan paras pois ja jätetään huonot yksilöt jatkamaan kasvua ja sukua. Lisäksi koneellinen korjuu vaurioittaa jäljelle jääneiden puiden juuristoa, joten saamme entistä otollisemmat olot tuholaisille ja taudeille. Hyvää mäntyä ei tahdo saada enää, koska huonolaatuinen ei käy oikein muuhun kuin hirsirakentamiseen. Rakennustyömaalle on turha ehdottaa mitallistettua mäntyä runko tai ulkovuoritavaraksi - ei kelpaa. Tukista ei valitettavasti saa ainoastaan hyvää sahatavaraa - huonoa tulee yli puolet. Olkoon sitten millainen tukki tahansa. Sellun korkea hinta on saanut yhtiöt ostamaan yhä nuorempia metsiköitä ja tähän olisi syytä saada muutos. Miten se tapahtuu on toinen asia. Ensimmäisenä voisi keventää rakennusmääräyksiä puurakentamisen suhteen. Puusta voidaan nykytekniikalla rakentaa huomattavasti korkeampia ja suurempia rakennuksia. Harmi, että kivikaudella olevat rakennusmääräykset estävät tämän. Hulluin esimerkki on nykyiset palonsuojavillitykset. On aivan se ja sama onko vaateliikkeen hyllyt palonsuojattuja, koko asiakaskunta on ehtinyt kuolla vaatteiden palamisesta syntyviin palokaasuihin kauan ennen kuin hyllyjen palamisesta aiheutuu mitään vaaraa.

14 tykkäystä

Kiitos kyselystä!

Kiinnostaisi vielä tietää,

  • saammeko täällä foorumilla tietoomme myös kyselysi tulokset?

  • muodostuuko meistä foorumilaisista vastaajajoukkosi vai oletko kysellyt muuallakin?

Tsemppiä opintoihin :slightly_smiling_face:

11 tykkäystä

Foorumilla aktiivisesti juttujani seuranneet ovat varmaan huomanneet, miten olen aktiivisesti kritisoinut P/E-luvun käyttöä sellaisenaan firmojen arvostusta haarukoidessa.

En ole aina varma, saanko pointtia vietyä läpiä tehokkaalla tavalla, mutta onneksi @Eemeli_Oikarainen jakoi tämän erinomaisen, mutta yksinkertaisen kirjoituksen (9 sivua!) aiheesta.

Lämmin lukusuositus kaikille sijoittajille. Tuo tarjoaa myös hyviä työkaluja, miten eri yhtiöiden P/E-luvuista tänään voi kääntäen päätellä markkinan odotuksista niiden kasvun, kasvun kannattavuuden ja pääoman kustannuksen suhteen.

Myös kirottu PEG-luku räjäytetään tekstissä taivaan tuuliin, mistä isot plus pisteet. :smiley:

The-PE-Ratio-A-Users-Manual_FINAL.pdf (1,5 Mt)

Lyhyesti: jos meillä on kaksi firmaa, A ja B, joista A pystyy kasvamaan 10 % vuosivauhtia investoimalla vain puolet tuloksestaan ja B, joka kasvaa saman verran mutta tarvitsee tuohon kasvuun 90 % tuloksesta, niin kumpikohan on arvokkaampi sijoittajan silmin?

Tietysti se, joka voi kasvaa yhtä tehokkaasti vähemmällä rahalla ja palauttaa samalla enemmän rahaa omistajille, eli A!

Kasvun kannattavuus eli sijoitetun pääoman tuotto (ROIC) on avain tuohon.

Tässä on vielä hauska taulukko aiheesta. R on tuottovaade. ROIC spread ei ole sen kummempi, kuin ROICin ero tuohon tuottovaateeseen.

Kuten huomata saattaa, mitä isompi ROIC ja kasvu, sitä arvokkaampi firma. Mutta jos ROIC on sama kuin pääoman kustannus, ei kasvu luo arvoa ja firman P/E pysyy tuottovaateen tasolla (kääntäen tuottovaade eli 9,5 % vaateella P/E on 10,5x).

P/E 10x ei siis automaattisesti tarkoita, että on halpaa tavaraa tarjolla! Siksi moni luulee usein esimerkiksi pankkeja halvoiksi. P/E 10x ei ole halpa keskiverto pankille, mutta se on todella halpa keskiverto teknoyhtiölle juurikin niiden pääoman tuoton eron takia.

