Osakesijoittaminen

Outokumpu - jatkuvaa vuoristorataa vai vakavasti otettava sijoituskohde?

Olisitko halunnut osallistua osakeantiin? Vai halunnut maksaa yhtiön korkeaa lainakorkoa.

Kyllähän antiin olisi osallistua pitänyt, esim. Metsä Boardissa on vastaavanlaisia ns. “kuponkianteja” rahoitusjärjestelyjen nimissä ilman tuskaa tuntematonta suuntausta ollut…

Kuponkiannissahan voi merkkarit myös myydä, jos siltä alkaa tuntumaan.

Nythän sitäkään mahdollisuutta ei yksityissijoittajille suotu…

Myönnetään, antihintahan(=5,15 EUR) oli näin suunnattuna Outokummun kannalta varmasti parempi, mutta siinä samalla myös vain pientä osaa sijoittajista voittojenkotiuttamisagendassaan hyödyttävä.

Noh, yhtäkaikki, “sisäpiirin” voitot on nyt hyvinkin pitkälti kotiutettu taas kerran ja kun on rahan tarve tulee, tulee piensijoittajasta taas ystävä siintäkin…?

  • Jättiantien vastineeksi osinkoja on kuitenkin herunut vain vähän eli noin 250 miljoonaa euroa 11 vuoden aikana eli Saksan teräsfuusion jälkeen. Sijoittajat ovat jääneet ilman osinkoja kuudelta tilivuodelta samaisen 11 vuoden aikana.

  • Outokumpu ei siten ryhtynyt järjestämään laaja antia aikana, jolloin kannattavuus on vihdoinkin kääntynyt voitolliseksi.

  • “Kun taas yhtiöllä pyyhkii hyvin, niin ruokkivan käden voi unohtaa. Esimerkiksi suunnattu anti nakertaa luottamusta, ja toki tiedämme, mitä luottamuksen menettämisestä on tapana sanoa”.

Hitaasti sulaa, mutta kaitpa se sulaa lopulta tämäkin suunnattu karvastemppu, pakkohan se on.

Varsinkin näin ns. “supersyklin” alla.
:wink:

3 tykkäystä

SSABlle Credit Suisselta suositusnosto 36 kruunusta 47 kruunuun ja suositus ylipainota. Lienee jossain määrin samankaltaisia vaikuttavia tekijöitä kuin Outokummullakin, eli ei huono, sanoisi Uotinen.

https://www.avanza.se/placera/telegram/2021/06/07/ssab-credit-suisse-hojer-riktkursen-for-ssab-till-47-kronor-36-upprepar-outperform-reuters.html

6 tykkäystä

Tuli nyt hypättyä kyytiin kaikella käteisellä kun näytti siltä, että suunnattu anti sai aikaan vain pienen tasokorjauksen putkesta toiseen. Reaktio kävisi ainakin omaan järkeen kun eipä tässä muu muuttunut kuin että arvo liudentui. Ihan hyvää ~60% tuottoa olisi tässä ennusteeni mukaan tarjolla tälle vuodelle ja se osuu ihan hyvin OP:n ennusteiden kanssa yhteen.


Tankkailen mahdollisesti sitten lisää jos tuo pohja pitää kerran tai pari vielä.

E: Kovasti näyttäisi siltä, että kuppi ja kahva tuohon olisi tulossa. Vahvaan bullerointiin tämäkin viittaisi ja tuosta kahvasta voisi mahdollisesti jo tankkailla :thinking:
Screenshot 2021-06-08 at 14.42.55

13 tykkäystä

Morgan Stanley: 5,9 - > 7,0 EUR & Overweight
(24.3. nosti 4,4 → 5,9 EUR)

Outokumpu price target raised to EUR 7 from EUR 5.90 at Morgan Stanley 11:52 OUTKY Morgan Stanley analyst Alain Gabriel raised the firm’s price target on Outokumpu to EUR 7 from EUR 5.90 and keeps an Overweight rating on the shares.

Read more at:
https://thefly.com/n.php?id=3316761

19 tykkäystä

Seiska alkaa olla jo ihan OK, jos ilmaisu sallitaan.

