Alokas haastattelee

Tämä haastattelu siirtyy perjantaille 15.9., mun sähläilyjeni takia, koska minä ymmärsin väärin yhden jutun. Anteeksi siitä! Ei haastateltavan vika, vaan olin itse sählännyt.

Ensi viikolla olisi vuorossa indeläinen, jota on sanottu mm. fiksuksi ja sivistyneeksi. Hänen erilaisia erinomaisia juttuja on kehuttu ja myös hänen esiintymistaitojaan. :slight_smile:

Ensi viikolla lisäilen ehkä paria jo omistamani yhtiön osakkeita salkkuuni…

Rauhallista sunnuntaitaa kaikille! :slight_smile:

19 tykkäystä

50. Antti Järvenpää

Sivistynyt, taitava puhumaan ja kirjoittamaan… nämä seikat tulevat itselleni ensimmäisenä mieleen Antista, eli hänestä puhutaessa puhutaan erinomaisesta esiintyjästä ja sisällöntuottajasta. Pidän erityisesti Antin artikkeleista, koska ne ovat kirjoitettu aina todella kiinnostavasti ja ymmärrettävästi sekä niissä korostuu Antin journalistinen ammattitaito.

Sijoittajana en kovin tarkkaan tiedä millainen Antti on, mutta huomaan Antilla olevan aika laaja ymmärrys ja tietämys asioista, lisäksi hänen kirjoituksiaan lukiessa ja videoita katsoessa tulee hyvin vahvasti olo, että hän on perillä aika hyvin myös talouden makrokuvioista, eli en ollenkaan ihmettele, miksi juuri hän esiintyy sivistyneen ekonomistimme @Marianne_Palmu:n kanssa.

Antti vaikuttaa tyyppinä sellaiselta, että hiljalleen järkevästi fiksuin analyyttisin askelin hoitaa salkkuaan eikä välitä, mitä muut tekevät, vaan hän menee eteenpäin varmasti faktaperustein. Tätä kirjoittaessani en ole vielä saanut Antin vastauksia, joten mielenkiinnolla odotan, että vastaako hänen vastauksensa ajatuksiani. :slight_smile:


1. Kerro kolmellakymmenellä sanalla, kuka sinä olet.

Antti Järvenpää, 30 v, maalaisjärkeen ja nuukailuun taipuva aviomies ja isä Seinäjoelta. Moni kysyy aina, kuinka pitkä olen, niin kerrotaan se nyt tässä: 199 cm.

2. Kerro kolme asiaa, mitä foorumilaiset eivät sinusta tiedä.

1 Pelasin aikoinaan lentopalloa nuorten maajoukkueessa asti. Se oli itselleni kuin puoli elämää, mutta pelit loppuivat toistuviin polvivaivoihin armeija-aikaan, eivätkä koivet edelleenkään terveet ole. Useampi pelikaveri on pelannut sittemmin miesten maajoukkueessa ja ulkomailla ammatikseen.

2 Olen suuri Selviytyjät-fani. Ei taida olla yhtään kautta, mitä en kilpailun jenkkiversiosta ole nähnyt. Olisi hienoa päästä kokemaan itse kilpailu. Luulenpa, että pelaajana olisin kuin Sami Helenius, lempeä ja luotettava jätti, joka vertyy sitä mukaa, kun pelit kovenevat.

3 Tykkään grilliruosta. Onneksi Seinäjoella on tukeva grillikulttuuri. Luulen, että asukaslukuun suhteutettuna kaupungissa on eniten grillejä koko Suomessa. Moni tietää Samburgerin, mutta suosittelen käymään Nopos Grillillä. Seinäjoen paras grilli.

3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on? Mitään sijoittamiseen viittavaa ei saa sanoa.

Kulutan podcasteja ja muita audiosisältöjä, kuten äänikirjoja, päivittäin usein vähintään 2 tunnin edestä. Käytännössä aina urheilemisen, kotitöiden ja työmatkojen yhteydessä. Podcasteista mainittakoon vaikkapa Puheenaihe, Futucast ja Tiedetrippi, joista viimeisin on ollut yhtenä innoittajana Antilla on Asiaa -konseptissa. Kaikki näistä käsittelevät tavalla tai toisella yhteiskunnallisia ilmiöitä, historiaa ja politiikkaa, jotka ovat aina kiinnostaneet itseäni. Lisäksi Yle Areenasta viikottain kuulokkeisiin tarttuu yksi tai useampi Uutispodcast, Maailmanpolitiikan arkipäivää ja Ykkösaamu.

Podcasteista haluan mainita vielä erikseen Aki Linnanahde Talk Shown. Aki on täysin suvereeni haastattelija. Käsittämättömän ammattitaitoinen ote tekemiseen ja kyky kuljettaa haastattelua. Häneltä voisin oppia vaikka ja mitä.

Politiikkaa seuraan suhteellisen aktiivisesti, joskin huomattavasti aiempaa vähemmän. Alun alkaen kiinnostukseni taloutta kohtaan heräsi juuri politiikan seuraamisen kautta, ja kun oli aika miettiä opiskelupaikkaa lukiosta eteenpäin, oli selvää, että päädyn lukemaan joko politiikan tutkimusta tai taloustiedettä. Kumpaakin tuli lopulta opiskeltua. Luen ja kuuntelen kirjoja niin paljon kuin mahdollista. Tietokirjat tapaan lukea, Ilkka Remeksen ja muut romaanit kuunnella, kuten useimmat elämänkerratkin. Lukeminen on hyvä tapa rauhoittua ja saada mietteet muualla. Tällä hetkellä kuuntelen Helena Immosen romaania Operaatio Punainen Kettu ja luen Malcolm Gladwellin teosta Leimahduspiste.

Urheilu on edelleen lähellä sydäntä. Kuntoa pidän yllä tyypilliseen tapaan lenkkeilemällä ja punttisalilla, ja kunhan jälkikasvu vielä kasvaa, juniorivalmennus vie aivan varmasti mennessään.

4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

Olen tehokkaimmilani aamuisin ja tykkään herätä aikaisin. Ensimmäiseksi keitän kahvit ja plärään lehdet. Entisenä toimittajana suosin vanhaa kunnon printtilehteä, nykyisin tosin luen printin usein näköislehtenä. Printissä uutisilla on selkeä painoarvo ja tärkeysjärjestys, otsikko ja ingressi avaavat, mistä on jutussa kyse, ja virkkeet ovat terävämpiä, mikä säästää lukijan aikaa. Kirjoittajalta se vaatii enemmän. Arvostan tiiviistä ilmaisua. Jutut ovat nykyään liian pitkiä.

Yleensä kotona muut vielä nukkuvat töihin lähtiessäni. Aloitan työpäivän usein melko varhain, ellen urheile aamulla, ja illat pyrin viettämään läheisteni kanssa ja siksikin lenkki tai puntti sopivat aamuun.

Töissä valtaosa päivästä kuluu usein sisällöntuotannon parissa tai taustatyössä sitä varten. Aivan viime aikoina olen työstänyt uutta minisarjaa nimeltä Suomen ikimuistoisimmat bisnesmokat, joka tullaan julkaisemaan tässä syksyn aikana.

Illat ovat pyhitetty perheelle. Vieraillaan mummolassa, käydään leikkipuistossa, vaunulenkillä tai kirjastossa. Itselleni ei kuusihenkisen perheen lapsena ehditty useinkaan lukea, minkä koen tärkeäksi muuttaa oman jälkikasvuni kanssa. Ilokseni meillä lukuintoa riittää enemmän kuin isä aina jaksaisi.

Kunnioitan unta. 8 tunnin breikki täytyy saada. Olisi tavatonta, että kello 22 jälkeen Järvenpäällä olisi vielä valot päällä.

5. Kuvailetko lyhyesti millainen olet sijoittajana?

Lyhyesti kuvattuna 80/20-sijoittaja. Käytännössä yhdistän osakepoimintaa ja indeksisijoittamista, ja näistä osakepoiminnalla on tällä hetkellä suurempi merkitys. Yksin työn vuoksi siihen pitäisi olla hyvät edellytykset, ja tässä elämänvaiheessa osakepoiminta puhuttelee enemmän. Mikään ei estä sitä, että osat vaihtuisivat myöhemmin ja suurempi osa varoista alkaisi ohjautua passiivisemmin indeksien kautta pörssiin.

6. Voisitko lyhyesti avata millainen sijoitushistoria sinulla on?

Aloin sijoittaa sattumalta noin 10 vuotta sitten lukioiässä kaverini kerrottua sijoituksistaan Seligsonin rahastoihin. Kotona meillä ei sijoittamisesta koskaan oltu puhuttu, säästämisestä kylläkin, eikä se itselleni mitään rakkautta ensisilmäyksellä ollut muutenkaan. Kurssien vahtaaminen ja suunnan arvailu eivät tahtoneet innostaa, ja koska luulin sijoittamisen olevan lähinnä sitä, annoin olla. Olin tietysti täysin väärässä, mitä tuli sijoittamisen oikean laidan ja kurssien arvailun suhteen. Onneksi ymmärsin sen suhteellisen nopeasti.

Yhtä kaikki ensimmäiset vuodet olivat passiivista tekemistä. Kuukausisäästöt indeksi-ETF-pohjalta kyllä tikittivät, mutta suuri osa säästöistä odotti pankkitilillä parempaa hetkeä aktivoitumiseen. Oikeastaan se koitti vasta koronan myötä, jolloin sijoittamisesta oli ehtinyt tulla jo osa arkea Inderesin ja työn myötä.

7. Mitä sellaista teet yhteisötiimissä, joka ei näy ulospäin meille “normifoorumilaisille”?

Valtaosa yhteisön rakentajan työstä on varmasti näkyvää, mutta toki sitä "näkymätöntäkin” tekemistä löytyy, kun aika monessa sisäisessä aihiossa tulee häärättyä osallisena tai eteenpäin viejänä, kuten Premiumin ja palvelun kehityksessä.

8. Miten työsi Inderesillä on vaikuttanut sinuun sijoittajana?

Inderesillä osakepoiminnan merkitys on alkanut selvästi korostua, ja työn myötä olen nykyisin enemmän osakepoimija kuin indeksisijoittaja.

En ole koskaan ollut erityisen innokas kaupankävijä, tai kurssimuutosten perään vahtaaja, ja Inderesillä höntyilyä on sitäkin vähää vähemmän.

9. Miitä salkkusi näyttää? Mitkä ovat kolme suurinta omistustasi ja miksi?

Kun Inderesiä ei lasketa, suurimmat omistukset ovat Incap, Boreo ja Qt. Yksittäisiä osakkeita salkussa on 14 ja rahastoja/ETF:iä kymmenkunta. Ideaalissa tilanteessa salkusta vajaat 80 % on sijoitettuna yksittäisiin osakkeisiin ja vajaat 20 % kv-rahastoihin/ETF:iin. Käteispainolle en ole asettanut sen tarkempaa tavoitetasoa, vaan se elää ajassa.

Miksi Incap, Boreo ja Qt ovat sitten suurimmat omistukset? Uskon, että jokainen näistä yhtiöistä pystyy allokoimaan pääomia korkeammalla tuotto-odotuksella kuin minä ja kasvamaan kilpailuetujensa turvin. Lisäksi erityisesti Incapissa ja Boreossa pidän yhtiöistä välittyvästä ihmisläheisestä, yritteliäästä ja eteenpäin pyrkivästä kulttuurista.

10. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi askel askeleelta?

1 Ellen ala hölmöillä, sijoitan vain yhtiöihin, joilla on jo näytöt hyvästä pääoman tuotosta ja kasvusta ja mahdollisuudet kasvaa edelleen vielä selvästi. Tällaiset tapaukset Helsingin pörssissä ovat melko harvassa ja “kaikkien tiedossa”.

Edellä ilmi tulleiden suurimpien omistusteni lisäksi katson, että vaatimuksen täyttävät enemmän tai vähemmän esimerkiksi Harvia, Remedy, Talenom, Puuilo, Revenio, Gofore, Admicom…

2 Pyrin seuraamaan edellä valikoituneen yhtiöryhmän kehitystä mahdollisimman laaja-alaisesti ja hyödyntämään tilaisuudet, kun niitä aukeaa.

Koska ainakin toistaiseksi a) keskityn osakepoiminnassa lähinnä Helsingin pörssiin, b) itselleni potentiaalisten yhtiöiden lukumäärä on verrattain pieni ja c) hyviä tilaisuuksia aukeaa harvoin, sijoitustyyli on passiivis-aggressiivinen. Valtaosa ajasta ei tehdä mitään, ja sitten kun tehdään, tehdään.

3 Useimmiten aktiivisinta aikaa ovat juuri nykyisen kaltaiset tilanteet, joissa sentimentti on hapan ja indeksin tasolla katsottuna pörssi historiaan nähden houkuttelevasti hinnoiteltu. Tällöin alan plärätä yhtiöjoukkoa tarkemmin, tehdä screenauksia niillä ja pohtia, mitkä tarjoaisivat parhaimman tuotto-riski-suhteen.

En hirveästi käytä Exceliä, mutta sen verran kuitenkin, että teen oletukset, mitä pääoman tuotto ja tuloskasvu voisivat valistuneen arvauksen ja mutuilun pohjalta olla, ja lyön nämä hyvin yksinkertaiseen malliini, jossa tärkeimmät muuttujat ovat pääoman tuotto ja tuloskasvu.

4 Ennen varsinaista sijoituspäätöstä tapaan vielä pläräilllä yhtiöstä läpi viimeaikaiset analyysit, johdon haastattelut, sijoittajasivut ja Foorumi-ketjun. Lisäksi teen itselleni vielä uudelleen selväksi ja vahvistukseksi yhtiön arvoajurit ja riskitekijät, joista saan suuntaviivat myös omistuksen kehityksen seurantaan ja voin ikään kuin lukea osavuosikatsaukset niiden kautta. Näin teen niissäkin tapauksissa, että omistan yhtiötä valmiiksi entuudestaan.

5 Ostot pyrin hajauttamaan aina ajallisesti. Myynneistä kokemukset ovat niin harvassa, että niissä käytäntöä ei käytännössä vielä syntynyt.

11. Analysoi nämä kolme osaketta 30 sanalla per yhtiö ja analysoi myös PYN Elite 50 sanalla.

- Kesko

Päivittäintavarakaupasta puhutaan paljon, mutta sijoituskeissi rakentuu rakentamisen ja talotekniikan ja siellä ammattimaisen kaupan (B2B) kasvuun. Mikko Helanderin seuraajalla tulee olemaan suuret saappaat täytettäviksi. Voiko parempaa esimerkkiä olla yritysjohdon merkityksestä yhtiön menestyksessä?

- Qt

Huomattava omistus omassa salkussani ja samaan aikaan se, jonka tunnen kaikkein heikoimmin. Nukun silti hyvin. Qt:ssa kaikki on mahdollista.

- Sampo

Vakuuttavan tylsä, tai niin Sammon ainakin nykyisin pitäisi olla. Aina ei niin ole ollut. Ifin tekemiseen sen suurempia kysymysmerkkejä on vaikea liittää. Kun vielä Topdanmark saataisiin 100 % messiin, Sammon taonta olisi valmis. Jos ”maailman parhaalta vakuutussektorilta” haluaa yhtä yhtiötä omistaa, se on Sampo.

+ PYN Elite

Petri Deryng kaiken A ja O. Miten muuten PYNiä voisi analysoida? En sijoita aktiivisesti hallinnoituihin rahastoihin, mutta myönnän kyllä harkinneeni PYNiä.

12. Mitkä ovat tärkeimpiä tietolähteitäsi makrotalouden seuraamisessa? Mitään Inderesin materiaaleja ei saa mainita. Koetko siitä olevan hyötyä isosti, että hallitset aika hyvin makrotalouteen liittyvät asiat?

Kun Inderes jätetään mainitsematta, niin ehdottomasti Twitteristä tai X:stä tulee eniten havaintoja poimittua. Ehdottomiin suosikkeihin siellä kuuluu MacroAlf, jonka sisällöstä tosin valtaosa on nykyisin maksullista ja sen myötä hänen poiminnat jääneet vähemmälle. X:n lisäksi seuraan tavanomaista tarkemmin Nordean sisältöjä, oli sitten kyse pocasteista tai kirjoituksista. Kommentaattoreista täytyy Suomesta mainita Nordean Jan von Gerich ja OP:n Jari Hännikäinen. Kumpikin tekee erittäin ansiokasta työtä. OP:n Jussi Hyödyn ajatuksenvirtaa tapaan myös kuunnella.

Taloustiede oli tosiaan pääaineeni kauppakorkeassa, mutta en koe saaneeni siitä merkittävästi hyötyä sijoittamiseen, koska opiskelu oli valtaosin hyvin teoreettista. Luulen, että opinnot pikemminkin jarruttivat aikoinaan sijoittamista, kun keskuspankkien tekeminen oli niin ”epätavanomaista” ja sitä vain odotti, että kohta pamahtaa. Keskityn mieluummin siis yhtiöihin enkä ylimieti taloutta.

13. Mitkä sektorit tällä hetkellä kiinnostavat ja mitkä vastaavasti enemmän huolestuttavat?

It-palvelusektoria en tuntenut lähes lainkaan, kun tulin Inderesille, ja männä vuosina meno oli melkeinpä kaikilla alan yhtiöillä sitä luokkaa, että oli vaikea nähdä, mikä hyvästä kehityksestä oli omaa ansiota ja mikä ei. Markkinatilanteen heikentyminen ja -dynamiikan muutos muuttavat nyt tilannetta, ja tässä uskon Goforen olevan vahvoilla. Sijoittajana sitä toivoisi näkevän, että asiakashintoihin pystyttäisiin viemään enemmän hinnankorotuksia, mikä sektorilla on ollut aina vaikeaa, vaikka kysyntää on.

Rakennussektorin tilanteesta kannattaa pelkästään Suomen talouden vuoksi olla kiinnostunut ja huolestunut. Vastaahan se merkittävää osuutta BKT:sta ja työllisten määrästä. Vaikuttaisi vahvasti siltä, että tämä ja ensi vuosi tulevat olemaan tällä suunnalla erittäin synkät ja käänne voitaisiin nähdä 2025. Sijoituskohteena sektori on ollut pahemmista päästä siitä saakka, mitä itse muistan. Hyvissäkin suhdanteissa on sössitty urakalla, eikä työn tuottavuus ole alalla käsittääkseni juurikaan kasvanut vuosikausiin.

Voi hyvin olla, että tässä synkistelyssä olisi hyvä aika lähteä etsimään sektorilta “arvoa”, mutta koska olen itse todistanut useammin kuin kerran mokanneeni käännetapauksissa ja Admicomin kautta joka tapauksessa salkussani on altistusta sektoriin, jätän välistä.

14. Mikä yhteisötiimin aikaansaannoksista ansaitsisi enemmän huomiota ja miksi? (saa mainostaa!)

Kyllähän yhteisötiimi on ollut keskeinen osa Inderesin menestystä ja merkittävä erottava tekijä suhteessa muihin analyysia tuottaviin tahoihin. Välttämättä tätä ei aina huomioida meillä Inderesillä sisäisestikään, ja se, että hommat näyttävät ”helpoilta” tai ”kivoilta”, kuvastaa mielestäni hyvin tekijöiden ammattitaitoa.

Yhteisötiimillä on Inderesillä sisäisestikin tärkeä rooli hyvän yhteishengen ylläpitäjänä, ja monet tiimistä tekevät elintärkeää työtä läpi organisaation, kuten Erno esimerkiksi. Meillä on mainioita työelämän generalisteja.
(@Erno_Hilvenius, sut mainittu muutamaan kertaan täs haastattelus t. Alokas)

15. Pikakysymyksiä:

a. Kuka on Inderesin paras makrotalouden tietäjä Mariannen jälkeen?

Verneri. Vepu pystyy ottamaan järjettömän nopeasti suuria kokonaisuuksia haltuun ja sanoittamaan sen maalaisjärkeen käyväksi.

b. Kuka Inderesillä olisi paras analysoimaan Hyzonin? Entä Bitcoinin?

Antti S. pystyy Inderesillä ainoana hallitsemaan biotekkifirmat, niin miksei myös Hyzonin. Erno taas tunnistaa trendit aina ennen muita ja bitcoinissakin hän on pulssilla. Ernoon voimme luottaa tässäkin.

c. Saat valita kaksi foorumilaista hoitamaan salkkuasi neljäksi vuodeksi, ketkä valitsisit ja miksi?

En usko, että salkullani kovinkaan huonosti menisi, jos Pohjolan Eka suostuisi ottamaan osan siitä hoidettavakseen seuraaviksi vuosiksi ja poimimaan sinne vaikka tulevat multibäggerit rakennussektorilta, mihin en itse kuvittele pystyväni. Pohjolan Ekan tekemisestä huokuu vuosien aikana hioutunut kokemus ja hänellä on kyky haastaa uskottavasti konsensuksen ”faktat”.

Maurin omistukset vaikuttavat risteävän hyvin omieni kanssa, ja koska en halua salkkuani laitettavan täysin uuteen uskoon, Mauri vahtisi nykyisiä omistuksiani ja tietäisi, milloin on aika ostaa lisää.

(bingaan teiät, koska teiät o mainittu @Antti_Siltanen, @Mauri, @Pohjolan_Eka ja @Verneri_Pulkkinen t.Alokas)

d. Foorumin top3 -ketjut?

Alokas haastattelee, Pörssien suunta ja Kahvihuone

16. Mikä on ollut sijoitushistoriasi suurin onnistuminen ja mitä opit siitä?

Suurimpana onnistumisena pidän niinkin yksinkertaistaa seikkaa kuin aloittaminen. Se oli silkkaa sattumaa, kuten aiemmin kerroin, ja sattumalla on elämässä suuri merkitys.

17. Miten sinä olet hyötynyt tai/ja nauttinut sijoittamisen tuomasta vauraudesta?

Toistaiseksi olen lähinnä sijoittanut säästöni ja antanut koron kasvaa korolle. Ja niin on tarkoitus tehdä edessäpäinkin. Mutta sijoittamisen kautta syntynyt pieni vauraus on ehdottomasti antanut henkistä rauhaa rahan suhteen, kun tietää, että huonon päivän varalle löytyy tarvittaessa puskuria.

