Telia Company - Ketju

Vaikea nähdä mitään kovin askarruttavaa tässä vertailussa. Siinä missä Elisan bisnes on tylsän tappavasti parantanut liikevoittoaan viimeiset viisi vuotta pitäen vapaan kassavirran tuottonsa tasaisen hyvänä ja velkalastin maltillisena, on Telialla samassa ajassa onnistuttu ottamaan yli kaksi miljardia euroa lisävelkaa ja silti saatu liikevoittotasoa kutistettua merkittävästi (2018-22 n. -20%). Telian liiketoiminnot tuottavat myös merkittävästi heikommin vapaata kassavirtaa liiketoiminnoillaan kuin Elisa (tai edes Telia itse muutama vuosi takaperin). Ei ole kovin hyvä resepti, kun operaattorien sijoituscaset perustuvat usein hyvään ja tasaiseen vapaan kassavirran tuottoon ja sen jakamiseen omistajille.

Tai no, kyllä Telia sen jakamispuolen osaa, mutta eipä se kovin pitkälle kanna bisneksen hapettuessa muilta osin, ja markkina tietää tämän varsin hyvin. Ei ole analyytikoille varmasti kovin vaikeaa piirtää negatiivista näkymää yhtiölle, kun tuloslaskelman ylärivin kasvu ei riitä kattamaan heikkouksia matkalla kohti alariviä.

8 tykkäystä

Lähinnä askarruttaa se, että eikö Telian kannattavuutta kuitenkin olisi melko suoraviivaisin toimenpitein mahdollista kohentaa esimerkiksi luopumalla kokonaan medialiiketoiminnasta sekä alentamalla osinkoa 25%-40%, ja käyttämällä kassavirtaa yhä enemmän velkojen maksuun, jotta korkomenot laskisivat tulevaisuudessa.

Yli kymmenen vuotta Teliaa ja Elisaa lähes yhtäjaksoisesti erilaisia määriä holdanneena sitä on aina saanut kauhistella ylihintaista Elisaa ja alihintaista Teliaa. Telian kuntoon saattamista moni on odotellut, yhä harvempi tuntuu siihen enää uskovan.

Osakkeenomistajana minua ei olisi haitannut ollenkaan jos Telia ei olisi ikinä lähtenyt Venäjän, Turkin yms markkinoille. Näiltä markinoilta kun päästiin pois niin seuraavaksi(?) piti ostaa mediatalo kun sillä alallahan kaikki tekee isoja voittoja (tai sitten ei). Viimeisimpänä(?) tylsän tasaista osinkovirtaa päätettiin vähentää myymällä mastoja, olemassa olevalla track recordilla pienikin positiivinen tuotto mastoliiketoiminnasta olisi parempi kuin uudet aluevaltaukset. (vanhoja saksan umts kauppoja en halua edes muistaa).

Telian toimista tulee monelta osin Fortum mieleen. Enään puuttuisi vähän reippaampi investointi johonkin mediataloon tms mikä sitten uhkaisi ajaa Telian konkurssiin minkä seurauksena valtiot tulisi pelastamaan yhtiön teleliiketoiminnan mikäli pitäisivät sitä turvallisuudelle yms kriittisenä.

16 tykkäystä

Ajatellaan hetken, että sinä (joka luet tätä) olisit Telian toimitusjohtaja. :slightly_smiling_face:

Mihin konkreettisiin toimenpiteisiin ryhtyisit kehittääksesi Telian kannattavuutta sekä palauttaaksesi osakkeenomistajien luottamuksen yhtiöön?

P.S. Kirjoitathan vastauksesi siten, että sen voisi vaikka Telian johto lukea. :slightly_smiling_face:

2 tykkäystä

Ainakin yrityskaupoissa kannattaisi enemmän miettiä, mitä sillä ostettavalla kohteella aikoo tehdä. Pienessä mittakaavassa joidenkin webhotelli-palveluiden ostamisen ja suuressa mittakaavassa jonkun Bonnierin tv-toiminnan kohdalla tulee väkisin mieleen, että firmoja ostetaan vain ostamisen ilosta, ja into kehitystyöhön päättyy siihen ostohetkeen, jos sitä koskaan on ollutkaan.

