Inderesin kahvihuone (Osa 8)

Tämä ketju on jatkoa kommentille: Inderesin kahvihuone (Osa 7) - #10375 käyttäjältä kimsku.

Edellinen ketju:

Ohjeita:

3 tykkäystä

image

61 tykkäystä

Minä ehdotan (tämänkin) vuoden huonoimmaksi ketjuksi kurssireaktioiden ihmettely -ketjua. Mikään ei ole turhempaa kuin moinen “tänään tuli kruunan sijasta klaava” -tyrmistely. Jopa haitallista, kun nuoret sijoittajat luulevat että päivän tai vaikka viikon tahi kuukaudenkin kurssireaktioilla on mitään merkitystä minkään suhteen. Toki koko ketju on pystyssä siksi, etteivät yhtiöketjut täyttyisi moisesta hölynpölystä, mutta eikö oireiden sijaan olisi parempi pyrkiä hoitamaan sairautta? Kurssiliikkeiden pakonomainen seuraaminen on uhkapelaamiseen rinnastettavissa oleva riippuvuus, josta oikeasti kärsii moni ihminen. Jos nyt ei rahaa menettämällä niin vähintään aikaa, jonka voisi käyttää vaikka oman tai perheen hyvinvoinnin edistämiseen. Kuinka monta sataa tai tuhatta tuntia olen itsekin moiseen turhuuteen elämästäni tuhlannut, en halua edes laskea. Parempi kun tämän mahdollistamisen sijaan tulisi jokaiseen “kurssi laskenut xxx% yhyy jee” -viestiin vain saisi jonkun botin kertomaan, että lyhyellä aikavälillä pörssikurssien liikkeet ovat käytännössä sattumanvaraisia.

48 tykkäystä

Kauppalehden Unelmien salkku -kisan Inderesin liigan kärki:

Ja tässä on Veliosasto:

16 tykkäystä

Nyt kun vanhukset tappelee korona rokotuksista ja muutkin taudit pikkuhiljaa leviävät niin ajatukset siirtyivät afrikkalaiseen sikaruttoon,taitaa olla vain ajan kysymys milloin löytyy Suomesta ensimmäinen tapaus.Tuo on kokolailla isosti suomalaista sikataloutta ja mukana olevaa lihateollisuutta ravisuttava uhkakuva.Tuo tuli lähinnä mieleen kun viime viikolla kaverit yritti jallittaa yhtä villisikaa mutta karkas ja itselläkin nätit villisian torahampaat seinällä trofeena.Ruotsiinhan tuo jo levisi ja kolmelta pääilmansuunnalta painetta leviämiseen Suomen puolelle.Luultavimmin ihminen sen kuitenkin tuo jossain vaiheessa mukanaan,toki villisikakanta harva Suomessa kaakkois-suomea itärajan lähellä lukuunottamatta,auttaa sinänsä estämään taudin leviämistä mutta yksikin tapaus jo sekoittaa lihataloutta.

2 tykkäystä

Oliko tässä inderesin liigassa tarjolla inderes merchii palkintosijoille päässeille😁

1 tykkäys

Katoavaista on mainen kunnia

3 tykkäystä

Inderesin mukaan näköjään Sampo on joutunut tehokkaiden markkinoiden uhriksi, kun yhtiö on nyt oikein hinnoiteltu. Teoriassa oikeinhinnoiteltua osaketta varmaan pitäisi pitää, mutta Inden suositukset eivät siihen taivu. Toki jos halutaan markkinoita parempaa tuottoa, niin sitten varmaan tuo vähennä soveltuu.

1 tykkäys

Itse henkilökohtaisesti pidän Kurssien Ihmettely -ketjua jonkinlaisena pulssi-ketjuna. Monesti näkee myös pikaselityksen kurssimuutoksille jos ei vaikka itse ole ehtinyt katsella kursseja ko. päivänä ja on siellä huumoria/kohtalontovereitakin mukana.

Ei toki faktantäytteisin ketju, mutta ei kaikkien tarvitse ollakkaan.

Inderesin foorumilla voi muuten vaimentaa ketjun ja sitten se on poissa silmistä ja poissa mielestä. Suosittelen hermovapaampana optiona, mitä katsella mielensäpahoittajana “vuoden surkeimpia ketjuja”.

43 tykkäystä

Viihdyttävää otsikointia by IS:

Raju ripulikaaos Ruotsissa – nyt puhuu Raymond Paska

14 tykkäystä

Mielestäni ketju on olennaisen tärkeä. Ketju on toki nollasisältöinen, mutta sijoituskeskustelu pyörii jatkuvasti kurssien kehityksen ympärillä. Nyt tätä suhteellisen tyhjänpäiväistä hintaan eikä arvoon perustuvaa keskustelua voidaan aktiivisesti ohjata yhteen ketjuun. Muutenhan kursseja ihmeteltäisiin muissa ketjuissa. Ei tuota oikein voi sijoituskeskustelusta poistaa.