Olen äärimmäisen pihi, mutta kaikkea ei tarvitse yrittää säästää, ja investoiminen itseensä ja omaan perheeseen on tärkeää. Vuosi sitten syntyneen tyttömme myötä olenkin jonkin verran löysännyt rahanyörejä arjessa.

18. Mikä Inderesillä työskentelyssä on parasta ja miksi?

Olen sanonut usein, että työyhteisö oli suurin syy siihen, miksi halusin töihin Inderesille. Olen aina pitänyt tärkeänä, oli sitten kyse urheilusta, opiskelusta tai työstä, että vierellä olevat ovat sinua tekemisessä edellä. Asetelma antaa valtavasti boostia kehitykseen.

Muistan hyvin urheilusta, kun aloin pelata 1991-syntyneiden eli itseäni 2 vuotta vanhempien kanssa ja olin alussa todella paljon muita jäljessä. Mutta paria vuotta myöhemmin pelasin 1991-syntyneiden nuorten maajoukkueessa. Kehitystä tapahtuu, vaikka sitä ei aina heti itse huomaisikaan.

19. Onko sinulla antaa vinkkejä Alokkaalle, miten Alokkaasta voisi tulla parempi sisällöntuottaja?

Mitä enemmän tekee, sitä enemmän oppii. Tubettaja Roni Back kertoi jossain hyvin, miten hän aivan alussa teki kolme videota päivässä ja oppi niin nopeasti, mikä toimii ja mikä ei. Koen, että itsekin pitäisi uskaltaa kokeilla ja tehdä enemmän, mutta usein sitä pysyy lestissään, mitä en suosittele. Sisällöntuotannossa pitää uskaltaa kokeilla.

20. Mistä haluat erityisesti kiittää foorumilaisia?

Foorumi on kehittynyt viime vuosina aivan valtavasti ja on olennainen osa Inderesin menestystä. Kiitos siis kaikille, kirjoittajille, lukijoille, tykkääjille ja liputtajille, jotka olette tehneet Foorumista sellaisen kuin se on.


Kiitos Antti, et pettänyt vastauksillani odotuksiani!

Kuten vastauksista huomasitte, niin Antti on sivistynyt ja laaja-alaisesti asioita seuraava kaveri. Sijoittajien ja muidenkin ihmisten kannattaisi ehkä yleisesti ottaen lukea ja seurata maailmaa laajasti edes jonkin verran, koska hyvä yleissivistys tukee monessa kohtaa elämässä. Harvemmin sivistynyt ihminen on mustavalkoinen ääripää, vaan sivistynyt osaa katsoa asioita laajasta eri näkökulmista ja suhteellisen objetkiivisesti, eli kyllä se sivistys tukee sijoitustoiminnassakin.

Antin ajatuksissa ja tekemisessä tuntuu vaikuttavan se, että hän on pitkäjänteinen. :muscle:Usein minäkin kuvittelen olevani, mutta usein se unohtuu dramaattisissa pörssikäänteissä. :smiley:

Kiitoksia ja mukavaa viikonloppua! :slight_smile:


EDIT:

Tässä on tältä päivältä tuoretta todistetta Antin ammattitaidosta. :slight_smile:

91 tykkäystä

No niin… Antin vastaukset olivat niin hyviä kuin saattoi odottaa.

Ensi viikolla on vuorossa radiosta tuttu tyyppi. Sitten saan tässä kuussa vastaukset eräältä sijoitusmaailman konkarilta ja tässä syksyllä tulee haastateltavaksi paljon niin indeläisiä kuin foorumilaisiakin.

Taisin parhaimmillani olla indeksiä johdossa tänä vuonna noin 17 pinnaa, mutta nyt eroa on ehkä 8-9 pinnaa ja indeksi näyttää ottavan mua kiinni kovaa tahtia. :grimacing: Tässä kuussa ehkä yks lisäys vielä ja ens kuussa pari, mutta katsotaan.

Kiitoksia lukijoille, tykkääjille, haastattelua jakaneille, palautteenantajille ja haastateltaville + rentoa perjantain jatkoa! :sunglasses:

23 tykkäystä

Pieni muutos taas, radiosta tutun kaverin haastattelu ei ole vielä tällä viikolla, vaan ensi viikolla - hyvää kannattaa odottaa. :slight_smile:

Tämän viikon perjantaina haastateltavakseni on päätynyt henkilö, jota en itsekään vielä kovin hyvin tunne, mutta olen saanut kuulla hänestä kehuja. Tämän haastattelun myötä hän tulee itsellenikin paremmin tutuksi.

Tiedossa syksyllä ison salkun omaavia, lyytikoita, foorumilaisia jne.

Mukavaa alkanutta sijoitusviikkoa! :slight_smile:

9 tykkäystä

51. Sara Antonacci

Sara vaikuttaa oikein miellyttävältä, sivistyneeltä ja viisaalta ihmiseltä, mutta hänen kanssaan ei olla vielä ehditty juurikaan juttelemaan, koska hän on niin uusi työntekijä, joten pyysin parilta inderesiläiseltä analyysit hänestä:

@Marianne_Palmu:
“Mielestäni Sara on loistava lisä tiimiimme, koska hän on oiva yhdistelmä lakinaista ja sijoittajaa: tiettyä jämptiyttä, mutta samalla uteliaisuutta uuteen. Odotan innolla yhteistyötä hänen kanssaan :)”

@Tomi_Valkeajarvi:
“Sara on todella mukava ja valmis tarttumaan heti uusii haasteisiin. Hänestä huokuu innostus sijoittamista kohtaan ja hän ihastuttikin monia mainitessaan Charlie Mungerin sijoitusmaailman esikuvakseen. Myös AGM-tiimi saa hänestä ison vahvistuksen.”

Olen kuullut myös muiltakin kehuja hänestä, joten onneksi olkoon Inderesille hyvästä rekrystä! :sunglasses:

1. Kerro kolmellakymmenellä sanalla, kuka sinä olet.

Sara, 28 vuotta. Kotoisin Vantaalta ja siellä asustan edelleen. Koulutukseltani olen oikeustieteen maisteri.Työelämässä olen ehtinyt tehdä kaikenlaista, mutta nyt viimeisimmäksi aloitin Inderesillä sekä yhteisö- että yhtiökokoustiimissä viime viikon maanantaina. :smiley:

2. Kerro kolme asiaa, mitä foorumilaiset eivät sinusta tiedä.

  1. Olen 50% suomalainen ja 50% italialainen. Olen asunut Suomessa koko ikäni, mutta minulla on Italiassa jonkun verran sukua. Lapsena Italiassa tuli käytyä vuosittain. Nyt aikuisena valitettavasti harvemmin, mutta toivottavasti sinne pääsee taas pian vierailemaan!
  2. Osallistuin pienenä kykykilpailuun ja kykyni oli imitoida kissaa mikrofoniin. Saan kuulla tästä välillä edelleen. :smiley:
  3. Minulla on eräänlainen kenkiin liittyvä kirous. Esimerkiksi kerran olin viettämässä kavereiden kanssa viikonloppua Tampereella ja palatessamme ravintolasta hotellille molempien kenkieni korot lähtivät muutaman minuutin sisällä irti. Elimme aikaa, jolloin maskeja käytettiin vielä aktiivisesti pandemian takia ja ihanat ystäväni kiinnittelivät korot väliaikaisesti kasvomaskeilla kiinni. Maskitaktiikka ei kuitenkaan ollut kovin kestävä, joten osa matkasta hotellille meni kavereiden harteilla roikkuessa. Vielä hauskempaa tästä tekee se, että en ollut nauttinut illan aikana tippaakaan alkoholia, vaikka siltä se ei varmasti ohikulkijoille vaikuttanut. :smiley: Toisena esimerkkinä unohdin kerran juhlakengät kotiin osallistuessani hienoon iltapukujuhlaan. Vietin illan iltapuvussa ja lenkkareissa. Pahinta oli, että jouduin illan aikana esiintymään lavalla. :sweat_smile:

3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on? Mitään sijoittamiseen viittavaa ei saa sanoa. :slight_smile:

Olen pienestä asti aikalailla isäni ansiosta ollut kiinnostunut elokuvista, tv-sarjoista ja musiikista! Leffoja tulee aika tiheästi käytyä katsomassa leffateatterissa ja toki nautin niistä kotonakin. Myös Oscar-gaala on tämän myötä jokavuotinen perinne. Katson sen aina suorana, joka sekoittaa unirytmin mukavasti. :smiley: Musiikin osalta maku on tosi laaja. Soittolistalta löytyy kaikenlaista aina Lana Del Reysta Megadethiin. Olen pienempänä käynyt pianotunneilla, mutta aikuisiällä musaharrastus on jäänyt vain kuuntelijan tasolle.

Olen todella innokas huonepakopelien pelaaja. Suomessa on tullut käytyä jo noin 20 huoneessa ja seuraavan kerran matkustaessani olisi hauskaa käydä testaamassa kohdemaan pakopelitarjontaa!

Pyrin urheilemaan säännöllisesti kunnon ylläpitämiseksi. Kotona löytyy painot lihastreeniin, mutta nyt toki pääsen Inderesillä alkaneiden töiden myötä hyödyntämään toimistorakennuksen salia. Vaihtelen välillä treenirutiinia mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Lempparini on tälläkin hetkellä käytössä oleva Arskan golden six-rutiini. Arskan kokoiseksi en ole vielä onnistunut kasvamaan. Tosin itse panostan lihasten osalta orgaaniseen enkä epäorgaaniseen kasvuun. :smiley: Lihastreenin lisäksi tykkään pitkistä kävelyistä ja huonon sään sattuessa poljen kotona kuntopyörää.

Muoti on ollut myös pienestä asti lähellä sydäntä. Silloin tuli säästettyä usean viikon karkkirahat siihen, että pääseekin karkin sijaan vaatekaupoille. Tykkään kuvailla asuja ja muita tyylijuttuja, joita tulee postattua omaan someen. :slight_smile:

4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

Tykkään yleensä herätä aikaisin töihin noin klo 5.30 aikaan, jolloin ehdin toimistolle noin klo 7.45. Tällä saa varmistettua aamulle rauhallisen hetken toimistolla, jolloin saa tehtyä keskittymistä vaativia hommia ennen kun kollegat saapuvat ja mielenkiintoiset juttutuokiot vievät osan huomiosta. :wink:

Päivä menee mukavasti töissä Inderesillä, jonka jälkeen suuntaan kotiin ellei ole sovittuna esimerkiksi treffejä ystävien kanssa. Kotona urheilen ja vietän aikaa avomiehen kanssa. Olemme molemmat kiinnostuneita sijoittamisesta, jonka myötä katsellaan usein iltaisin yhdessä sijoitusaiheisia videoita tai tutkaillaan jotain kiinnostavaa yhtiötä. Energiatasosta riippuen sijoitushommat saattavat vaihtua jonkun molempia kiinnostavan tv-sarjan katseluun. Tällä hetkellä katselussa Billions-sarjan uusin kausi!