Toisaalta, kun edellä mainittiin mastojen myynnit, niin sitäkin voi kysyä, että kun niiden myyntituloja on käytetty (ylihintaisten) omien osakkeiden ostoon, niin onko noilla toimilla kasvatettu vai tuhottu omistaja-arvoa.

Mikä muuten on Telian liiketoiminnassa viimeinen suurempi siirto, jossa sitä omistaja-arvoa voi katsoa luodun lisää? Päinvastaisia esimerkkejä on helppo listata.

6 tykkäystä

En usko että syy on liikevaihdon kehitys. Telia on hieman supistunut viimeisen 10 vuoden aikana ja Elisa puolestaan hieman (3 % vuosittain) kasvanut. Suurempi tekijä on isot erot yhtiöiden nettomarginaalissa. Telialla 100 euron liikevaihdosta on jäänyt noin 4 euroa osakkeenomistajille viimeisen 10 vuoden aikana ja Elisalla vastaavasti 100 euron liikevaihdosta on jäänyt 16 euroa osakkeenomistajille. Kun tarkastellaan P/S -tunnuslukua, nettomarginaali on hyvä vastinpari sille.

Investoinnit ja liikevaihdon kasvu ei ole kuitenkaan ilmaista, eli yhtiöiden hyvyys riippuu ratkaisevasti siitä miten investoitu pääoma saadaan tuottamaan. Telialla ROIC (Return on Invested Capital) tunnusluku on ollut keskimäärin 3,35 % viimeisen 10 vuoden aikana ja Elisalla 14 %. Kun investoidun pääoman tuotto on pienempi kuin pääoman kustannus, yhtiö tuhoaa omistaja-arvoa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää että investoidun pääoman pitäisi tuottaa vähintään 8-10 %.

Näistä luvuista voidaan päätellä, että Telia on tehnyt kehnoja investointeja. Tarvitaan radikaaleja muutoksia kannattavuuden parantamiseksi jotta arvostuserot verrokkeihin kuten Elisaan kaventuisivat. Tämä voi tarkoittaa myös liikevaihdon supistumista, kun yhtiö keskittyisi kannattavimpiin liiketoimintoihin. Pelkän liikevaihdon kasvun tavoittelussa on nimittäin se ongelma, ettei se kerro oikein mitään liiketoimintojen kannattavuudesta.

13 tykkäystä

Minkälaisia plussia ja miinuksia näette Teliassa sijoittajan näkökulmasta? Minulle tulivat mieleen seuraavat:

Plussat

  • Telia aikoo luopuu Tanskan toiminnoistaan kohtuullisen hyvään hintaan.
  • Telian markkina-arvo on laskenut yhä lähemmäksi kohti Telian liikevaihtoa. Osake on liikevaihtoon verrattuna edullisempi kuin aikaisemmin. Toisaalta Telian P/S on edelleen korkeampi kuin esimerkiksi Deutsche Telekom:lla tai ATT:lla. Enää se ei ole kuitenkaan merkittävän kaukana niistä, ja mikäli Telian osakekurssi laskisi vielä merkittävästi, niin se saattaisi saavuttaa tason, jota joku jo saattaisi pitää edullisena.
  • Sähkön hinta on kehittynyt suotuisammin kuin aiemmin näytti.