Tämän kun sisäistää, etsii arvoa luovia (ROIC on kestävästi isompi kuin pääoman tuottovaade) firmoja ja hajauttaa niin ettei yhden sellaisen odottamaton kosahdus pilaa salkkua niin hyvä pitäisi tulla pitkässä juoksussa.

Aiempi Sijoituskoulun teksti ROICista ja mistä sen voi laskea. Tuo luku löytyy myös yhtiösivuilta numerotaulukoista.

66 tykkäystä

Olisiko mahdollista saada ROIC ja WACC - tunnusluvut nostettua myös osakevertailu - sivun tunnuslukutaulukoihin?

5 tykkäystä

ROIC siellä on jo ROIn nimellä, mutta WACCia ei.

Tuo voisi olla hyvä lisä @Antti_Jarvenpaa ? :nerd_face:

11 tykkäystä

Tänään kun avaan minkä tahansa ketjun, niin se aukeaa välillä viimeisimmästä viestistä ja välillä kymmeniä viestejä aiemmasta kohdasta. Ennen on auennut ketjun viimeisimmästä tai edellisen vierailun jälkeisestä ensimmäisestä. En ole huomannut miten tuohon saisi vaikutettua omalla tekemisellä eikä ole ollut niin justiinsa, mutta tämä menneisyyteen loikkaaminen vähän häiritsee. Voiko tähän vaikuttaa itse vai onko kyseessä joku yleinen häikkä?

37 tykkäystä

@Yu_Gong Täällä kans sama huomattu. :smile:

25 tykkäystä

Media on täynnä työpaikkailmoituksia. Palkat haalariosastolla kasvaneet 20% muutamassa vuodessa. Teidän yrityksessä täytyy olla asiat todella hyvin, jos joka suorituspaikalle löytyy 15 hakijaa. Yritykset käyvät koko ajan kilpailua työntekijöistä, siksihän ne palkat ovat nousseet. Itse en tiedä tilannetta kuin Lahden ja Helsingin alueilta. Ainakin näillä alueilla työvoimapula on huutava ja monesti ainoa kasvua rajoittava tekijä.

Edit : Pelkästään Duunitorilla tänään:
Palvelussa yhteensä 42 724 työpaikkailmoitusta, 10 870 uutta työpaikkailmoitusta viikon aikana.

6 tykkäystä

Ainoa mitä pienellä paikkakunnalla (alle 20000 ihmistä) asuvana olen huomannut, että etsitään kokeneita ammattilaisia ensijaisesti ja sitten viimeisessä lauseessa mainitaan kuitenkin oppisopimus mahdollisuus jopa, mihin ainakin harvemmin tullut törmättyä. Muuten perus tes palkalla hommia nämä alemman tason hommat näyttää olevan et ei kaiketi niin kova pula sit kuitenkaan.

1 tykkäys

Pienellä paikkakunnalla tulee helposti tilanne, missä ei ole kilpailua. Jos työmatka toiseen työpaikkaan muodostuu liian pitkäksi, kilpailu puuttuu. Tes- palkalla 9,20€ /h meidän alueella ei tee kukaan mitään.
Eikä kyllä pidä tehdäkään, on se niin naurettava.

6 tykkäystä

No tuo on kyllä ihan totta että kilpailu on ihan olematonta ja ei toi 9e tuntipalkka oikein motivoi, ehkä 15 kesäisenä vielä menis. Eriasia jos on tosiaan oppisopimus tms josta jää jtn itsellekkin…

2 tykkäystä

Eikö tuo ole hieman hämäävää? ROI ja ROIC kuitenkin lasketaan eri tavalla?

4 tykkäystä

ROI on vain ”return on investment” ja käsittääkseni yleensä yksittäisille investoinneille lasketaan ROIta, esim. ”peliprojektin ROI” mutta kieltämättä tuota voisi tarkentaa koska ROIC pitäisi olla kyseessä.

1 tykkäys

Kesällä sain 2 kaveria kesätöihin 17 ja 16 vuotiaat. Enempää ei tullut edes hakemuksia. Palkka 12€

1 tykkäys