Nyt vain jännitetään sitä, jotta tuleeko antihinnasta ns. “lyhyeksimyyjien stoppari”, odotettu sellainen, ja kuinka pitkäksi aikaa…

Noin kuukausi meni rekkareiden myynneissä, joten tässä ollaan sitten viellä toinen mokoma…?


  • Biden osallistuu Britanniassa G7-kokoukseen sekä Belgiassa EU:n ja Yhdysvaltain huippukokoukseen. Brysselissä järjestetään myös Nato-kokous, johon Biden myös osallistuu.

  • Valkoisen talon mukaan Bidenin matka korostaa transatlanttisten suhteiden palauttamista ja sitoutumista niihin.

  • Yhdysvallat aikoo jatkossa toimia yhdessä liittolaistensa sekä muiden maiden kanssa globaalien haasteiden ratkaisemiseksi ja Yhdysvaltojen tavoitteiden turvaamiseksi.

Tai ehkäpä ei ihan sitäkään, koko kuukautta siis:

  • Viime aikoina useat tapaamiset on pidetty videoyhteyden välityksellä koronaturvallisuuden vuoksi, mutta nyt johtajat saapuvat Brysseliin, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel sanoi.

  • EU-viranomaisia on turhauttanut se, että päätöksenteko videoyhteyksien avulla on hidasta, koska epäviralliset käytäväkeskustelut eivät ole mahdollisia.
    :wink:

5 tykkäystä

Ferrokromin European Benchmark saataneen kasaan viikon tai ainakin kahden sisään.
2Q2021 hinta ampaisi 1,56 /lb oltuaan edelliset neljä kvartteria siellä vajaa 1,20 /lb -tasoa.
Jos tuo bongaamani käyrästö yhtään kuvaa totuutta, ei tuo pahalle näytä 3Q2021 suhteen.
Ok alle 1,56 -tason mennään, mutta 1,45-1,50 $/lb haarukkaan voitaisiin mennä?

https://www.fastmarkets.com/commodity-price/ferro-chrome-0-10-c-average-65-70-cr-delivered-europe-mb-fec-0003

6 tykkäystä

Jeps, hieno homma, fertsa on siis plakkarissa…

Ja tuleviin “transatlantisiin”-neuvotteluihin valmistaudutaan kovaa vauhtia…?

  • By the news, the EU and the US would deal to find out the best solution for disputes in the aviation industry, including Boeing and Airbus subsidies.

Ainut huono, ellen sanoisi jopa surullinen, uutinen tällä hetkellä onkin Olli-Matti Saksin lähtö(=Americasin kuntoon saattaminen ja näkemyserot uuden johdon kanssa kypsyttivät?), tarkoittaa yhtiön muuttumista entistä enemmän ns. “tiettyyn surullisen kuuluisaan suuntaan”, yksityissijoittajain kannalta pitkässä juoksussa todella huonompaan…

Itseasiassa Olli-Matista odotti, todennäköisesti moni muukin, kovasti ja hartaasti juuri sitä tulevaisuuden toimaria, jossain vaiheessa, mutta toisin kävi, vedettiinkin “ansioton marionetti” hatusta.

2 tykkäystä

Noh, Mr. Olli-Matti Saksin(=kaikkea hyvää jatkossakin uusissa haasteissaan toivottaen!) alulle laittamasta Americasin tervehdyttämisestä toisenlaisiin “tervehdyttämistoimiin”:

  • Kiinassa tilastoitiin keskiviikkona tuottajahintojen kohonneen nopeinta tahtia sitten vuoden 2008. Taustalla on etenkin raaka-aineiden, kuten öljyn ja metallien, kova hinnannousu.

  • Maan taloudellisesta suunnittelusta vastaava virasto vannoi keskiviikkona tarttuvansa toimeen hintojen vakauttamiseksi. Kiinan kerrotaan harkitsevan nyt esimerkiksi hiilen hintasääntelyä, mahdollisesti asettamalla ylärajan tuottajien pyytämille hinnoille.
    ( Australian talous ja vienti ovat nousseet, Kiinan pakotteet ovat haitallisia

  • Kiinan kehitys- ja uudistuskomissio ja muut viisi hallituksen sääntelyvirastoa ovat viime päivinä käyneet useita hätähaastatteluja asiaankuuluvien tärkeiden yritysjohtajien kanssa… )

Kiina onkin siis hyvää vauhtia palaamassa juurilleen eli sääntelytalouteen, se vissi ero ns. “vapaaseen markkinaan”(=kapitalismiin) alkaa jälleen näyttäytyä koko läntiselle, korostan oikeastaan sanaa kapitalistiselle, globalistimaailmalle…?