Itseä ei haittaa, jos joku välillä fiilistelee kurssinousua tai joskus ihmettelee droppia. Syyllistyn tähän itsekin. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen luo kuitenkin yhteisöllisyyttä. Kyllä kaikilta menee välillä jotain yhtiöitä liikuttavia asioita ohi, niin hyvä, että ei yhtiöketjuun laitella noita “miksi yhtiö tänään -5 %?”. Yleisesti sanoisin, että kahvihuoneen ja politiikka-ketjun ohella tärkeimpiä ketjuja muiden ketjujen ja varsinkin yhtiöketjujen siistinä pitämisen kannalta.

22 tykkäystä

Näin sen ylläpitokin näkee. On helpompi ohjata kurssiliikeihmettelyiden loputon tulva yhteen ketjuun, kuin yrittää oikoa kyselyitä sadoissa eri yhtiöketjuissa. Sama juurikin politiikassa yms.

Tuo aiemmin mainittu bottiajatus on kyllä hauska. Onhan Inderesillä myös tärkeä koulutuksellinen valistustehtävä mitä suomalaisten sijoitusosaamiseen tulee. Toisaalta emme ole täysi hyvinvointivaltiokaan, ja ihan loputtomasti ei voi jokaista sijoittajaa yrittää turvaverkottaa jos hän toistuvasti ajautuu ihmettelemään osakekurssien liikkeitä. :smiley:

29 tykkäystä

Muutama optimismia ruokkiva kuvaaja Kahvihuoneeseen näin yli 2 vuotta kestäneen karhumarkkinan ja harmaan marraskuun keskellä piristämään.

Sitä ei uskoisi välttämättä Suomen talouskeskustelusta, mutta maailmalla BKT per capita on 24 kertaistunut viimeisen 60 vuoden aikana. Alle 500 dollarista per nuppi yli 12 000 dollariin per nuppi, vaikka samalla maailman väkilukukin on paisunut.

Lapsikuolleisuus eli alle viisi vuotiaiden kuolemat ovat puolittuneet viimeisen 30 vuoden aikana. Paljon on vielä tehtävää, mutta suunta on oikea ja tämä kertoo elintason noususta ja terveydenhuollon kehityksestä.

Monet muutkin vitsaukset kuten HIV-kuolleisuus yms. ovat kääntyneet laskuun.

Helsingin pörssi on pitkän aikavälin (1900-2022) kokonaisreaalituottoja (inflaatio huomioitu, osingot uudelleensijoitettu) katsoen maailman 8. paras pörssi. Viimeisen vuoden heikko performanssi ei vielä tee Hesulista maailman huonointa pörssiä. :slight_smile:

45 tykkäystä

Voitko kertoo mikä osake lähtee seuraavaks ylöspäin, kun näyttää olevan kristallipallo kirkkaana?
image

7 tykkäystä

“Nothing changes sentiment like price”

Oliko @Verneri_Pulkkinen vielä tekeillä samanmuotoista kyselyä Suomesta? Ei varmaan ihan samanlaista muutosta havaittavissa pölhexin mörnimisen osalta?

4 tykkäystä

Tähän ei sitä tarvittu. Jos isot pojat eilen osti Kempiltä 100 miljoonalla tuohon osakekohtaiseen hintaan, yllättäen markkina katsoo sen kovaksi signaaliksi osakkeen arvosta ja matkii sitä…

Nyt äkkiä hakkaamaan sitä ostonappia isojen poikien peesissä? :upside_down_face:

Tein vuosia kyselyä mutta se seurasi lähes prikuulleen pörssin kehitystä joten sitten lopetin.

Jokin automaattinen kysely Inderesin etusivulle olisi makea @Miikka_Laitila, tästä on kait joskus ollut puhettakin. :smiley:

15 tykkäystä

Hyvin tuntuu kurssi laskevan. Saisko mitenkään ‘myy’ suosituksen niin pääsisi kauhomaan kaksin käsin? :face_holding_back_tears:

5 tykkäystä

Olen tätä miettinyt pitkään, mutta onnistunut tähän saakka pitämään mölyt mahassani. Nyt muutamissa yhtiöissä tapahtuneiden analyytikkovaihdosten jälkeen näen @Thomas_Westerholm :ia entistä useammin, joten en pysty enää patoamaan tätä kysymystä. Tuleeko teillä muillakin hänestä Chistopher Walken -vibat? :smile: :blush: :heart_hands:

26 tykkäystä
8 tykkäystä