5. Kuvailetko millainen olet sijoittajana?

Jos pitäisi laittaa itsensä johonkin lokeroon niin sanoisin olevani laatusijoittaja. Etsin laadukkaita yhtiöitä, joita saisi ostettua järkevällä hinnalla eli alle niiden todellisen arvon hyvällä turvamarginaalilla. Laadukkuuden kriteerejä ovat esimerkiksi kestävä kilpailuetu, vahva markkina asema, sekä kestävä kannattavuus. Yhtiön tulisi selvitä hyvin läpi erilaisten suhdanteiden ja pyrkimyksenäni on löytää yhtiöitä, joita voisin pitää salkussa pitkään - parhaassa tapauksessa ikuisesti. :slight_smile:

6. Voisitko avata millainen sijoitushistoria sinulla on?

Inspiraation sijoittamiseen sain avomieheltäni, joka aktivoitui asian suhteen ennen minua. Häntä seuratessani itsellänikin heräsi into lähteä sijoittamaan yhtenä säästämisen keinona. Ensimmäiset osakesijoitukseni tein noin pari vuotta sitten. Silloin sijoittaminen oli itselleni ihan uusi asia ja sijoituspäätökseni perustuivatkin lähinnä Inderesin materiaaleihin ja hyvin kevyeen katsaukseen siitä, miten yhtiöllä on lähiaikoina mennyt ja, miksi siihen kannattaisi sijoittaa. Mitään sen perusteellisempaa tutkimusta en olisi osannut tehdä eikä edes yleiset sijoittamisen tunnusluvut saatika mitkään DCF-mallit olleet tuttuja.

Matkani sijoittajana sai aivan uudenlaisen käänteen reilu vuosi sitten, kun yliopistosta valmistuttuani aloin pohtimaan, mitä oikein haluan tehdä elämälläni. :smiley: Perinteinen juristin urapolku ei tuntunut omalta. Silloin takaraivossa oli jo jonkun aikaa kytenyt ajatus siitä, että elantonsa ansaitseminen sijoitusmaailmassa kiinnostaisi ja halusin oppia aiheesta enemmän. Avomieheni kannustuksen ansiosta uskalsin ottaa hypyn tuntemattomaan ja aloin käyttämään suurimman osan ajastani sijoittamisen opiskeluun.

Vaikka nykyään keskitynkin pitkän aikavälin fundamenttisijoittamiseen, aloitin sijoitusmatkani treidaamisen opiskelulla ja kokeilemisella. Luin treidaamiseen liittyvää kirjallisuutta, muun muassa William O’Neilin, Stan Weinsteinin ja Mark Minervinin opit tulivat tutuksi. Vaikka episodic pivotien ja high tight flagien metsästämisessä olikin oma jännityksensä, minua alkoi kiinnostamaan itse yhtiöt kynttiläkuvioiden takana. Siispä luovuin treidaamisesta ja päädyin opiskelemaan fundamenttisijoittamista ja sille tielle olen jäänyt.

Fundamenttisijoittamisen osalta olen lukenut sijoituskirjoja, katsellut aiheeseen liittyviä videoita ja kuunnellut podcasteja. Lisäksi olen käyttänyt paljon aikaa listattujen yhtiöiden tutkimiseen mm. heidän raporttejaan lukien ja virtuaalitapahtumia katsellen. Tutkimusten yhteydessä olen tehnyt yhtiöistä omaa analyysia omien taitojeni puitteissa ja määrittänyt niille todellisen arvon. Fundamenttisijoittamisen myötä myös Inderesin tuottamat materiaalit tulivat itselle kovaan käyttöön!

Paljon on tullut opittua ja paljon on vielä opittavaa! Nyt nykyisenä Inderesiläisenä pääsen työskentelemään aivan ideaalissa ympäristössä ja tulen varmasti työn puolesta oppimaan paljon sijoittamisesta ja eri yhtiöistä ja näin saan töiden osalta paljon tukea omalle sijoituspolulleni. :slight_smile:

7. Haluatko kertoa vielä tarkemmin, mitä tulet tekemään Inderesillä?

Tulin tosiaan Inderesille työskentelemään sekä yhteisö- että yhtiökokoustiimiin. Saatiin tällainen hybridimalli minulle räätälöityä, josta olen todella iloinen ja innoissani! Yhteisötiimin osalta tehtävät liittyvät sisällöntuotantoon ja sen julkaisemiseen sosiaalisessa mediassa. Ensimmäisen parin viikon aikana olen muun muassa päässyt työskentelemään Pörssisijoittajan viikon parissa, postaillut aamusomeja ja kokeillut kuvaamista, sekä editointia. Ensi viikolla pääsen ensimmäisen kerran tekemään analyytikon haastattelun!

Yhtiökokoustiimin osalta pääsen työskentelemään Inderesin mahtavan yhtiökokouspalvelun parissa, jota tarjoamme pörssilistatuille yhtiöille. :slight_smile:

8. Olet oikeustieteen maisteri, auttaako tämä tutkinto jollain tavalla sijoittamisessa ja onko siitä jotain hyötyä tässä Inderesin työssäsi?

Sanoisin, että olen ehdottomasti oppinut sijoittamisesta eniten oikiksen ulkopuolella! Jos jonkun hyödyn voisi mainita niin ehkä yhtiöitä tutkiessaan osaa miettiä niiden liiketoimintaa myös juridisesta näkökulmasta.

Inderesillä koulutuksestani on hyötyä erityisesti yhtiökokoushommien osalta, sillä niitä on säännelty lailla. :slight_smile:

9. Jos sinun pitäisi valita kolme osaketta, joita pitäisit 10 vuotta, niin mitkä valitsisit ja miksi?

  1. Evolution Gaming. Syinä muun muassa vahva markkina-asema, hyvä taloudellinen tilanne ja erinomaiset marginaalit.
  2. Remedy. Yhtiössä houkuttelee muun muassa vahva näyttö menestyneistä peleistä, uusi moniprojektimalli, joka tuo pelien menestyessä hyvää jatkuvuutta, sekä vahva asema arvoketjussa.
  3. Harvia. Syinä esimerkiksi johtava markkina-asema ydinliiketoiminnoissa, onnistuneet yritysostot ja kannattavuus.

Salkussani on näistä tällä hetkellä kaksi kolmesta, mutta toivon mukaan jossain vaiheessa sieltä löytyy kaikki näistä!

10. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi askel askeleelta?

Törmätessäni mielenkiintoiseen yhtiöön aloitan analyysiprosessin, jossa luen yhtiön vuosikatsaukset viimeiseltä kymmeneltä vuodelta tai, jos yhtiö on nuorempi, niin pitkälle kuin mahdollista. Tutkin muun muassa yhtiön historiallista kehitystä, strategiaa, taloudellista tilannetta, markkina-asemaa, kilpailuetuja ja riskiprofiilia. Lisäksi muun muassa tutkin yhtiön toimialaa ja sen kilpailijoita. Analyysin lopputuloksena määritän yhtiölle todellisen arvon keräämieni tietojen ja lukujen avulla. Koska kellään ei ole kristallipalloa ja faktatietoon perustuvassakin ennustamisessa on epävarmuuksia, huomioin saamaani todelliseen arvon riittävän turvamarginaalin. Mikäli yhtiö vaikuttaa erinomaiselta ja sitä saa ostettua alle sen todellisen arvon turvamarginaali huomioiden, ostan sitä salkkuuni. :slight_smile:

11. Millainen on sinun osakemyyntiprosessisi askel askeleelta?

Tavoitteenani on löytää yhtiöitä, jotka toisivat minulle tuottoa pitkään, eikä niitä parhaassa tapauksessa tarvitsisi myydä ollenkaan. Olenkin sijoitushistoriani aikana myynyt vain yhden osakeposition! :smiley: Tapauksessa oli kyse positiosta, jonka olin innokkaana ostanut tietämättä sijoittamisesta mitään ja totesin ettei se täytä nykyisiä kriteereitäni.

12. Mitkä ovat tärkeimpiä tietolähteitäsi sijoittamisessa, jos Inderesiä tai tätä Foorumia ei saa mainita?

Tärkeimpiä tietolähteitäni ovat olleet ehdottomasti sijoituskirjallisuus, netistä löytyvät sijoitusaiheiset videot, sekä sijoitusaiheiset podcastit. Myös yhtiöiden raportit ovat olleet mittaamattoman arvokkaita oppimisen välineitä!

13. Mitkä ovat kolme suosikkisijoituskirjaasi ja miksi?

  1. Benjamin Graham - The Intelligent Investor. Varmaankin aika monen sijoittajan suosikki. Täytyy sanoa, että kirja on samaan aikaan sekä suosikki että inhokki sijoituskirjani. Inhokki siksi, että lukiessani kirjan melko ensimmäisten sijoituskirjojen joukossa, se oli aika raskasta luettavaa. Suosikki siksi, että kirjasta tarttui mukaan useita konsepteja, joita käytän omassa sijoitusstrategiassani. Muun muassa turvamarginaalista opin kyseisestä kirjasta ja käytän sitä jokaisessa osakeostossani. Myös muun muassa Mr Market-konsepti auttoi ymmärtämään markkinaa yleisesti.
  2. Peter Lynch - One Up On Wall Street. Lynchin teos on erittäin mielenkiintoista luettavaa! Lynchin ajatus siitä, että sijoittajan kannattaa etsiä sijoitusmahdollisuuksia toimialoilta, jotka ovat itselle tuttuja antoi minulle uuden näkökulman sijoittamiseen. Toimiala voi olla Lynchin mukaan sijoittajalle tuttu esimerkiksi kuluttajan näkökulmasta tai koulutuksen kautta. Kirja auttoi havainnoimaan maailmaa arkisissakin asioissa sijoittamisen näkökulmasta. Esimerkiksi jotain hyväksi havaittua tuotetta valmistavaa yhtiötä inspiroituu tutkailemaan mahdollisena sijoituskohteena! Myös Lynchin tunnusmerkit täydelliselle sijoituskohteelle ovat pysyneet lukukokemuksen jälkeen takaraivossa sijoituskohteita etsiessä.
  3. Heikki Keskiväli - Tähtäimessä osakkeet. Keskivälin teos on ensimmäinen koskaan lukemani sijoituskirja! Se oli aivan loistava myös aloittelijalle sopiva opas, josta sai laajasti hyödyllistä sijoittamiseen liittyvää tietoa.

(pingasin sut @Heikki_Keskivali, jotta huomaat, että sut on mainittu t. Alokas :slight_smile: )

14. Miten seuraat talouden makrokuvioita? Yritätkö ajoittaa markkinoita?

Pohdin makrokuvioita enimmäkseen yhtiökohtaisen analyysin yhteydessä. Pohdin, onko yhtiö tai sektori, jolla yhtiö toimii herkkä erilaisille makroilmiöille. Lähtökohtaisesti välttelen toimialoja, jotka ovat herkkiä suhdannevaihtelulle. En myöskään yritä ajoittaa markkinaa.

15. Kerroit “Uusi työntekijä”-esittäytyy videolla, että suosikkisijoitusgurusi on Charlie Munger. Kertoisitko tarkemmin miksi ja kerro joku hänen oppinsa, josta kaikki voisivat ottaa mallia?