Miinukset

  • riski tulosvaroituksesta
  • riski nykyisen osinkotason kestävyydestä
  • inflaation vaikutus kustannuksiin
  • vaikeudet TV & media liiketoiminnassa
  • suurehko nettovelka
  • korkokulujen kehitys tulevaisuudessa yleisen korkotason noustessa
  • Teliaan kohdistuva luottamus aikaisempien osakkeenomistajien osalta on saattanut kokea kolauksen, jonka vuoksi osa sijoittajista saattaa suhtautua osakkeeseen varovaisuudella tai pelolla.
16 tykkäystä

Kyllä me Teliaa hieman muutamaa kuukautta enemmän omistaneet tiedetään, että viimeiset vuodet ovat olleet pelkkää tekohengitystä…

4 tykkäystä

Inderesin Telian yhtiösivuilta [1] löysin seuraavat tiedot Telian tavoitehintaan ja riskitasoon liittyen:

Telia Inderesin näkemys
Tavoitehinta 29 SEK
Riskitaso Matala
Suositus Vähennä
Päivitetty 27.4.2023

Mikäli Telian osakekurssi kehittyisi jatkossa suotuisasti siten, että se saavuttaisi tavoitehinnan mukaisen tason 27.4.2024 mennessä, niin silloin osakekurssissa olisi nousuvaraa noin 19% nykytasoon (24,37 SEK) verrattuna. Lisäksi merkittävää tuottoa tulisi osingoista. Inderesin tavoitehinta näyttääkin nykyiseen osakekurssiin verrattuna varsin optimistiselta.

Olisi mukava kuulla @Joni_Gronqvist:n näkemys siitä, mitkä positiiviset ajurit saattaisivat nostaa Telian osakurssin tavoitehinnan mukaiselle tasolle 27.4.2024 mennessä. Lyhyellä tähtäimellä ainakin tulosvaroitusriskin realisoituminen saattaisi vaikuttaa osakkeeseen negatiivisestikin. Toisaalta Ako Capitalin (0,93%) ja Marshal Wacen (0,88%) lyhyeksimyyntipositioiden [2] mahdollinen sulkeminen saattaisi myös nostaa osakurssia, mikäli Telialla olisi jotain positiivista uutta kerrottavaa.

[1]Inderesin yhtiösivu Teliasta
[2] shortnordic.com, Telia

5 tykkäystä

Tämä on ns helppo. Lopetetaan media yhtiön leikkiminen, myydään suoratoisto ja muut kilkkeet pois ja focusoidaan uudelleen ihan vaan varmaksi ja vakaaksi teleoperaattoriksi ja tuotetaan näihin liittyviä palveluja. Jos carrier liiketoimintaa ei olisi myynti niin olisi melko jees, mutta minkäs teet.

4 tykkäystä

Etsin yhtiöiden sivuilta Telian, Elisan ja Telenorin kunkin yhtiön suurimman omistajan. Elisassa valtion omistusosuus näyttäisi vertailuryhmän pienimmältä.

Yhtiö Suurin omistaja Omistusosuus
Elisa Solidium 10,04%
Telia Swedish State 39,5%
Telenor Ministry of Trade, Industry and Fisheries 53,97%

Lähteet:
[1] Elisa omistajat
[2] Telia omistajat
[3] Telenor omistajat

10 tykkäystä

Elisa, DNA ja Telia sulkevat 3G verkkonsa [1], [2], [3]. Elisa on verkkojen sulkemisessa kilpailijoitansa edellä, kun taas Telia vasta aloittaa sulkemiseen liittyviä pilottejaan syksyllä.

Elisa on sulkenut osalla alueista 3G verkkonsa, ja nettisivujensa kartan mukaan viimeiset alueet suljettaisiin tämän vuoden lokakuussa. DNA sulkee 3G verkkonsa lokakuun ja tammikuun välillä. Telialla 3G verkon sulkeminen käynnistyy vuoden 2024 alussa. Tiedot on haettu operaattoreiden nettisivuilta 19.6.2023

Telian ja DNA yhteisverkon 3G-verkon sulkeminen Itä- ja Pohjois-Suomessa tapahtuu vuoden 2024 aikana. [2]

Elisa “Vuoden 2023 aikana 3G-verkko poistuu käytöstä vaiheittain.”
DNA “DNA sulkee 3G-verkkonsa kokonaan lokakuun 2023 ja tammikuun 2024 välillä.”
Telia “Aloitamme 3G-verkon sulkemisen syksyllä 2023 myöhemmin ilmoitettavilla piloteilla, ja varsinainen sulkeminen käynnistyy heti vuoden 2024 alussa.”

