Miksi käyttää 50-300 miljardia hetken arvokisoihin, kun “vain” muutamalla miljardilla saa urheilullisesti ja brändillisesti mielenkiintoisimmat kaverit seurajoukkuetasolla pysyvään eetteriin.
Sehän on loogista ja halvempaa ostaa hyväksyntää länsimaissa näin.
Nyt kun Uefa uudistaa liigojen rakennetta sopivasti, tulee painetta antaa villin kortin paikka Lähi-itään kun siihen on sekä urheilullista että taloudellista painetta.
En siis sano että se on hienoa tai oikein, mutta niin se on.
Voit laskea sekä DCF:n nimellisenä (yleisempää) tai reaalisena, että talouskasvun joko nimellisenä tai reaalisena (yleisempää). Tässä kontekstissa molemmat ovat nimellisiä. Nimellinen talouskasvu ei kuitenkaan ole jotain mitä voit vain päättää tapahtuvan, eikä keskuspankkien inflaatiotavoitteisiinkaan pääseminen ole mikään läpihuutojuttu talouksissa, joissa työntekijöiden määrä laskee, vaikka meillä olisikin itsenäinen rahapolitiikka, jota Suomella ei edes ole.
Kuulin tästä ensimmäisen kerran toisella asiantuntijafoorumilla ja sitten vasta vilkaisin Wittedin ketjuun. Mitä tulee spekulointiin niin odotatko julkisessa yhtiössä virallista tiedotetta ennen kuin muodostat näkemyksen suuntaan tai toiseen?
Kun lukee yhtiöketjuja, niin on todettava, että mikään ei muuta sentimenttiä niinkuin hinnan lasku. Toivoin tällevuodelle laskevia hintoja, ja sen sain. Ai että, onko edes olemassa parempaa tekemistä housut jalassa kuin ostaa ja omistaa osuuksia yrityksistä yhä halvempiin ja halvempiin hintoihin?
Toki liian aikaiset ostot harmittavat nyt kun olisi saanut samaa tavaraa halvemmalla, mutta ei auta kuin laskea keskihintaa (vaikka Verneri pilkkaakin luuseriksi )
Jos useassa paikassa saman päivän aikana aletaan puhua samasta todennäköisesti siinä voi olla taustalla jotakin muuta linkkaripostauksen lisäksi. Tuo Tj:n kommentti yhtiöketjuun nyt ei ainakaan lieventänyt tätä yhtään mielestäni. Haluavat tuoda oman näkökulmansa esille, eivätkä kiistäneet koko juttua.
Edit: Nyt myös oman verkoston kautta kuullut tätä tarinaa, joten ei tarvitse enää edes internettiin luottaa tässä
Kuinkahan monta vuotta tätä salkun sulamista pitää vielä seurata, jotta olisi syytä alkaa muuttua “iloisesta netto-ostajasta” “sijoitusstrategiassa on jotain pielessä, eikä nousua ole tulossa” - tuomaaksi.
Moikka! Qt ois vielä 100% plussalla salkussa. Mitäs täällä muut ovat tehneet sen suhteen? Tiedän kyllä myyntiveron, mutta onhan noita tappiollisia osakkeita salkussa.
Markkinan tehtävä ei ole tehdä meistä vauraita. Se on omiaan saamaan meidät toimimaan epäoptimaalisella tavalla. Lisäämään tai vähentämään panoksia silloin kun ei kannattaisi. Pitkässä kuvassa huonet vuodet, jotka aikanaan tuntuivat tiellä rotkolta, tasoittuvat routavaurioiksi.