Sijoitusstrategiani on vahvasti inspiroitunut Mungerista, sillä hän nimenomaan suosii erinomaisia yhtiöitä kohtuullisella hinnalla. Pidän Mungerin sijoitusstrategiasta, jossa mennään laatu edellä ja ollaan valmiita joustamaan ennemmin hinnasta kuin laadusta. Mungerin mukaan erinomaiset ideat ovat harvassa, eikä tarkoitus ole hajauttaa salkkua kovin moneen eri yhtiöön. Myös Mungerin osta ja pidä-taktiikka on itselle mieleinen eli ajatuksena ei ole aktiivisesti myydä osakkeita, vaan löytää niin erinomaisia yhtiöitä, että niitä voisi hyvillä mielin pitää salkussaan mahdollisimman pitkään.

Tässä muutama Mungerin oppi, jotka kiteyttävät hyvin äsken kuvailemiani asioita:

”“Over the long term, it’s hard for a stock to earn a much better return than the business which underlies it earns. If the business earns 6% on capital over 40 years and you hold it for that 40 years, you’re not going to make much different than a 6% return - even if you originally buy it at a huge discount. Conversely, if a business earns 18% on capital over 20 or 30 years, even if you pay an expensive-looking price, you’ll end up with one hell of a result.”

"Forget what you know about buying fair businesses at wonderful prices; instead, buy wonderful businesses at fair prices.”

"The big money is not in the buying and the selling, but in the waiting.”

Mikäli Mungerin opit kiinnostavat, suosittelen katsomaan mm. YouTubesta löytyviä Berkshire Hathawayn yhtiökokouksia! Vaikka Buffett onkin kaksikosta puheliaampi, Munger tarjoaa silti joka vuosi erinomaisia Mungerismeja! :smiley:

16. Millaisia konkreettisia tavoitteita sinulla on sijoittamisessa? Miten olet nauttinut sijoittamisesta saamastasi varallisuudesta?

Tavoitteeni ovat melko korkeat, sillä päämääränä on se, että ennemmin tai myöhemmin pääsisin halutessani elättämään itseni sijoittamalla. Sanavalinta halutessani siksi, että olen nyt päässyt unelmatyöpaikkaani Inderesille ja voi olla, ettei täältä halua lähteä kulumallakaan, vaikka mahdollisuus olisi. :wink: Voi toki olla ettei tavoite koskaan konkretisoidu, mutta siihen on hyvä pyrkiä!

En ole vielä kertaakaan käyttänyt sijoittamisesta tulleita tuottoja, eikä sitä varmaan tule ihan hetkeen vielä tapahtumaankaan. Hyvää kannattaa odottaa. :blush:

17. Mitkä ovat olleet sinulle tärkeimpiä Inderesin tuottamia “materiaaleja” ja miksi? Sano kolme suosikkiketjuasi Inderesin Foorumilta?

Tärkeimpiä lähteitä itselleni ovat olleet laajat raportit yhtiöistä. Ne ovat toimineet loistavasti oman analyysin tukena. Minulla on rituaali, jossa saatuani oman analyysini valmiiksi luen Inderesin laajan raportin kyseisestä yhtiöstä ja vertailen, olenko huomioinut samoja asioita ja päätynyt jokseenkin samanlaiseen lopputulokseen!

Raporttien lisäksi Inderesin videot ja podcastit ovat olleet kovassa käytössä.

Foorumilla en ole valitettavasti ollut kovinkaan aktiivinen. Olen kyllä saattanut katsoa löytyykö itseäni kiinnostavasta yhtiöstä ketjua ja mielenkiinnolla lukenut Foorumilaisten ajatuksia! Lemppariketjuja ovat täten olleet Remedy Entertainment Oyj, Evolution AB - The King of iGaming ja Harvia-foorumi eli Haarumi. :slight_smile:

18. Miksi halusit Inderesille töihin ja mikä Inderesillä työskentelyssä on mukavinta?

Inderesin tuottama materiaali sijoittajille on ollut omalla sijoitusmatkallani erittäin tärkeää. Melko nopeasti alkaessani aktiivisesti seuraamaan Inderesiä, minulla heräsi ajatus, että Inderes olisi varmasti todella kiinnostava työpaikka! Inderesillä ehdottomasti parasta on työskennellä muiden sijoittamisesta kiinnostuneiden ihmisten kanssa itseäni kiinnostavien aiheiden äärellä! Voisi sanoa, että Inderesillä työskentely on itselleni todella ideaali tilanne, jossa työ ja harrastus yhdistyvät!

19. Miten Alokas voisi saada ainakin “indeksituoton” markkinoilta? (rahastoja ei saa mainita vastauksessa)

Minkäänlaista sijoitusstrategiaa en viitsi alkaa toiselle ehdottamaan. Suosittelisin jokaista tutustumaan erilaisiin sijoitustapoihin ja valitsemaan sellaisen, jonka parissa viihtyy. Toivon mukaan sijoittamisen parissa on hauskaa ja sillä lisäksi päihittäisi sen indeksinkin. :wink:

20. Mistä haluat erityisesti kiittää foorumilaisia?

Haluan kiittää foorumilaisia siitä, että he ovat muodostaneet sijoittajille ympäristön, jossa sijoittajat ja sijoittajanmieliset voivat jakaa ajatuksia, sekä tsempata toisiaan yhteisen mielenkiinnon kohteen parissa! :heart:


Kiitos selkeistä ja sisältörikkaista vastauksista!

Sara vaikuttaa hyvin maanläheiseltä, loogiselta ja tarkalta tyypiltä, joka jaksaa varmasti opiskella ja tutkia, eli ei ole epäilystäkään etteikö hän pärjäisi sijoittamisessa. Olen jopa hieman kateellinen hänen tyylikkästään tavasta ajattella ja kirjoittaa; tällaista tyylikästä ajattelua mielestäni edustavat myös mm. @Kale-possu ja @Verneri_Pulkkinen.

Hänen vastauksiaan lukiessa tuli olo, että lukeminen ja opiskelu todella kannattaa sekä vievät eteenpäin - ainakin paremmin kuin mutuilu ja veikkailu.

Kiitos ja kivaa perjantain jatkoa kaikille! :slight_smile:

84 tykkäystä

No niin nämähän eivät pitäneet paikkansa, mutta nyt voin sanoa, että ensi viikolla saan julkaista radiosta tutun tyypin haastattelun. :smiley:

Saran vastaukset saivat kehuja. Luulen, että Mungerin mainitseminen ja Arnoldin kultaisen kuusikon mainitseminen auttoivat. :smiley:

Näitä haastatteluja on kiva tehdä esimerkiksi siksi, koska monet ovat saaneet kertomansa mukaan paljon ajateltavaa ja opittavaa haastateltavien vastauksista. Kyllähän itse tulee joka viikko palattua aiempiin haastatteluihin, eli olen ainakin itse saanut näistä hyvinkin paljon oppia!

Kiitoksia tykänneille, palautteenantajille, haastateltaville, haastattelua jakaneille…mukavaa viikonloppua kaikille! :slight_smile:

20 tykkäystä

52. MIKKO JYLHÄ

Karismaattinen, miellyttävä ja ja äärimmäisen ammattitaitoinen toimittaja… nämä asiat tulevat ensimmäisenä mieleeni Ylen Pörssipäivän Mikko Jylhästä. Ensimmäisiä kertoja, kun kuulin Pörssipäivää niin ajattelin, että tämä on todella laadukasta ja kiintoisaa kuunneltavaa - samaa mieltä olen edelleen. Arvostan Mikossa, että hän tietää asioista ja on muutenkin perehtynyt haastateltavaan sekä on aidosti ja oikeasti kiinnostunut haastateltavistaan, mikä johtaa siihen, että hän osaa sopivasti antaa tilaa haastateltavalle ja tehdä sopivia lisäkysmyksiä. Tämän kaiken, kun yhdistää vielä toimittaja Jylhän tyylikkääseen tapaan puhua niin saadaan mielestäni paras radio-ohjelma/podcast, mitä on olemassa.

Itselleni tulee aidosti todella hyvä olo siitä, että asiat tehdään hyvällä maulla, asiapitoisesti, ammattitaitoisesti ja muita kunnioittaen, koska hän on fiksu, itsevarma ja mukava niin kai tämä tulee sitten Mikolta luonnostaan. Ylen Pörssipäivää suosittelen vahvasti kaikille, jos et ole ennen kuunnellut, niin nyt olisi aika…

Olen pitkään halunnut tietää, millainen kaveri Mikko on ja olin todella innoissani, kun hän suostui haastateltavakseni. Tiedän Suomen sijoitusmaailman laidasta laitaan arvostavan häntä ja syystä, joten siksikin olen kovin iloinen, että saan jakaa tämän haastattelun teille. :slightly_smiling_face:

image

Kuva: Yle / Heidi Gabrielsson

1. Kerro kolmellakymmenellä sanalla, kuka sinä olet.

Olen Mikko, journalisti ja yksityissijoittaja Helsingistä. Työskentelin pitkään radiossa ajankohtaistoimittajana, mutta nykyisin teen verkkosisältöjä. Jos seuraisin enemmän urheilua, niin kotijoukkueeni olisi GKS Katowice, tuttavallisemmin Gieksa. He pelaavat jalkapalloa Puolan ykkösliigassa.

2. Kerro kolme asiaa, mitä foorumilaiset eivät sinusta tiedä.

Pidän metroista (u-bahnit, undergoundit, subwayt), raitiovaunuista, juna-asemista, junamatkustamisesta ja sellaisesta. Nuorena mietin metrokuskiksi ryhtymistä. Ajatukseni oli, että voisin kouluttautua kuskiksi Helsingissä, ja työskennellä myöhemmin esimerkiksi Tukholmassa, Lontoossa tai Berliinissä. Kysyin koulutuksesta Helsingin kaupungin liikennelaitokselta, mutta heillä ei ollut juuri silloin kuljettajakurssia tulossa. Muistan vielä metronkuljettajan peruspalkankin: 9200 markkaa. Tämä oli joskus vuosituhannen vaihteessa.

Olin nuorena työharjoittelussa Viron Radiossa. Heillä oli aikoinaan suomenkielinen toimitus. Se sijaitsi Tallinnan keskustan tuntumassa, Gonsiori-kadulla, Uudessa radiotalossa. Elettiin 90-luvun jälkipuoliskoa, ja studioissa oli vielä vanhat Telefunkenin avokelanauhurit. Harjoittelusta jäi hyvät muistot, ja sen jälkeen liikuin Virossa noin kymmenen vuoden ajan, finanssikriisin asti.

Katson vanhoja elokuvia ja televisio-ohjelmia enemmän kuin uusia. Äskettäin 1980-luvun brittisarjoja katsellessani ITV:n nimi nousi jälleen esille. Heillä on alalla pitkät perinteet. Päätin tutustua yhtiöön tarkemmin, ja samalla ostin koemielessä muutaman osakkeen. ITV on listattu Lontoossa. Mainosmarkkinan vastatuuli on koetellut myös heitä, mutta yhtiö on voitollinen. Kannattava kaupallinen tv-toiminta on mahdollista, vaikka maassa on laadukas julkinen palvelu.

3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on? Mitään sijoittamiseen viittaavaa ei saa sanoa.:slight_smile:

Valokuva, ja siihen liittyvät asiat. Analoginen valokuvaus. Diafilmit. Nikonin filmikamat 80-luvun lopulta 2000-luvun alkuvuosiin. Aikakausi F4:stä F6:een. Valokuvataide.