[1] Elisa, 3G verkon sulkeminen
[2] DNA, 3G verkon sulkeminen
[3] Telia, 3G verkon sulkeminen

6 tykkäystä

Elisan, Telian ja Telenorin henkilöstökuluissa näyttäisi olevan merkittäviä eroa, kun henkilöstökuluja vertaa liikevaihtoon.

Yhtiö Liikevaihto Henkilöstökulut % liikevaihdosta
Elisa 2 130 MEUR 394,8 MEUR 18,54 %
Telia 90 827 MSEK 14 206 MSEK 15,64 %
Telenor 98 953 MNOK 9 998 MNOK 10,10 %

Lähteet:
[1] Elisan vuosikatsaus 2022
[2] Telian vuosikatsaus 2022
[3] Telenorin vuosikatsaus 2022

5 tykkäystä

Q1 tulosjulkistuksen yhteydessä 26.4.2023 Telia toisti vuoden 2023 ohjeistuksensa. Yksi ohjeistuksen elementeistä on operatiivinen kassavirta (Structural part of Operational free cash flow). Ohjeistuksen mukaan se olisi 7-9 miljardia kruunua vuonna 2023.

Kokeillaan parviälyllä arvata Telian vuoden 2023 operatiivista vapaata kassavirtaa. Seuraava äänestys on teille, jotka olette seuranneet Teliaa, ja joilla on perusteltua näkemystä arvioida tulevaa kehitystä. Valitse kyselyssä lähin lukema, jonka arvioit toteutuvan vuonna 2023.

Structural part of Operational free cash flow - guestimate

  • 5,0 miljardia kruunua
  • 5,5 miljardia kruunua
  • 6,0 miljardia kruunua
  • 6,5 miljardia kruunua
  • 7,0 miljardia kruunua
  • 7,5 miljardia kruunua
  • 8,0 miljardia kruunua
  • 8,5 miljardia kruunua
  • 9,0 miljardia kruunua
  • 9,5 miljardia kruunua
  • 10 miljardia kruunua

0 äänestäjää

Mukavaa päivää! :slight_smile:

[1] Telia Company - Reports and presentations 2023

2 tykkäystä

Kokeilen tehdä pienen yksinkertaistetun DCF laskelman karkeasti yksinkertaistaen. Lasketaan DCF seuraavalla kaavalla, jossa D = diskontattu kassavirta, Fi = vapaa kassavirta vuodelle i ja r = diskonttauskorko

D = \sum_{i=1}^\infty \frac{F_i}{(1+r)^i}

Oletetaan nyt, että kassavirta kasvaa tasaisesti tietyn prosentin joka vuosi. Merkitään k = kassavirran vuotuinen kasvukorko.

F_i=F_1(1+k)^{i-1}

Yhdistetään nämä kaksi kaavaa:

D = \sum_{i=1}^\infty \frac{F_1(1+k)^{i-1}}{(1+r)^i}=\sum_{i=1}^\infty\frac{F_1}{1+k}\left(\frac{1+k}{1+r}\right)^i

Huomataan, että kyseessä on geometrisen sarjan summa [1], joka suppenee, kun |(1+k)/(1+r)| < 1. Tällöin summaksi saadaan:

D=\frac{F_1}{1+k}*\frac{1}{1-\frac{1+k}{1+r}}=\frac{F_1}{1+k}*\frac{1+r}{r-k}

Oletetaan nyt pessimistisen konservatiivisesti, että r = 8%, k = 0,5% ja F1=7 miljardia kruunua. Näillä oletuksilla D = 100 miljardia kruunua.