Supersykli tulee, mutta kuka määrää hinnan…
(=Kiinassa se lienee kuitenkin hyvinkin pitkälti jokin muu taho kuin markkinat.)

Onneksi muualla maailmassa on toisin, vai onko ihan sittenkään…?
(=Kiinalaistuottajien “hiilietu” tullaan kompensoimaan EU-alueella ns. “jatkossakin hyväksytyin sähköveroaspektein”…)
:thinking:

1 tykkäys

Joko kohdennetun osakeannin krapula alkaa olla kokonaan ohi? Palaako sijoittajien luottamus Outokummun johtoon? Outokummun markkinoiden myönteinen kehitysnäkymä olisi luultavasti pitänyt kurssin pitkäaikaisessa nousukanavassa.
Graafissa käytetty Heikin Ashi kynttilöitä. Nousujen ja laskujen jatkumot korostuvat verrattuna perinteisiin kynttilöihin.

7 tykkäystä

Taas puhutaan, mutta nyt draftin kera että EU/US -väliset terästullit jäisivät historiaan

The seven-page draft, seen by Reuters, aims to show concrete results of the “new dawn” hailed by EU leaders when U.S. President Joe Biden took over from Donald Trump in January.

The draft, which was discussed by EU ambassadors on Wednesday, commits to ending a long-running dispute over subsidies to aircraft makers before July 11, and to lifting steel tariffs imposed three years ago by December.

Despite pressure by U.S. steel industry groups to keep the “Section 232” national security tariffs imposed by Trump, the draft said: "We commit to work towards lifting before 1 December 2021 all additional/punitive tariffs on both sides linked to our steel and aluminium dispute.
EU, U.S. to end steel tariffs, call for new study into COVID-19 origins, summit draft says By Reuters

7 tykkäystä
9 tykkäystä

Shortit laskusuunnassa…

7 tykkäystä

Miten jokin sellainen voi palautua, jota ei ole edes ikinä ollutkaan…?
(Mr. Baanilla sellaista kyllä oli, mutta aikakausi ja tilanne EU:n kädettömyyksineen oli suorastaan karmea, nyt kaikki on toisin)

Mutta, kuten sanottua niin aikas epeleitä ovat kun vihdoin ja viimein yhtiön ja näkymien, korostan sanaa näkymien, palauduttua voitollisiksi suunnataan tuskaa tuntematta karikoiden yli/ohi avittaneiden omistajien(=äänivallaltaan vähäisten) ohi, muka velanmaksun hektisesti velvoittamana…

Kaikki vähänkin pidempään Outokumpua seuranneet ja varsinkin omistaneet(=pelastusanteihin osallistuneet) tietävät kyllä varsin hyvin sen mitä tuolla tietylle ryhmälle suunnatulla sisäpiiritietoannilla todellisuudessa haettiin.

Nyt on sitten vuorostaan yksityissijoittajien vuoro myydä ja kotiuttaa halvemmalla ostamiaan, vähän “paremmalla momentilla”(=hinnalla) tosin, ja hyvä niin…

Hyvää ja vastaansanomaton väite tässä tempussa kieltämättä oli kyllä se, että se palautti taas relevantisti maan pinnalle suomalaisten yritysten pyyteettömyyteen liiallisesti uskovan sijoittajankin.
(=Lundmarks-Nokian esimerkin innoittamana)


Rekkariomistus ollut 26%:n omistussiivun vakautumistilassa jo kolmatta viikkoa.
(=kääntyy viimein tuijottamaan näkymiä?)