Nikon on listattu Tokiossa, mutta koska tässä osiossa ei saa sanoa mitään sijoittamiseen viittaavaa…

Jonkin verran tulee urheiltua, ja joskus matkailtua. Teatterista olen aina pitänyt, mutta se on lukemisen ohella jäänyt harmillisen vähiin viime vuosina.

4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

Arkipäiväni vaihtelevat. En tee asioita yhdeksästä viiteen, vaan toimittajan ammatti on paljon läsnä. Podeihin liittyy omat taustatyönsä, ja kerran viikossa on Pörssipäivän tallennus jälkitöineen. Talouden seuraaminen on tietysti tärkeää.

Korona-aikaan teimme ohjelmia etänä, mutta nyt suosin jälleen tapaamisia kasvokkain.

5. Kertoisitko millainen työura sinulla on ollut?

Opiskelin toimittajaksi Tampereella 90-luvulla, ja siirryin työelämään vuosituhannen vaihteessa. Aluksi tein sijaisuuksia muun muassa Ruotsin radion suomenkielisessä toimituksessa. Vuosituhannen alussa pääsin Ylelle Pasilaan radion ulkomaanlähetyksiin. Yle Radio Finland lähetti Yleisradion ohjelmia keski- ja lyhytaalloilla ympäri maailman. Ulkomaanlähetysten loppuessa siirryin Radio Peiliin, josta tuli myöhemmin Yle Puhe. Nykyisin en ole enää radiossa, vaan teemme audiosisältöjä verkkoon. Radio oli hieno, mutta mielenkiintoisimmat sisällöt ovat mielestäni nykyisin verkossa.

6. Kuvailetko lyhyesti millainen olet sijoittajana?

Olen ennen kaikkea osakesijoittaja. Vuosien varrella olisi varmasti ollut viisasta laajentaa muihinkin omaisuusluokkiin, mutta osakesijoittaminen on tuntunut sopivan itselleni.

Minulle on tärkeää tutustua eri toimialoihin ja erilaisiin yhtiöihin, oppia taloudesta ja liike-elämästä. Se palvelee myös ammattiani. En aina ollut kovin hyvä koulussa, mutta osakemarkkinoiden kautta on ollut mukava oppia kaikenlaista.

En hermostu helposti huonoistakaan talousuutisista, tai hätkähdä kurssilaskuja. Osakemarkkinoilla tunnelmat vaihtelevat laidasta laitaan, ja se kuuluu lajiin.

Tällä hetkellä en hyödynnä kovin aktiivisia strategioita. Yritän pitää sijoittamisen sellaisena, että aikaa jää muuhunkin.

Olen lähtökohtaisesti long-only, mutta en välttele myyntejä. Minulla ei ole jäljellä yhtään osaketta sijoitusurani alkuvuosilta, ajalta ennen finanssikriisiä. Toisaalta, nykyisten omistusten kanssa voin jatkaa pitkäänkin.

7. Kertoisitko millainen sijoitushistoria sinulla on?

Sain vanhemmiltani lapsena joitakin Kansallispankin osakkeita, jotka myin opiskeluaikoina. IT-kuplan jo puhjettua ostin kesätyörahoilla tunnepohjalta JOT Automationia, jotka myin myöhemmin tappiolla. Silloin toimeksiantoja tehtiin vielä pankin tiskillä. Varsinaisesti sijoittamiseni alkoi 2005-2006. Siitä lähtien olen ollut markkinoilla. Finanssikriisissä hyödynsin ensimmäistä kertaa velkavipua. Hain pankkilainaa ja ostin M-realia.

Vuosiin on mahtunut onnistumisia ja epäonnistumisia. En ole koskaan pitänyt tarkkoja muistiinpanoja vuosituotoista. Kokonaisuutena ollaan nähdäkseni kuitenkin plussan puolella.

Kansallispankkia ei ole ollut olemassa vuosikymmeniin, mutta nykyisin omistan pienen nipun Nordeaa. Ehkä siinä on ripaus nostalgiaa mukana.

8. Mahdoton valita varmaan, mutta yritä… kerrotko mitkä ovat olleet kolme mieleenpainuvinta haastatteluasi ja miksi ne jäivät mieleen?

Vuosiin radiossa mahtuu monia muistoja, mutta tässä muutama mieleen jäänyt tilanne Pörssipäivään liittyen:

Helmikuun 24. päivä 2022. Meidän piti Juha Variksen ja Sauli Vilénin kanssa tallentaa Pasilassa tuloskauden podi, mutta Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi aamulla. Seurasin tilanteen kehittymistä yöllä YouTuben striimeistä, ja yritin nukkua muutaman tunnin. Puhuimme podissa Juhan ja Saulin kanssa alkaneesta sodasta, ja Helsingin pörssin Venäjä-riskeistä.

Suorien radiolähetysten tekeminen korona-aikaan. Pörssipäivä oli vielä radio-ohjelma, kun pandemia iski. Myös studiossa oli maskipakko. Tunnin mittaisen, suoran keskustelun luotsaaminen maskien kanssa oli kokonaan uusi tilanne. Ennen lähetystä tietenkin toivoi, ettei kukaan vieraista ollut sairastunut viime hetkellä.

Pörssipäivässä minulla on ollut mahdollisuus tavata suomalaiset sijoittajalegendat Kim Lindström, Seppo Saario ja Erkki Sinkko. Se on ollut ilo.

9. Pörssipäivässä olet haastatellut kaikenlaisia sijoitus- ja talousalan ihmisiä, mitkä ovat olleet parhaita oppejasi sijoittamista ajatellen joita olet saanut näistä haastatteluistasi?

Vuosiin mahtuu paljon mielenkiintoisia keskusteluita, mutta voin mainita esimerkiksi tapaamiset salkunhoitaja Ernst Grönblomin kanssa. Hoitamissaan rahastoissa hän on sijoittanut moniin menestyviin, usein yhdysvaltalaisiin teknologiayhtiöihin. Grönblomin strategia on rakentunut winner takes all -teeman ympärille. Muistan jutelleeni hänen kanssaan muun muassa Nvidiasta jo useita vuosia sitten.

Mika Heikkilän kanssa puhuimme kerran lähetyksen jälkeen arvostrategian hyödyntämisestä osana salkun kokonaisuutta. Juttelimme aiheesta ohimennen, mutta se jäi jotenkin mieleeni. Minua kiinnostaa, miten yhdistellä osakesijoittamisessa erilaisia komponentteja ja lähestymistapoja. Yhtiövalintani ovat nyt järjestelmällisempiä kuin aikaisemmin.

Minulla on ollut ilo tavata Valtteri Ahti Pörssipäivässä useamman kerran. Valtteri työskentelee päästrategina, ja on aina mielenkiintoista kuulla, miten hän tarkastelee markkinoita ja talouden tapahtumia.

10. Miltä sinun sijoitussalkkusi tällä hetkellä näyttää? Mihin kolmeen osakkeesi luotat eniten ja miksi?

Viime vuosina olen siirtänyt osakepainoa ulkomaille, pois Suomesta. En halua liikaa sidonnaisuuksia Helsingin pörssiin, koska se voisi hankaloittaa toimittajan työtä.

Ulkomaille sijoittaminen on opettavaista. Tulee tutustuttua erilaisiin markkina-alueisiin ja yhtiöihin. Hajauttamisen merkitystä ei tietenkään voi unohtaa. Omistan tällä hetkellä noin kahdenkymmenen eri yhtiön osakkeita, joista noin puolet on ulkomailta.

Yksi mihin olen tottunut luottamaan, on Investor AB. Jos pitäisi valita yksi osake, jota omistaisin kymmenen vuotta, niin se olisi varmaan tämä. Täytyy silti muistaa, että Investorillakaan ei ole aina osunut lankulle. Mieleen tulevat Ericssonin vaikeudet ja Aleris. Harva yhtiö on täydellinen.

Helsingistä valitsen viime aikoina vähemmän esillä olleen mid cap -yhtiön, Digian. Vaikka Digian osakekurssi ei ole kehittynyt erityisen hyvin, yhtiö on jatkanut määrätietoisesti eteenpäin. Loppuvuonna 2022 yhtiö tulosvaroitti, mutta se ei ollut nähdäkseni kohtalokasta. Toimitusjohtaja Timo Levorannan lause ”Digia ei ole kvartaalibisneksessä” on tuttu lause Inderesin tulosvideoilta.

Kolmas poiminta tulee hyvin riskiseltä toimialalta. Yhdysvaltainen Green Thumb Industries on minusta edennyt luottamusta herättävällä tavalla Yhdysvaltain kannabissektorilla. Alan regulaatio on auki, ja toimintaympäristö hyvin vaikea, mutta GTI on suoriutunut kvartaalista toiseen pääosin hyvin. Toisin kuin useimmat muut tämän alan yhtiöt, Green Thumb Industries on ollut voitollinen jo pitkään.

11. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi askel askeleelta?

Minulla ei ole yhtä, selkeää prosessia. Tilanteet markkinoilla vaihtelevat paljon, ja toimin niiden mukaan.

Tavallista on, että otan potentiaaliseen kohteeseen ensin pienen tutustumisposition. Sen jälkeen jatkan yhtiöön perehtymistä. Jos se kehittyy oikeaan suuntaan, ostan lisää. Minulla ei ole ongelmia lisätä kalliimmalla. Jos yhtiö ei kuitenkaan vakuuta, myyn positioni pois tai jään seuraamaan tilannetta. Tämä prosessi saattaa kestää pitkäänkin.

Sijoitusideat tulevat eri puolilta: keskusteluista ihmisten kanssa, talousmediasta, podeista, palstoilta, omista mielenkiinnon kohteista… Valmiita listauksia tai osakevalintaan liittyviä työkaluja en ole toistaiseksi käyttänyt.

Vuosien varrella yksittäiset osakepoiminnat ovat laajentuneet hajautukseksi toimialan sisällä. Esimerkiksi metsäteollisuuden osakkeista olen vuosien varrella koonnut kolmen yhtiön korin. Sopivan hetken tullen mukaan voisi ottaa neljännen.

12. Mainitse kaksi isointa vahvuuttasi sijoittajana ja kerro myös kaksi isointa kehityskohdettasi sijoittajana.

Olen mielestäni kohtuullisen hyvä tunnustamaan virheeni. Jos näkemys on ollut väärä, niin tappiot sisään ja uutta kohti. Vuosien varrelle on mahtunut sen verran onnistumisia, että virheiden hyväksyminen ei ole minulle ongelma. En jää jumiin tappiollisiin sijoituksiin.

Toiseen vahvuuteeni viittasinkin jo edellä. Minun on melko vaivatonta olla osakemarkkinoilla. Ajattelen, että tämä maailma sopii minulle. Nautin talousuutisten ja joskus kurssienkin seuraamisesta, mutta en juokse niiden perässä. Osakemarkkinat ovat hieman hullu paikka, ja siinä kaikessa on hauskaa olla mukana.