Telian päätöskurssi oli tänään 24,21 SEK, ja Telian osakkeiden lukumäärä 3 932 109 286. Tämänpäiväisellä päätöskurssilla markkina-arvo oli siten 95,2 miljardia kruunua.

Miten muokkaisit DCF laskelmaa tai oletuksia, jotta tulos olisi hieman lähempänä nykyistä markkina-arvoa?

[1] Geometric series, Wikipedia
[2] Historialliset kurssitiedot, Nasdaq

14 tykkäystä

Laittaisin kassavirran vuotuisen kasvun k = 0%.
Sillä saadaan D = 94,5 miljardia kruunua.

Yahoo financen mukaan 94,41 mrd, en osaa sanoa miten laskevat mutta läheltä liippaa :wink:

Tässä on Jonin ennakkokommentit, kun Telia julkistaa Q2-rapsansa.

elia Company julkaisee Q2-raporttinsa huomenna torstaina kello 8.00. Q2:lla odotamme liikevaihdon kasvaneen edelleen hyvin, vaikka hieman hidastuneen. Ennustamme tuloksen hieman kasvaneen kulusäästöjen tukemana ja inflaation sekä korkokulujen rajoittaneen tuloskasvua. Operatiivisesti yhtiö menee oikeaan suuntaan, mutta kuluvaan vuoteen liittyy näkemyksemme mukaan aikaisempaa enemmän epävarmuutta johtuen talouden epävarmuudesta, inflaatiosta ja korkomarkkinasta.

10 tykkäystä

Tällainen Tulos Telialla…

Second quarter summary

-Revenue increased 4.5% to SEK 23,297 million (22,293) and like for like, revenue increased 2.2%.

-Service revenue increased 4.0% to SEK 19,914 million (19,148) and like for like, service revenue increased 1.9%. For the Telco operations, service revenue increased 3.2% on a like for like basis.

-Adjusted EBITDA increased 1.2% to SEK 7,773 million (7,681) and like for like, adjusted EBITDA remained unchanged. For the Telco operations, adjusted EBITDA increased 4.7% on a like for like basis.

-Operating income decreased to SEK 2,245 million (2,831) and net income decreased to SEK 917 million (1,684).

-Operational free cash flow decreased to SEK -108 million (1,127) and the structural part of operational free cash flow decreased to SEK 745 million (1,543).

-Cash flow from operating activities decreased to SEK 4,750 million (5,571).

-The leverage ratio was 2.66x at the end of the quarter.

-The outlook for 2023 is unchanged.

First half year summary

-Revenue increased 5.1% to SEK 46,366 million (44,110) and like for like, revenue increased 3.0%.

-Service revenue increased 3.9% to SEK 39,358 million (37,886) and like for like, service revenue increased 1.9%. For the Telco operations, service revenue increased 2.8% on a like for like basis.

-Adjusted EBITDA increased 1.0% to SEK 15,031 million (14,883) and like for like, adjusted EBITDA decreased 0.4%. For the Telco operations, adjusted EBITDA increased 3.1% on a like for like basis.

-Operating income decreased to SEK 4,132 million (5,268) and net income decreased to SEK 1,655 million (2,770).

-Operational free cash flow decreased to SEK -3,734 million (3,290) and the structural part of operational free cash flow decreased to SEK 1,430 million (3,485).

-As announced on April 25, 2023, Telia Company signed a binding term sheet agreeing upon the key terms on which to sell 100% of its Danish operations and network assets to Norlys. Closing of the transaction is expected in the first quarter 2024, at the latest.

5 tykkäystä

Omat huomiot osarista: “Telkkari ja mainostulot murheenkryyninä. Vapaa kassavirta vuodelle ennustetaan nyt olemaan ohjeistuksen alemmalla puoliskolla (ohjeistus 7-9 B SEK). Velat tuntuu pysyvän hanskassa vain myymällä omaisuutta.” Haiskahtaa osingon leikkaukselta ja odotan negatiivista kurssireaktiota tänään.

7 tykkäystä