Ihme, jos ei ala kurssissa väkisin näkyä jo sekin…
:thinking:

4 tykkäystä

Myös näillä alkaa vaihteeksi taas kerran puristamaan ns. “oikeista paikoista”, jollei kurssi liiku ja käy hyvin treidaukseen(=kuten tänäänkin hyvin näkyi):

https://shortnordic.com/history_player.php?player=SCULPTOR%20CAPITAL%20MANAGEMENT%20EUROPE%20LIMITED&land=finland

…Pelkkä lyhyen position tarkoitukseton houldaaminen täältä ikuisuuteen kun ei tuota yhtään mitään muuta kuin kuluja, eli suomeksi sanottuna on täysin järjetöntä ja siihenhän nämä ns. “kansainväliset tahot” eivät sorru, muuta kuin meemeissä

Treidatakseen osakkeet kun täytyy joko ensin omistaa(=ostaa) tahi lainata…
:shushing_face:


Plus viellä tämäkin:

  • Bidenin kahdeksanpäiväinen Euroopan-vierailu on täynnä tärkeitä tapaamisia. Ensin Biden osallistuu Britannian Cornwallissa huomenna järjestettävään G7-maiden konferenssiin, sitten hän tapaa kuningatar Elisabetin Windsorin linnassa.

  • Britanniasta Biden lentää Brysseliin, jossa hän osallistuu ensin Nato-kokoukseen sekä tiistaina järjestettävään EU-kokoukseen.

3 tykkäystä

Rosterin Euroopan “transaction” hinta noussut 200 EUR parin viikon takaisen yhteenvedon jälkeen…
Ehkä itse kaipaisin tiskiin ennen isoja nousuja ne tässä kuussa erääntyvät safeguard uusinnat. Ne erääntyvät CN/TW Cold Rolled tullit uusittaneen koska ko maiden Hot Rolledit saivat tullit vasta vuoden vaihteessa.

The price of stainless steel flat products in Europe surged during the week to Friday June 11 because of an acute supply shortage, sources told Fastmarkets.

Fastmarkets’ weekly price assessment for stainless steel cold-rolled sheet 2mm grade 304 transaction domestic, delivered North Europe was €3,350-3,400 ($4,077-4,138) per tonne on Friday, up €200 from €3,150-3,200 per tonne a week earlier.
Base prices also increased, with Fastmarkets’ weekly assessment for stainless steel cold-rolled sheet…

https://www.metalbulletin.com/Article/3993637/Search-results/EUROPE-STAINLESS-STEEL-Prices-surge-amid-ongoing-shortages.html

3 tykkäystä

Edit: lisäsin Steel Orbisin yhteenvedon, siinä mainitaan lisäksi että Safeguard tasoja nostettaisiin 3%. Ja jotain epäselvähkösti arvellaan että 3% tason laskettaisiin jonkin muun volyymin perusteella kuin nyt.

Hmm… 3 vuotta lisää Safeguardia huuhuillaan… Itse juttuun en pääse…
Siinä on riittävä aika firmoilla pistää firmat ja taseet kuntoon, ja EU:lla aikaa pistää kuntoon ne hiilitullit
Kyllähän tuo Outsan omistajalle maistuisi…

Kuten viime viestissä todettu, Kiinan/Taiwanin tuontitullit kyllä menenevät uusintaan
US/ EU -rosteritullien poistolla en usko olevan radikaalia vaikutusta.

8 tykkäystä

Mr. Kamala-Bideen tulee neuvottelemaan ja EU:n kädettömät poliitikot tulevat todennäköisesti myös sen ymmärtämään…

…Keskiviikkona se myös kurssiliikehinnän myötä havaittaneen…?

Itse kuitenkin odotan vasta sitä ns. “varsinaista” seuraavaa alkavaa viikkoa kohden…

1 tykkäys

EU:n aie - 3v Safeguard jatko EU:lle, 3% vuosilisäyksellä.
Näin WTO:ta infotaan.

Käsittääkseni sinettiä vaille päätös, ja sitten odotetaan vielä yhtä puuttuvaa palasta eli kesäkuussa erääntyvän EU:n antidumping jatkopäätöstä Kiinan / Taiwanin Cold Rolled rosterille. Kuten todettu, em maiden melkein sama tavara eli Hot Rolled rosteri sai tullit vasta viime syksynä eli lienee selvä jatko


Tässä vielä dokumentissa viitattu ilmeisesti Safeguard -tuotteiden lista, kyllä tässä rosterista(kin) on kyse
https://eur-lex.europa.eu/eli/reg_impl/2020/2037/oj

7 tykkäystä