Isoimmat kehityskohteet? Minun olisi hyvä panostaa enemmän fundapohjaiseen analyysin, ja käydä potentiaalisia sijoituskohteita systemaattisemmin läpi. Sen ohella olisi hyvä kehittää omaa talousosaamista. Toimittajana olen paljon sanojen kanssa tekemisissä, valokuvassa kuvien. Numeroiden nostaminen niiden rinnalle ei ole aina helppoa.

Ehkä indeksisijoittamisen voisi myös nostaa kehityskohteeksi? Olen kiinnostunut erilaisista indekseistä, mutta valitettavasti omista sijoituksista ei niitä tällä hetkellä löydy. Esimerkiksi markkinapaikkaindeksit, kuten Hang Seng, Nikkei 225 ja vastaavat, kiinnostavat kovasti. Aikeissani on ollut jo pitkään ostaa S&P 500:sta, mutta se on valitettavasti jäänyt tekemättä.

13. Mitkä ovat sinulle sijoittajana tärkeimpiä tietolähteitäsi? Mitkä ovat sinulle tärkeimpiä Inderesin “materiaaleja”?

Toimittajana tulee seurattua maailmaa laaja-alaisesti, ja hyödynnettyä kaikenlaisia tietolähteitä. Keskustelut ihmisten kanssa ovat tärkeitä, ja vierailut eri alojen tapahtumissa. YouTube on pakko mainita erikseen. Olen katsonut sitä aivan liian paljon viime vuosina. Lukemista olisi kiva viritellä uudelleen.

Inderesin puolelta mainitsen videot, raportit ja foorumin. Työni puolesta minulla on ollut mahdollisuus tavata Inderesin ihmisiä, mikä on erittäin mukava asia.

14. Vaikutat hyvin rauhalliselta ja järkevältä, miten sinä hallitset tunteesi sijoittajana vai hallitsetko…?

Sijoitustoimintani onkin viime aikoina ollut melko rauhallista, enkä ole tehnyt itselleni merkittäviä avauksia. Sen vuoksi en ole erityisesti joutunut miettimään tunteiden hallitsemista. Minulla on nyt tarkoituksella hieman seesteisempi vaihe markkinoilla, ja katselen rauhallisesti ympärilleni.

Vuosien varrella olen varmasti tehnyt aivan samoja virheitä kuin muutkin. Kurssilaskuja en ole koskaan pelännyt, mutta nousumarkkinoiden innostus on ajoittain tarttunut myös minuun. Sellaista yritän nykyisin tietoisesti välttää.

Aikoinaan jätin ostamatta Donea (Revenio Group) ja Nestettä, kun kuuntelin toisten mielipiteitä, enkä luottanut omaani.

Tunteiden hallitsemisen sijaan puhuisin kuitenkin tunteiden tunnistamisesta ja niiden kanssa elämisestä.

15. Onko sinulla jotain konkreettisia tavoitteita sijoittamisessa? Onko sinulla esimerkiksi euromääräisiä tavoitteita?

Tavoitteeni on oppia taloudesta ja maailmasta. Kehittyä matkan varrella sijoittajana, ja yrittää tehdä mielekkäitä valintoja osakemarkkinoilla. Euromääräisiä tavoitteita minulla ei ole.

16. Onko sinulla antaa vinkkiä, jolla Alokkaasta voisi tulla Mikko Jylhän tasoinen sijoittaja?

Haha. En usko, että Sinulla on syytä lähteä kopioimaan minua. On paljon parempiakin sijoittajia. Foorumiltakin löytyy huomattavasti kovempia luita. Nykyinen sijoitustapani palvelee itseäni tässä elämäntilanteessa, mutta tulevaisuudessa voin tehdä toisinkin.

Sen nostan esiin, että minusta sijoitusideoihin ja erilaisiin argumentteihin kannattaa tutustua laajasti. Lähteä sinne, mistä ei välttämättä tunne ketään. Palstat ovat parhaimmillaan todella kivoja ja hyödyllisiä, mutta investorin on hyvä tiedostaa myös samanmielisyyden varat.

17. Mistä haluat erityisesti kiittää foorumilaisia?

Kiitän foorumilaisia hyvistä keskusteluista, ja Sinua mainioista kysymyksistä. On ollut hienoa nähdä, miten Inderesin foorumi on kehittynyt yhdeksi tärkeimmistä sijoituspalstoista Suomessa. Olen liikkunut palstoilla AP Areenan ajoista lähtien, ja vuosiin mahtuu monia hauskoja sekä hyödyllisiä hetkiä. Hyvää syksyn jatkoa Sinulle ja foorumilaisille.


Kiitos Mikko kivoista ja mielenkiintoisista vastauksista!

Anteeksi, kärjistän ja yleistän, mutta olen kokenut, että ehkä sijoitus- ja talousmaailmassa keskimääräistä yleisemmin ehkä vähän besserwisseröidään eikä ehkä kuunnella muita tarpeeksi. Uskon, että oman sijoitustoiminnan optimoimiseksi kannattaa keskittyä myös muiden kuunteluun ja oppimiseen sekä virheiden myöntämiseen että myös sen tiedostamiseen, mitä ei tiedä. Toimittaja Jylhä kuuntelee muita kiinnostuneena ja osaa virheiden sattuessa itsevarmana kaverina katsoa sopivasti peiliin sekä pysyä rauhallisena markkinoiden tyrskyissä… ehkä sitä pitäisi itsekin yrittää samaa?

Ylen Pörssipäivä on niin kova juttu, että tässä on linkki kyseiseen ohjelmaan:

Pörssipäivä summaa markkinatapahtumat sekä katsoo osakekurssien taakse. Yhdessä mielenkiintoisten vieraiden kanssa hiotaan omat sijoitusstrategiat. Toimittajana Mikko Jylhä. Kuva ja grafiikka Heidi Gabrielsson Tuottaja Pertti Ylikojola

Laitattehan heti kuunteluun?

Kiitos kaikille ja mukavaa viikonloppua! :slight_smile:

125 tykkäystä

Aika paljon oppisin Mikon vastauksista ja erityisesti juuri asenteesta. Tuntuu siltä, että hän osaa hyvin hallita tunteensa sekä tuntee itsensä ja tietää, mitä ei tiedä, mikä on yllättävänkin tärkeää.

Mikko Jylhä tekee erinomaista työtä, mikä palvelee suuria määriä suomalaisia. Pörssipäivä täytyy kaikki laatukriteerit, että siitä sitten kuuntelemaan tuoreinta Pörssipäivä-jaksoa, jossa oli vieraana @Karo_Hamalainen.

Kivaa viikonloppua kaikille! :slight_smile:

34 tykkäystä

Tänä perjantaina on vuorossa analyytikko, josta tein meemin siitä, miten hienosti hän osasi ennustaa erään raketin nousun, vaikka Foorumi ja iso osa Ruoholahden toimistosta näki toisin. Minä erityisesti olen jatkuvasti ollut väärässä tämän yhtiön suhteen… (yllätys, yllätys) :cowboy_hat_face:

Rocket GIFs - Get the best gif on GIFER

17 tykkäystä

53. Pauli Lohi

Pauli on hyvin lahjakas ja terävä analyytikko, jolla on hieno taito tiivistää asiat ja ilmaista itseään selkeästi. Pidän Paulin analyyseissä siitä, että niitä on kiva ja mukava lukea - toki sisältö, eli asia on tärkein, mikä on hänenkin raporteissaan kunnossa, mutta se helpottaa lukemista, jos teksti on sopivan soljuvaa, kuten hänellä on.

Olen kiinnittänyt siihenkin Paulissa huomion, että hänellä on seurannassaan laidasta laitaan erilaisia melko haastaviakin yhtiöitä, mutta silti jokaisen yhtiön osalta hänellä on asiat hyvin hallinnassa… herra Lohella täytyy olla siis hyvä muisti ja omaksumiskyky.

Tyyppinä ja sijoittajana Pauli ei ole itselleni eikä ehkä muillekaan niin tuttu kuin Inderesin boomerianalyytikot, joten siksin oli syytä pyytää Pauli haastateltavaksi.

image

1. Kerro kolmellakymmenellä sanalla, kuka sinä olet.

  • Helsingin Kalasatamassa tyttöystävän kanssa asusteleva kolmikymppinen. Muutin lukion jälkeen Siilinjärveltä ja kävin Aallon kauppakorkeakoulun. Nykyisin elämä on aika tasapainoista työn, harrastusten ja sosiaalisen elämän välillä.

2. Kerro kolme asiaa, mitä foorumilaiset eivät sinusta tiedä.

  • Olen tilannut The Economistin digipainosta jo vuosia ja luen sitä intohimoisesti. Olen erityisen kiinnostunut kolmannen maailman talouksista ja maailmanpolitiikasta. En lue lehteä siksi, että se tekisi minusta paremman sijoittajan (se tekee), vaan siksi että se tuo kokonaan uusia maailmoita käden ulottuville.
  • Kävin Bangkokissa opiskelijavaihdossa kauppakorkeakoulun aikana ja se oli elämäni hienoimpia kokemuksia. Eläväinen kaupunki ja eläväiset ihmiset. Myös opetuksen laatu oli hyvää, vaikka sitä moni länsimaalainen saattaa epäillä.
  • Kannatan Tampereen Tapparaa, vaikka en ole juurikaan asunut Tampereella – se oli vain ensimmäinen jääkiekkojoukkue, josta lapsena kuulin. Luin säännöllisesti otteluiden tuloksia ja tilastoja Savon Sanomista jo 7-vuotiaana. Kalpahan ei silloin edes pelannut Liigassa. Tapparan menestyksestä päätellen jälkikäteen voi sanoa, että tein hyvän joukkuepoiminnan.

3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on? Mitään sijoittamiseen viittavaa ei saa sanoa.

  • Urheilen paljon, jääkiekkoa, juoksua, salia, tennistä, pyöräilyä, uintia ja kaikkea. Tykkään myös autoista (vaikka en sellaista omista) ja pelailen mielelläni Gran Turismoa ratin sekä polkimien kanssa.

4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?

  • Aloitan arkipäivän aina 10 minuutin joogalla (Youtubessa on paljon valinnanvaraa) ja teen terveellisen smoothien aamupalaksi. Toimistolla töihin keskittyminen on haastavaa ja paljon tulee jutusteltua kollegoiden kanssa. Syvempää keskittymistä vaativat tehtävät pyrin tekemään kotitoimistolta. Iltapäivällä menen todennäköisesti urheilemaan ja saatan jatkaa töitä vielä illalla kotoa käsin. Yleensä luulen aamulla tietäväni päivän agendan, mutta osakeanalyytikon työssä saa jatkuvasti reagoida yllättävään uutisvirtaan.

5. Kuvailetko lyhyesti millainen olet sijoittajana?

  • Luulen tietäväni miten tehdään onnistuneita sijoituksia, mutta en noudata tätä konseptia riittävän kurinalaisesti. Koko jutun juju on siinä, että on informaatioetu suhteessa muihin sijoittajiin. Eli täytyy keskittyä riittävän tiiviisti ja syvällisesti rajalliseen määrään osakkeita. Ja ajoituksissa tulee pyrkiä onnistumaan. En usko siihen, että voi tehdä ylituottoa seuraamalla kaiken maailman kuumia teknologiaosakkeita, sillä kilpailu on järkyttävän kovaa. Sen sijaan, jos ymmärtää syvällisesti yhden tai muutaman sektorin vaikkapa syrjäiseltä kotimarkkinaltamme, niin silloin on paljon paremmat mahdollisuudet ylituottoon. Olen välillä syyllistynyt sijoittamaan houkuttelevalta näyttäviin globaaleihin kasvuyhtiöihin muutaman tunnin tutkimisen ja mallintamisen perusteella ja olen vakuuttunut, että se on väärä tapa sijoittaa.

6. Voisitko lyhyesti avata millainen sijoitushistoria sinulla on?

  • Aloitin noin kymmenen vuotta sitten indeksirahastoilla ja siirryin reilut 5 vuotta sitten suoriin osakesijoituksiin. Kauppakorkeakoulussa opetettiin, että markkinan voittaminen on vaikeaa ja tämä näyttäisi oman lyhyehkön sijoitushistorian perusteella pitävän paikkansa. Uskon silti, että erikoistumalla ja kehittymällä sijoittajana pystyn rakentamaan etua pitkällä aikavälillä.

7. Onko analyytikon työ tehnyt sinusta selkeästi paremman sijoittajan? Miksi tai miksi ei?

  • Totta kai se on tehnyt. Täällä oppii tiettyjä osakemarkkinoiden yleisiä lainalaisuuksia, paremmin kuin yksin kotona tai foorumilla. Lisäksi oppii syvällisesti tiettyjä yhtiöitä ja toimialoja, koska niitä täytyy jo työnkin puolesta seurata tarkkaan.

8. Sinulla on seurannassa Apetit, Fifax, Fodelia, Kempower, Meriaaura, Merus Power, Orion, Raisio, Tamtron, Vaisala ja Valoe. Huh, paljon yhtiötä ja laidasta laitaan erilaisia, miten pärjäät tällaisella potilla? Mikä on helpoin ja mikä vaikein seurattava?

  • Unohdit Atrian, koska se taitaa puuttua meidän sivuilta minun bion kohdalta. Orion on varmaan tuosta joukosta monimutkaisin yhtiö – tosin Antti Siltasella on siitä nykyisin päävastuu. Kempower on helpoin seurattava, koska tiedän sen ylittävän ennusteet joka kvartaalissa :wink:.

(ping @Antti_Siltanen t. Alokas)

8. Minkälainen salkku sinulta löytyy? Mitkä ovat kolme tuoreinta ostostasi ja miksi?

  • En ole viime aikoina ostanut paljoa osakkeita. Caverionin ja Harvian ostot osuivat vuoden 2022 kesällä ja syksyllä aivan pohjiin. Tunsin Caverionin hyvin, koska seurasin sitä vuosia Nordealla ja all-time low osakekurssi yhdessä selvästi nousujohteisen tuloksen kanssa oli minusta erittäin houkutteleva ostopaikka, vaikka yhtiötä ei oltaisikaan ostettu pois pörssistä. Harvian kohdalla minulla ei ollut yhtä vahvaa henkilökohtaista ymmärrystä, mutta kyllähän se halvalta näytti vuosi sitten kohtuullisillakin ennusteilla, joten otin riskin. Näiden kahden oston jälkeen olen tehnyt vain pienen hölmön Amazon-oston – juuri sellaisen, jossa minulla ei ole käytännössä minkäänlaista informaatioetua.

9. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi askel askeleelta?

  • Ihanteellisesti erittäin pitkä. Kun on seurannut yhtiötä vuosia, mallintanut sitä, kuunnellut vähintään kymmenen kvartaalin tulosinfot ja selvittänyt mitä muu markkina ajattelee osakkeesta, ollaan jo päästy pitkälle. Sitten täytyy vain jatkaa seuraamista ja odottaa, milloin markkina aliarvioi yhtiön tuloskehitystä ja aukeaa paikka iskeä.

10. Mietitkö osakkeita ostaessani ollenkaan sitä, että ostatko pitkään vain lyhyeen pitoon? Itse ostan esimerkiksi ajatuksella, että voisin kuvitella pitäväni osaketta useampia vuosia… ellei asiat olennaisesti muutu.

  • Mietin kyllä, mutta meidän kaupankäyntirajoitusten vuoksi tuo ei usein ole mahdollista. Välillä, etenkin karhumarkkinassa, tuntuu että markkinalta löytyy selkeitä epätehokkuuksia. Jos on perustellusti luottoa yhtiön tuloskuntoon, niin lyhyillä omistuksilla voi tehdä mukavaa tuottoa.

11. Analysoitko mahdollisia ostokohteita samantyylisesti kuin seuraamiasi yhtiöitä? (en nyt tarkoita, että rapsoja kirjoittelisit :D)

  • Kyllä analysoin. Minulla on paljon omia malleja. En tee DCF:ää, mutta pyrin hahmottamaan tuloskehitystä ja vertaan niitä markkinan odotuksiin. Jos konsensusta ei ole saatavilla niin arvostuskertoimista voi hyvin päätellä markkinan odotuksia.

12. Jos Inderesin väkeä ei saa mainita, niin keitä sijoitusmaailman ihmisiä kuuntelet herkemmällä korvalla ja miksi? Mainitse ainakin neljä ihmistä.

  • Kuuntelen etenkin ihmisiä, jotka toimivat pitkäjänteisesti haastavissa talousalan rooleissa (kuten toimitusjohtajina, valtiovarainministereinä jne.).

13. Kerro kolmellakymmenellä sanalla per yhtiö, että mitä mieltä olet näistä osakkeista:

  • Fodelia – Vaikea toimintaympäristö ja omat rönsyilevät kasvupyrkimykset ovat toistaiseksi jättäneet Feelian arvonluontipotentiaalin hieman pimentoon. Casen kannalta olisi oleellista, että jatkossa yhtiö pystyisi jatkossa keskittämään panostukset sinne, missä on aidosti kilpailuetuja.
  • Kempower – Harvinainen menestystarina. Hyötyy Kempiltä peritystä vuosikymmenten aikana kumuloituneesta osaamisesta sekä ketterästä organisaatiostaan. Pitkän aikavälin kannalta olennaista olisi, että tuotekehitys pystyy vastaamaan ympäröivään kilpailuun.
  • Meriaura – Laivarahtipuoli on hyvin syklistä toimintaa, jossa on haastavaa saavuttaa merkittäviä kilpailuetuja. Uusiutuvan energian historia on vaikea, mutta ilmastonmuutoksen torjunnankin kannalta olisi suotavaa että aurinkolämmön kysyntä kasvaisi.
  • Vaisala – Dominoiva toimija kasvavalla markkinalla. Pitkän aikavälin arvonluoja, jolla on vielä varaa parantaa kannattavuuttaan.

14. Ruoholahdella harva uskoi, Foorumi inti vastaan…, mutta Pauli näki ja ennusti Kempowerin raketoinnin, miten ja miksi onnistuit ennustuksessasi?

  • Minusta näytti selvästi siltä, että yhtiö pystyy kasvamaan markkinaa nopeammin ja ennusteissa oli isosti nousupotentiaalia. Ennusteiden ja ennustemomentumin arviointi on paljon tärkeämpää, kuin arvostusmenetelmien hierominen. Muutkin analyytikot olivat tuossa kohtaa positiivisia yhtiöstä (me olimme muistaakseni 2. analyysitalo, joka aloitti yhtiön seurannan Carnegien jälkeen). Kollegani tai foorumin protestoijat eivät tainneet olla perehtyneet yhtiöön kovin hyvin, vaan heitä lähinnä ärsytti näennäisesti kallis arvostus. Mutta sehän on vain hyvä, että julkinen mielipide poikkeaa omastani, jos voin perustellusti uskoa olevani oikeassa – silloin kaikkea nousuvaraa ei ole vielä hinnoiteltu osakkeeseen.

15. Kuinka paljon käytät muiden analyytikoiden apuja seuraamiesi yhtiöiden kanssa? Vai pärjäätkö lähestulkoon yksin vai sisältääkö analyysityö paljon sparrailua kollegoiden kanssa yms.?

  • Jatkuvasti tulee sparrailtua. Välillä sparrataan suosituksesta ja näkemyksestä. Välillä taas, miten jokin tietty asia pitäisi viestiä analyysissä parhaalla mahdollisella tavalla.

16. Sinun pitää valita Foorumilta kaksi tyyppiä, lyytikoista kaksi ja muista indeläisistä kaksi hoitamaan salkkuasi neljä vuotta, ketkä valitsisit ja miksi?

  • Tämä ajatus ei houkuttele, koska oman salkun hallinnointi on hauskaa ja opettavaista. Hyviä osaketietäjiä kyllä löytyy kaikista kategorioista. Jos on joku pakko valita niin Yu Gong - hän olisi varmasti viihdyttävä salkunhoitaja ja historiallinen osumatarkkuus taitaa myös olla vahva.

(@Yu_Gong, pingasin sut, että huomaat t. Alokas)

17. Millaisia tavoitteita sinulla on sijoittamisessa? Onko jotain euromääräisiä tavoitteita tai tavoitetta voittaa indeksi?

  • Ei ole mitään tarkkoja tavoitteita. Koitan välttää liikaa vipua, jotta nukun yöni jatkossakin hyvin.

18. Mikä on parasta Inderesillä työskentelyssä?

  • Mahdollisuus järjestää omaa kalenteria ja arkirutiineja melko vapaasti. Täällä myös ollaan siitä tarkkoja, että lomalla ei tarvitse tehdä töitä.

19. Miten Alokas saisi samanlaiset ennustajan lahjat kuin Paulilla?

  • Ennustamaan oppii varmaankin ennustamalla.

20. Mistä haluat erityisesti kiittää foorumilaisia?

  • Aktiivisuudesta, toimialaymmärryksestä ja huumorista. Inderesin foorumin parviäly on suuri apu analyytikolle, joka muutoin todennäköisesti pohtisi tiettyjä yhtiökohtaisia asioita aika yksin.

Kiitoksi vastauksista Pauli!

Pauli kuulostaa sijoittajalta, joka tulee tekemään pitkässä juoksussa hyvinkin tuottoa. Huomioni hänen vastauksissaan kiinnittyi siihen, että hän osaa katsoa olennaisia asioita ja pyrkii tarkkaan seuraamaan kokonaisuutta eikä lähde turhia hätäilemään, vaan on pitkäjänteinen. Tavallaan yksinkertaisia asioita, mutta ei ehkä kuitenkaan, koska harvempi näitä aidosti erityisen onnistuneesti noudattaa - joskus menestys voi olla aika yksinkertaisista asioista kiinni.

Kiitos ja mukavaa perjantain jatkoa! :slightly_smiling_face:

70 tykkäystä

Tässä syksyllä on tulossa analyytikon, ison salkun omaavan, salkunhoitajan ja foorumilaisen haastatteluja.

Ensi viikolla haastatteluvuorossa olisi sijoituskirjailija, no… on hän paljon ennen kaikkea muutakin. :slight_smile:

Vietän viikonloppua mökillä ja muutenkin maaseudulla, joten olen tänä viikonloppuna normaalia vähemmän täällä. Rentoa viikonloppua kaikille!

P.S. Maanantaina kuulette pienen uutisen.

32 tykkäystä